Jos pk tai koulu suljetaan sikainfluenssa vuoksi, niin pystyttekö muka
jäämään hoitamaan lasta kotiin, jos teidän lapsi on terve? Meillä ei ainakaan työnantaja antaisi (valtion virasto). Tosin taitaisin saada ottaa lapsen mukaan istumaan päivät pitkät toimiston nurkkaan väritystehtäviä tekemään hissukseen. Arvaa tykkääkö lapsi siitä? Kyse 7v ikäisestä, menee tokaluokalle.
Lomapäivät kului ekaluokkalaisen pitkään kesälomaan (eikä riittänyt edes, onneksi oli leirejä) ja jäljellä miehellä ja mulla vain talvella pakolliset tarvittavat. Yhteisestä koko perheen lomasta vain haaveillaan, ehkä sitten sinä kesänä kun lapsi menossa kolmannelle. Tosi tiukille menee lomien kanssa nämä pari ekaa vuotta koulussa.
Kommentit (23)
mua pelottaa ylipäänsä viedä syksyllä lapsia takaisin hoitoon ja itse mennä kouluun töihin.
Ainakin viime talvena me sairastettiin kaikki mahdolliset taudit, joita pk-seudulla vain kiersi, niin että varmasti saadaan tuokin.
Palkattomaan vapaaseen emme missään tapauksessa pysty tällä hetkellä taloudellisesti. Tilit käy lähes miinuksella, kun maksetaan viimeinen erä rakennusurakasta, kun talomme on valmistumassa ja samalla ollaan edelleen vuokralla ja lainaakin on alettu jo lyhentää takaisinpäin ja se on aika iso jo näin projektin loppumetreillä. Tähän taloon emme enää saa lisälainaa (kun ei voi kuittejakaan pankille mistään esittää). Rahan meno huikeaa tässä loppuvaiheessa ja kaikki syksyn palkat on siis käytännössä jo "kulutettu". Keväällä sitten tasaantuu, kun vuokran (1100 e/kk) verran helpottuu menot.
Ja sukua ei ole avuksi. Muutoinhan meillä ei olisi silloin tuota lomapäivien riittävyysongelmaakaan.
luulisin että ensisijaisesti järjestellään niin kuin kesäsulutkin: terveet lapset ja hoitajat sijoitetaan muutamaan päiväkotiin jotka pidetään auki
Mietit rahaa enemmän kuin lapsesi terveyttä.
että mikä on tärkeintä, lapsen terveys vai teidän taloudellinen tilanne. Elämä on epäreilua ja kohtelee meitä siten. Kaikilla ei ole sukulaisia tai rahaa, mutta elää täällä silti pitää. Jos joku oma suunnitelma heitää joskus, se ei ole maailman loppu. Yrittäkää ymmärtää, että on turha narista asioista, joille kukaan ei voi mitään, esim. isot pandemiat.
Kerro ihmeessä, jos tiedät miten se joustaisi? Vaan et taida olla ollut koskaan taloa rakentamassa.
ap
Mietit rahaa enemmän kuin lapsesi terveyttä.
riitä? En ymmärrä teitä omaa taloon hinkuavia. Ongelma on kuule sinun joka olet vetänyt perheesi noin tiukille. Moni muu meistä miettii asiansa hieman paremmin eikä pistä tilejään miinukselle koskaan eikä missään tilanteessa, juuri vaikka sen kuuluisan "pahan päivän" varalta.
Maailmassa ei voi syödä kakkua ja samalla sitä säilyttää. Vaikka sinäkin ap haluaisit kaikkea, se ei aina onnistu. Mutta koita jos poljet jalkaa, auttaisiko. Kyllä joku viranomainen jossain huomaa hätäsi ja rientää apuun! Maailmahan ei saa kohdella ketään väärin, ainakaan ap:ta.
joten voisko se pandemia vaikka ystävällisesti mennä jonnekin muualle?
