Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

En halua miehen äidin luo aattona :(

Vierailija
18.12.2009 |

Kerran olen ollut. Ei siellä ollut joulua.



Jouluruoat kyllä oli ja kauniisti katettu. Mutta oikean kinkun sijaan joku kumipallomainen kinkkurulla (no, eihän yksin asuvalla ihmisellä kinkkua kyllä kulukaan).



Mutta kuusi oli muovia.



Syömisen jälkeen käytiin ulkona pissittämässä koiraa. Sitten kahvit - jonka jälkeen istuttiin ja tuijotettiin telkkaria. Jouluaattona!



Yritin ehdottaa, että jos nyt luettaisiin jouluevankeliumi ja laulettaisiin vähän joululauluja. Olivat ihan äimänä, ei heillä ole ollut tapana. Ei edes löytynyt Raamattua koko talosta. Eikä joululauluvihkoja. Eikä kukaan olisi halunnut laulaa, vaikka olisi ollutkin sanat.



Siinä sitten istuttiin niinkuin minä tahansa arki-iltana. Miehen äiti muisteli niitä jouluja, kun lapset oli pieniä ja kommentoi tv-ohjelmaa. Sitten jaettiin paketit. Saatiin miehen kanssa joku veitsitukki (meillä on jo sellainen, Fiskarsin, mutta kun ei ollut kuulemma anoppi keksinyt muutakaan), joku kukanmallinen kynttiläpurkki ja suklaarasia.



Sitten lähdettiin kotiin nukkumaan.



Meillä kotona aattoon kuulu jouluevankeliumin luku suuresta Perheraamatusta, joululaulujen laulaminen, haudoilla käynti, joulupukin vierailu... On paljon jouluisempaa.



Taas miehen äiti kyseli, tultaisko tänä vuonna hänen luo. En tahdo!

Kommentit (5)

Vierailija
1/5 |
18.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Mä en halua mennä kumminkaiman luo kun siellä on sitä ja tätä..." Aina sama pohja, vähän muunneltuna.

Vierailija
2/5 |
18.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Etkä osaa sanoa asiaasi niille, joille se kuuluu?



Aivan sama sinun jouluraamattusi, sairas kirja. Muut hommat voit tehdä sielläkin. Itsekäs olet!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/5 |
18.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joulua jos kerran yksin on.

Vierailija
4/5 |
18.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

On hänellä kaksi muutakin lasta. Toisen puoliso on täysorpo, joten viettää myös joulua miehen äidin luona. Toisen puoliso menee vanhempiensa luo aattona.



Ehdotin tätä miehellekin, että mentäisiin molemmat omien vanhempiemme luo aattoa viettämään. Hän haluaa kuitenkin olla siellä, missä minäkin.



Tuskin miehen äiti haluaisi tulla vanhempieni luo. Pitäisi ehkä kysyä. Eivät juuri ole tekemisissä.



En kehtaa sanoa suoraan, etten halua hänen luo aattona. :(

Vierailija
5/5 |
18.12.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

teille vaihteeksi niin saatte viettää sellaisen joulun kuin haluatte. Ja tilaa anopille taksi klo 21 niin jää vielä iltaa itsellekin. Niin meillä tehdään:D

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kaksi kaksi