Onko minusta sittenkään äidiksi?

Susta tulee ihan tavallinen äiti, jolla on välillä hyviä ja välillä huonoja päiviä. :) Ja lapsi kehittyy siinä vierellä omanlaisekseen ihmiseksi. Anna mennä vaan!



Ja muuten: se lapsi on vauva vain ihan todella lyhyen hetken. Kyllä sen jaksaa, kunhan saa välillä ottaa päiväunet.

Mies on ihana ja osallistuu kyllä nykyäänkin kodinhoitoon tms. mutta ongelmana on se, että minä en osaa pyytää apua. Teen asiat ennemmin itse kuin odotan sen pienen hetken, että mies tekisi. ap

vaan mieti se niin päin että jos ja kun lapsi tulee perheeseen niin työt lisääntyy aika paljon ja on neuvoteltava uusjako. Ehkä se ois helpompi jos sopisitte että tietyt hommat on sun ja tietyt hommat mun tonttia tai sä teet nää aamulla ja mies samat sitten illalla kun tulee töistä tms. ja kenenkään ei tarvi pyytää että tee tää kun kumpikin tietää mitä toinen hoitaa ja milloin?

Ei se mies ole sun pikku apulainen teidän perheessä vaan tasaveroinen puoliso ja vanhempi jolle kuuluu myös oma osuutensa lapsen hoidosta ja kotitöistä. Se mitä ja miten paljon kumpikin tekee on neuvoteltavissa mut ei se lähtökohtaisesti ole sitä että työt kuuluu naiselle ja isä sitten auttelee vähän jos äitiliini pyytää.

Ei siinä tietty mitään pahaa jos teet mieluummin itse kuin odotat että mies tekee jos teet sen tosiaan mielellään eikä se sitten kohta tule miestä vastaan nalkutuksena että ku sä et koskaan.

Jos tahtoo että toinen tekee on annettava sille aikaa ja hyväksyttävä se että se tekee jotkut asiat toisin kuin sinä.

Tuo avunpyytäminen on heikko kohtani, joka on peräisin oppinut lapsuudesta. Mies siis osallistuu kotitöihin ihan oma-aloitteisesti ja tekee aina mielellään, jos apua pyydän. Meillä on myös kaksi koiraa, joita hoidetaan miehen kanssa yhdessä, välillä toinen huolehtii koirista enemmän ja välillä toinen.



Mies myös haluaa kovasti lapsia ja uskon, että hän jatkossakin osallistuu niin kotitöihin kuin lapsen hoitoonkin. Ainakin koirien kanssa huolehtii myös niistä ei niin kivoista hommista oli sitten kuinka väsynyt tahansa. (Tiedän että koiria ei pitäisi verrata lapsiin enkä niin teekään, olen vaan tarkkaillut miehen toimintaa koirien kanssa "sillä silmällä", kun kai se jotakin miehestä kertoo.)



En vaan ymmärrä itseäni, kun olen lapsista haaveillut hirveän kauan ja välillä tuntenut suorastaan epätoivoista vauvakuumetta ja nyt olen sitten alkanut epäröimään ja miettimään millainen äiti minusta tulisi. Mutta ehkä se on osa vanhemmaksi kasvamisen prosessia, kuten joku totesi eikä merkki siitä että minun ei kannata alkaa äidiksi.



ap

olet jo aikuinen ja osaat ajatella, et ole enää mikään huldahuoleton tytön heilukka.



Mutta aivan varmasti sinusta on äidiksi, kunhan muistat ettei kukaan ole täydellinen äiti. Ajatteli lapsi parkoja jos näiden äidit olisivat täydellisiä.

on nyt 2 kk. Kyllähän sitä väsynyt on, mutta mieheni osallistuu paljon lastenhoitoon ja aina välillä saan univelkaa pois. Minä ajattelin samoin pitkään etten halua lapsia, mutta ajatukseni muuttui ja olihan aivan ihana hetki kun sain tuon nyytin syliini. Kyllä sinä pärjäät ja on ihan normaalia ajatella kykeneekö aidiksi. Miehen kanssa kannattaa jutella paljon siitä miten sitten toimitte kun vauva on kotona. Meillä ei ole ollut mitään ongelmia, yhdessä hoidamme ja ei se ole parisuhdetta muuttanut, ehkä parempaan suuntaan ennemmin kuin huomompaan.

