Miten saan 3-vuotiaan vähentämään huutamista???

tyttö 4 v. Saa itkuraivarit 3-4 krt/pv. tytöllä on ihan mieletön temperamentti, ollut vauvasta saakka.



ja juu, kun ei kuule rauhallsiat järjen puhetta, joutuu omaan huoneeseensa ja ei, ei saa mitään huutamalla.

ei tosin kilju, mutta huutaa. Tehnyt tätä vuoden ja on temperamenttiltaan vaativa eli vauva-aikakaan ei ollut helppoa. Hermot alkaa menemään itselläkin, vaikka kuinka yrittää rauhoittaa. Ei anna halata eikä kuuntele rauhallista puhetta raivarin saatuaan, itseasiassa huuto vaan yltyy. Pää punasena karjuu myös jos jätetään huomioimatta. Kokeilin pari kertaa huoneessa pitämistä, mutta en tohdi tehdä sitä kun lapsi muutenkin arka eli saattaa säikähtää jopa varjon liikahtamista ollessaan yksin huoneessa, johon minulla kuitenkin näkö- ja kuuloyhteys koko ajan.



Ideat alkaa itsellä loppumaan :-/ Muuten rakastettava ja hellä, mutta tää uhmis ottaa voimille. Toivottavasti ei kestä 5 vuotiaaksi kuten eräässä ketjussa oli käynyt...

jos ei rynni veke sieltä. Tosin usein tarkoittaa että saan istua kynnyksellä poikittain.



Meillä alkoi iässä 2 v. ja laantui välillä, mutta paheni uudestaan vajaa vuosi sitten, kun pikkusisarus syntyi. Pikkusisasrus ollut vakavasti sairaana, joten häneen on kiinnitetty extrapaljon huomiota.



t. ysi

Ei noissa ole oikotietä onneen. Lapselle positiivista huomiota. Kiitosta hyvästä käytöksestä ja huonolla ei saavuta mitään - ei edes joskus.



Ja tuota kun jaksaa jatkaa, niin viisivuotiaana alkaa sitä järkeä tulla. Mutta jos vanhemmat antaa periksi, niin siinä tapauksessa rauha tulee vasta kun lapsi muuttaa kotoa.

Meillä myös tyttö on todella tempperamenttinen tapaus ja lisäksi oikea draamakuningatar. Ollut jo vauvasta asti. Muuten hänen kanssaan menee kyllä oikein kivasti, mutta toi jatkuva kitinä ja itkeminen ja sitä seuraava kirkuminen ottaa päähän. Poika ei ole koskaan ollut tuommoinen huutaja, vaikka onkin muilla tavoin koetellut meidän vanhempien hermoja.



T:ap

tai olen kun ei huomaisikaan. kerran kaupantäti kaupassa hymyili huutavalle lapsellemme ja sai lapsen hiljenemään hämmstyksestä, äiti kun yleensä näyttää kaikelta muulta kun iloiselta sillon kun huudetaan... itse olen alkanut kerran itkemään tekoitkua joka tehosi kun lapsi unohti kiukun kun ihmetteli mikä äidille tuli, olen myös jättänyt lapsen huutamaan ja kävellyt mahd kauas mutta kuitenkin näköetäisyydelle, jos koko perhe kaupassa toinen vanhemmista on ottanut huutavan lapsen kainaloon ja lähtenyt autoon istumaan odottamaan kun muut asioivat kaupassa, harmittaa kyllä odottaa tylsässä autossa sen verran ettei tee mieli kiukutella..

pääasia on että lapsi oppii ettei kuikusta seuraa mitään hyvää! tunteiden ilmaisun oikeus lapsilla pitää kuitenkin olla eikä kiukkua aina tarvi niin vakavasti ottaa..

Kuulostaa hölmöltä, mutta meillä toimi, kun aloin sanoittaa lapsen huutoa. Jos siis huusi, kun sukka meni väärinpäin jalkaan niin ensin yritin saada edes sekunniksi lapsen huomion ja sitten sanoin hänelle: "Sano, että minua harmittaa, kun sukka meni väärinpäin jalkaan." Tyttö toisti. Heti perään keksin jotain uutta sanottavaa. "Harmittaa, kun tämä ei onnistunut.", "Enkä ainakaan ikinä opi laittamaan sukkaa kunnolla." "En edes yritä." "Paitsi jos äiti auttaa." Jne, jne.