Luuletko ap, ettei ihmiset ole koskaan ennen joutuneet ongelmiin töidensä ja talojensa kanssa, kun suuret maailmanlaajuiset ongelmat ovat koetelleet kaikkia ihmisiä?
Teillä nyt vain on paska tilanne, voi voi.
palkattomuus täytyy pystyä sietämään, täytyy pitää sen verran rahaa reservissä. Myös pankit ja muut laitokset tulevat varmasti vastaan mikäli tällainen tilanne tulee, esim. lyhennyksettömiä kuukausia varmasti saa. Taitaa nyt olla stressitaso niin korkealla, että ajatus ei oikein kulje.
Meille raha ei ole ongelma, jos vaan saa ottaa palkatonta vapaata. Voipi olla, että työnantaja ei voi moista palkatonta nykypykälillä antaa, mutta jos sellainen tilanne tulee, niin eiköhän uusia pykäliä keksitä.
on oikeus palkattomaan vapaaseen äkillisistä, pakottavista perhesyistä. Pätee todennäköisesti just tällaisiin tilanteihin ihan sinällään. Toki fiksut työpaikat tekevät tällä hetkellä syksyn varalle suunnitelmia ja järjestelyjä esim. etätyön mahdollistamiseksi tarvittaessa, toki infektion rajaaminen mahdollisimman pieneen osaan työntekijöitä on myös työnantajan etu.
Lisävinkkejä esim. omalle työpaikalla pohdittavaksi cdc:n sivuilta, siellä on osio pandemiaan valmistautumisesta yrityksissä ja yhteisöissä.
Joo, niin on, mutta minusta se päiväraja on aika lyhyt, muistaakseni 3-4 päivää saa olla noin. Se ei paljon auta, jos on koulu tai päiväkoti pari viikkoa vaikka kiinni.
jään työttömäksi elokuun alussa :s
että siinä vaiheessa kun suljetaan kouluja ja päiväkoteja niin Suomi on jo ikäänkuin "sotatilassa". Joten eiköhän se valtionvirasto varsinkin siinä vaiheessa jousta näissä poissaoloissa?
jos itse olet äitiyslomalla? Toivottavasti kyseessä on koululaisesta, jonka vuoksi vastasit tähän ketjuun!
jep. olen äitiyslomalla :)
Enemmän kuin mitään, pelkään lasteni puolesta. Taloudellisesti ollaan vuositolkulla oltu tiukilla, joten ei tilanne mihinkään suuntaan muuttuisikaan vaikka jäisin töistä pois taudin takia. Mikään ei merkkaa enenpää kuin terveys ja lähtisin vaikka kerjäämään, jos se olisi viimeinen keino. Joskus olen ajatellut joidenkin rahahuolia ja kohkaamista toimeentulon kanssa; meillä ei ole enää niitä huolia kun aina on tasaisesti tiukkaa eikä pudotus ole koskaan korkea. Silti suht onnellisia. Ihminen tulee loppujen lopuksi tosi vähällä toimeen ja tinkiä voi, jos haluaa.
Olen nimittäin sairaanhoitaja ja mikäli pandemia iskee oikein kunnolla niin varmasti ei työnatajani palatonta antaisi. Mieheni ehkä pystyisi pitämään lomaa tai järjestelemään töitä jotenkin. En tiedä. Hätätapauksessa varmaan saisimme lapseni viikoksi, pariksi vaikkapa vanhemmilleni, jotka asuvat reilun 50 km päässä.
niin kyllä siinä sitten jotain ratkaisuja täytyy tulla yhteiskunnankin taholta, että miten niitä lapsia kaitsetaan. Ei se pelkästään niin voi mennä, että koulu kiinni viikoksi ja lapset omin nokkinensa kotiin. Voisin kuvitella että päiväkoti-ikäiset, eskarilaiset ja 1-2-luokkalaiset saisivat jotain erityiskohteluita. VAnhemmille oikeus palkattomaan ym.