Mikä on ateistien antama lohtu kuolevalle ja tämän omaisille?

Ateistin antama lohtu on varmaan läsnäolo ja välittäminen. Sekä kuolevalle ja omaisille.



Mitä muuta lohtua kenellekään on antaa?

taivaassa Jeesuksen luona

Olen kylläkin agnostikko, mutta vastaan silti. Itse sanoisin, että lohtuna on rakkaus. Se ei kuole koskaan.

Uskossa olevalle on kuitenkin taivaspaikka Jeesuksen luona, eli ihan eri tavalla lohtua. Itse en esimerkiksi pelkää kuolemaa juuri tästä syystä - sinnehän me haluamme loppujen lopuksi..

semmoista vielä mietin, että olen ihan valmis uskovan kanssa puhumaan taivaspaikasta ja tukemaan häntä siinä ajatuksessa. Ei agnostikon tai ateistinkaan tarvitse lytätä toisen uskomusta. Taas sitten itsestä ei tunnu, että tarvitsen ajatusta taivaspaikasta lohdutukseksi. Olen lapsesta asti ajatellun enemmäkin jotain energiankiertoa ja sen mahtavuutta. Kun minä maadun, tulee minusta multaa, jossa kukat voi kasvaa, joita eläimet voi syödä jne. Se oli minusta lohduttavaa.



Mutta olen lohduttanut kuolevia ja omaisiaan sillä tavalla minkä olen uskonut heitä lohduttavan.

Ihminen elää niin kauan kuin häntä muistetaan. Myös mahdollisten kipujen ja tuskien loppuminen on tietysti lohduttavaa.

sillä tilannehan on lohduton, jos joku ei-uskova läheinen kuolee. Silloin te ajattelette, että vainaja palaa helvetin tulessa ja mitä lohdutusta se "tieto" sitten antaa?



Minusta parasta lohdutusta on olla toisen tukena ja kuunnella. Omien uskomusten tyrkyttäminen surevalle ei ole kovin hienoa.