Ole aina pitänyt itseäni äiti-tyyppinä, mutta lapsen syntymä pysäytti koko elämän. Kaikki on mennyt tosi hyvin, mutta minua ahdistaa tämä, että mitään ei voi tehdä eikä mihinkään voi mennä. Olen siis 29 v. Jotenkin kai vaan kuvittelin lapsen kanssa olemisen yhdeksi laululeikiksi. Lapsi ei syö pullosta, jonka vaikeuttaa asioita osaltaan...



Sanoisin kyllä, että tämä koko homma on asenteesta kiinni ja tästä vauva-ajasta tulisi nauttia! Itse taidan olla liian tosikko näihin hommiin ;)

Toisaalta en osaa ajatella elämääni ilman lapsia ja perhettä, se tuntuu suorastaan rangaistukselta. Mutta jotenkin silti tuntuu, että olisi ollut "helpompaa" saada lapset nuorempana. Ainakin itse päätöksen tekeminen olisi ollut silloin helpompaa. Nyt ajatukseen lapsesta liittyy kaikenlaisia pelkoja ja huolia. Ennen näin jotenkin vain asiat hyvät ja ruusuiset puolet. Nyt mietin, että pitääkö meidän hankkia sitten isompi auto ja mistä me saadaan siihen rahat ja meneekö multa järki, jos joudun valvomaan monta yötä putkeen. Mies tosin on aivan ihana ja uskon hänestä, että hänestä tulisi erinomainen isä.



ap

enkä edes ajatellut hankkivani lapsia. Sitten tuli eka ja tuli toka ja huomasin, että olenkin äitityyppiä. Paljon helpompaa ja kivempaa on kuin väitettiin.



Se että noita pohtii on sitä äidiksi kasvamista.

Tai ainakaan minun ystäväni, jotka ovat saaneet lapsia, eivät ole koskaan puhuneet. Ainakaan minulle.



Millaisia pelkoja, huolenaiheita tai kysymyksiä te olette pohtineet ennen lapsen saamista? Tai siis ennen kuin olette alkaneet edes lasta yrittämään? Olisi hirveän kiva saada vähän vertaistukea ja kuulla muiden ajatuksia, että en olisi näin yksin omien murheideni kanssa.



ap

siellä kotona, eikä kaverien kesken. Niin me ainakin tehtiin. Enkä minä vieläkään koe tarvetta pohtia asioita muiden kanssa kuin lasten isän.



6

Ihmiset kaipaavat erilaista keskustelua ja tukea asioiden suhteen, kun kuitenkin koetaankin nämä asiat eri tavalla. Itse hämmästyin samaa - miksi hitossa, kaikki vaan lässyttää, kun vauvan kanssa on niin ihanaa. Sitten kun itse kerron omista tunteistani jollekin, niin suurin osa ihmisistä sanoo tunteneensa samaa vitutusta ja epävarmuutta ajoittain.



Kannattaa mun mielestä puhua suoraan omista tunteistaan, niin kotona kuin vaikka kavereillekin, niin yleensä se jo helpottaa. Elämässä voi tapahua mitä vaan, mutta kannattaa olla positiivisella mielellä, niin jopas vaan hommasta kuin hommasta selviää ;) Nyt tsemppiä ap:lle ja kyllä ihan varmasti pärjäät, mitä ikinä eteesi tuleekin!

mikäli ovat rehellisiä ja avoimia siinä äitiydessään. Tuskin kukaan äiti on alituisesti kokenut äitiyttään pelkästään positiivisena asiana.



Minua mietitytti ennen lasten saamista monikin asia, mutta yksikään niistä asioista ei ole äidiksi tulon jälkeen ollut se suurin huolen aihe. Muita huolen aiheita on sen sijaan tullut tilalle.



Äitiys voi olla paikoin ahdistavaa ja epäkiitollista, mutta se tunne siitä että ympärillä on lapset jotka rakastavat sinua juuri sellaisena kuin olet, korvaa aika paljon. Vauva-aikana (varsinkin esikoisen kanssa) oman ajan puute tuntuu musertavalta, samoin oma riittämättömyys, mutta kun lapset kasvavat, asiat muuttuvat.

joten tosellisuus iski vasta vähän lapsen syntymän jälkeen. Vaikka kyllä meillä kovasti pohdittiin asioita jo ennen pikkuisen syntymää.

normaalista ihmisesta tulee ok äiti ja onnellinen perheestään. Lapset kasvattaa vanhempansa. Harva ihminen on hyvä valvomaan, mutta tilanteeseen sopeutuu.

25- vuotiaana. Siitä on nyt 5 vuotta, saadaan nyt neljäs pirpana.



