Mitä tekisit jos miehesi sanoisi, että on kanssasi vain lasten takia?
Kommentit (8)
samoin minä olen sanonut noin miehelle. Katotaan nyt jos muuttuis paremmaks ajan kanssa, mutta ainakin ollaan rehellisiä jos ei muuta.
muuta yhteistä kuin lapset ja väkinäinne seksi kerran kuussa jota kumpikin luulee toisen haluavan tai ainakin parantavan muka tilannetta jotenkin.
oon senverran rakastunut tuohon ukkoon etten halua mitään puolittaista. Ymmärrän kyllä että lasten takia yhdessä-suhteita on ja ihan ok jos kumpikin sen hyväksyy mutta mulle tässä omassa liitossani se ei sopisi.
Mies haluaa silti jatkaa.
Kysymys kuuluukin, että näin arki sujuu, mutta sitten olen se paska pettäjä, jos jossain vaiheessa löytäisin jonkun muun. Tai tuskin edes haluaisin miehen, joka alkaisi suhteeseen naimisissa olevan perheen äidin kanssa. Eli pitäisi päästä ensin omilleen.
Vaikeaa.
itelleni yksiön ja jättäisin sen sitten niiden lasten kanssa :)
asiat on tiedossa molemmin puolin, kaikki on yritetty ja nyt kerätään rohkeutta eroon.
Jos asia olisi todella noin selvä, vailla mitään suhteen uudelleen syntymistä, sanoisin että mies ansaitsee oikean onnen ja eroaisin.
Että en ole hänen kanssaan vaan tottumisesta.
Enkä tule häntä kohtelemaan niin.
En haluaisi että joku on kanssani vaan jostain pakosta.
Perheväkivaltaa olen nähnyt lapsena ja se riittää, toista pitää rakastaa ja kunnioittaa. Ja se pitää "ansaitakin" eli olla rakastettava.
En voisi olla ihmisen kanssa joka ei minua rakasta.
Hakisin apua jostain suunnalta ja jos toisen auttaminen ei vaan toisi tuloksia vaikka vuoden kuluttua ajattelee samoin niin eroa haettaisiin.
Alamäet kuuluu elämään, joskus toinen ei vaan kiinnosta. Mutta ne menee ohi, ehkä.
Jos ei niin ero on parempi.
Minusta elämää ja kumppania pitää kunnioittaa sen verran että arki on tavallaan sitä juhlaa. On ihana keittää hernekeittoa ja syödä sitä yhdessä, kuin vaan tuijottaa toista ja miettiä onko missään järkeä.
Olen selvinnyt vanhempieni erosta, se oli parasta heille.
Eikä siihen tarvita väkivaltaa. Kyllä sekin riittää ettei rakasteta ja ollaan vaan.