Lauseet oli varmaan ihan tyhmiä enimmäkseen näissä tilanteissa, kun niitä piti suoltaa salamannopeasti, ettei huuto alkaisi uudelleen. Mutta aika nopeasti tyttö oppi tämän tekniikan ja alkoi itsekin kertoa asioita huutamisen sijaan.

Vähän samaan tyyliin kuin mitä puhutaan Tunnemuksu-kirjassa. Kannattaa lainata se kirjastosta ja lukea läpi.

Huutakoon ja kirkukoon siellä niin kauan kuin jaksaa. Mä jouduin syksyllä tekemään mun hoitolapsen kanssa noin ja kirkuminen loppui muutamassa kuukaudessa. Vein vain tarpeeksi kauas, ettei huuto häirinnyt muita.

toiseen huoneeseen huutamaan (pysyykin siellä aika hyvin), mutta mites ulkona, pihalla, puistossa, kaupassa yms.? Tähän asti ollaan vaan oltu välittämättä tytön huudosta ja odotettu, että lopettaa huutamisen (se kyllä kestää ja kestää) tai jos on ollut kiire johonkin, niin talutettu huutava lapsi käsivarresta sinne, minne ollaan oltu menossa.



Mä en tajua, että tyttö edelleen jaksaa tota huutamista harrastaa, kun on noin 2 vuotta sitten joutunut jo toteamaan, ettei saavuta sillä mitään. Miksi jotkut on tuollaisia kiljukauloja??? Onneksi on muuten aivan ihana tyttö!

En osaa sanoa mitään tuohon. Luojalle kiitos siitä että minulla on vaan poikia!

AP:lla on myös poika, joka ei todellakaan saa tuollaisia kirkumiskohtauksia kuin tyttö.

ja toinen on ottaa syliin, halata ja viedä huomio muuhun, vaikka kysytään ottaisitko lasin vettä, oletko huomannut jotakin (keksi itse!) ihan mitä vaan, ja lapselle ollaan koko ajan ystävällisiä, ja annetaan huomio täysillä. Lapset oppii matkimalla, mitä oppii vanhemmilta jotka aina pysyvät tiukkana, muuta kun olemaan itsekin asioissa luovuttamatta. Mihin maailma menisi jos kukaan ei koskaan voi antaa periksi? Mieti sitä oppimista, siis matkimalla, sanojen mieltäminen ja se mikä milloinkin on paras vaihtoehto, tulee vasta 7 ikävuoteen mennessä hyväksi.

kuukauskaupalla, toivottavasti on provo.

Nostan tätä ketjua. Sama ongelma 3,5-vuotiaan tytön kanssa. Onko muita vinkkejä?

Meillä just tollanen tyttö, ihan kohta neljä. Huutokiljumiset on lyhentyneet ja harventuneet. Mä nautin niistä hetkistä, kun tyttö ei huuda. Kun huutaa, me muut jatketaan elämää. Yleensä pyrkii sitten syliin, kun on vähän rauhoittunut. ON itse toivonut itselleen kiukkutyynyä, se on tulossa. Hän haluaa tyynyn, että kaikki NÄKEE, että nyt on tullut kiukku sisälle. Mä oon kyllä sanonutkin, että jos on kiukkua, niin huuda sitten pois. Tietysti tilanteissa, joissa ei sovi huutaa, viedään lapsi muualle. Mutta siis on esim. PK:ssa karjunut 45 minuuttia eteisessä, kun otin kengän väärässä kulmassa jalasta pois. Ollaan myös sanotettu tunteita, mutta ei se huutoa ole lopettanut. TYtlstä on kyllä kasvanut maailman ihanin tyttö, empaattinen, reipas, fiksu yms. 

Sellanen avokas korville, et hilse pöllähtää. Pitäis tehota.