Itse ainakin jaksan enempikin kuin esikoisen aikaan. Jännä juttu liikunta ja monipuolinen ravinto?



Teininä ryyppäsin, valvoin miten sattui, saatoin jäädä kotiin nukkumaan enkä mennyt kouluun.

Entisestä iltavirkusta on kuoriutunut aamuvirkku. Rutiineja ja rakkautta tässä kodissa! ;)



Ehkä tulevaisuus tuo mukanaan lisää lapsia? Voisin kuvitella synnyttäväni 10 vuoden päästä kun nämä pienet on kasvaneet.



En pelkää asioita, toki lapsia on hankittu voimavaroja ajatellen.

Jostain muistan lukeneeni että normaalia että nainen ajattelee negatiivisiakin asioita raskaana, kertoo vaan vastuuntunnostasi. Ehkä sinun tapa ajatella koliikit ja muut vastoinkäymiset niin arki saattaakin sujua kuin leikki niitä ilman? -Vähän niinkun lapsena koulussa että repuuttaa kokeen mutta saakin siitä kiitettävän?



Mutta minusta omista peloista kannattaa puhua, niille ystäville tai ainakin neuvolassa jos tuntuu synkältä.

Jokkut ei puhu lapsettomille ystäville tälläsistä, kun ajatellaan ettei se ymmärrä tunteita joita raskaus nostaa pintaan? Se ei tarkoita etteikö olisi ajatellut niitä? Ehkä puhuminen tuo teitä ystävinä lähemmäs toisianne?

asioita etukäteen. Itse en miettinyt, hankin lapsen "suinpäin" ja tää eka vuosi on siksi ollut todella rankka, vaikka vauva on ollut ns. helppo. Raskausaika ei kasvattanut minua äidiksi, vaan se oli enemmänkin omaan kroppaan liittyvä kokemus, vauvan tulon tajusi vasta kun se oli siinä sylissä, eikä heti silloinkaan. Nyt jo ajattelen, että toinenkin lapsi olisi tervetullut muutaman vuoden kuluttua, lähinnä siksi, ettei tämä lapseni jäisi ainokaiseksi. Mutta etukäteen olisi ehdottomasti pitänyt miettiä, onko minusta äidiksi. Nyt ei tehtyä saa tekemättömäksi ja näillä mennään. Lapseni on maailman ihanin, mutta äitiys ei ole kutsumusammattini. Uskon olevani tyytyväinen lastenhankintaan sitten, kun on pikkulapsiaika "lusittu". Kaipa tätä sitten jo kaihollakin muistelee.

siellä kotona, eikä kaverien kesken. Niin me ainakin tehtiin. Enkä minä vieläkään koe tarvetta pohtia asioita muiden kanssa kuin lasten isän. 6

mutta tämä palsta on siihen täysin väärä paikka :)

siellä kotona, eikä kaverien kesken. Niin me ainakin tehtiin. Enkä minä vieläkään koe tarvetta pohtia asioita muiden kanssa kuin lasten isän. 6

mutta tämä palsta on siihen täysin väärä paikka :)

Miksi? Ihan asiallisia vastauksia tähän on tullut.

Tosi hyvä, että pohdit asiaa nyt. Minusta kaikkein tärkeintä on, että sinulla on hyvä suhde lapsesi isän kanssa ja juttelette asioista etukäteen. Minä olin jotenkin naiivi, eikä miehen kanssa tulevaa pohdittu, kuten ei monia muitakaan asioita. Minä en koskaan ollut erityisen vauvakuumeinen, mutta jostakin se juuri 30-vuotiaana tuli:-) Nyt lapsi on kohta 3v. Olen pärjännyt hyvin, vaikka vauva oli koliikkinen monta kuukautta ja uhmaakin ollut syntymästä asti. Mutta tämän miehen, lapseni isän kanssa, en voisi kuvitellakaan lisää lapsia. Olen itse asiassa vasta viimeisen vuoden aikana ymmärtänyt, mikä merkitys isän osallistumisella ja kaikenlaisella tuella on äitiydelle. Meillä asiat ovat kääntyneet niin, että minä olen kokenut lapsen kanssa olemisen raskaaksi, vaikka todellisuudessa parisuhde on raskas.

Miksi? Ihan asiallisia vastauksia tähän on tullut.

Mutta aika paljon tänne tulee niin räävitöntä tekstiä, että itse en pohtisi täällä omia asioitani. Tällä palstalla on provoja varmaan enemmän kuin missään ja jaan ajatukseni ennemmin omien ystävieni kanssa.