Ainoa lapsi ei joudu hautaamaan sisaruksiaan

jotten joudu joskus hautaamaan puolisoa tai lapsia.

ei tarvitse ainiaan tapella siskonsa kanssa. Aina se sisarussuhde ei todellakaan ole auvoisa, vaan jatkuvaa kilpailua ja riitelyä! (Minulla siis riitaisa sisarussuhde)

On kai se edessä minullakin jossain vaiheessa elämää, ellen kuole 4:stä ekana.. Mutta kuolema on osa elämää, eikö vain? Ei sitten kannata mitään muitakaan suhteita kai solmia elämän varrella? Taidankin ruveta erakoksi..

ei tarvitse ainiaan tapella siskonsa kanssa. Aina se sisarussuhde ei todellakaan ole auvoisa, vaan jatkuvaa kilpailua ja riitelyä! (Minulla siis riitaisa sisarussuhde)

tappeluun tarvitaan AINA kaksi osapuolta, näin se on.. =)

on jo ollut mukana hautaamassa pienempää sisarusta

pienempää. nin se on, pinempi on aina alakynnessä

tosi paljon. Mutta nyt kun olemme viidenkympin pinnassa kummatkin, ei läheisempää ihmistä olekaan.

Silti emme ole kaikista asioista samaa mieltä.

sitten mikään oikea ainokainen ole

eli ainokainen säästyy tietyiltä elämän vaikeuksilta- sekö oli viestitsi ap?





ps. isossa perheessä opitaan empatiaa ja välittämistä- oletko ajatellut sitä ap?

että kokemusta on.

ap

sitten mikään oikea ainokainen ole

Pienempi syntyi kuolleena. Isompi ei ole päivääkään elänyt niin että perheessä olisi toinen lapsi. Ei koe olevansa isoveli, ei tiedä millaista olisi olla isoveli. Ei tiedä millaista elämä olisi jos perheessä olisi toinen lapsi. Ulkopuolisille, jotka eivät tiedä tapahtuneesta ja monet tapahtuneesta tietävät pitävät isompaa perheen ainoa lapsi. Lapsi itse määrittäisi itsensä ainoaksi lapseksi. Kuolleen pienemmän sisaruksen olemassaolo ei mitenkään vaikuta isomman elämään.

t.7

Sisar kuoli, niin kuopus jäi ainoaksi eläväksi lapseksi. Tosin meidän perheessä on aina kaksi lasta, vaikka esikoinen ei olekaan kanssamme. Kuopuksen ikävää katsoo, niin kyllä osaa arvostaa sisaruksia.

joutuu "yksin" hautaamaan vanhempansa. Mut eipähän ole muita jakamaan perintöä.

jos ei satu kuolemaan itse ensin..

ja silti ihan tietoisesti hankin kaksi lasta. Kolmannesta vielä haaveilen.



Veljen kuolema oli kurjin asia, mitä elämässäni on tapahtunut, mutta lapsuuteni oli onnellinen, sillä mulla oli omat veljeni (meitä oli kolme). Ja olen onnellinen siitä, että minulla on hänestä hyviä muistoja. Hän elää muistoissamme ja sydämissämme.