Lue keskustelun säännöt.
Vauvavuoden ja synnytyksen kestää kun tietää ettei enää KOSKAAN!
Kommentit (17)
Minä en saanut edes vaikeaa vauvaa riesoikseni, päinvastoin- leikki alusta alkaen mielummin itsekseen, oli hyväntuulinen ja rauhoittui helposti kun suuttui. Ärsytti silti olla 24/7-palveluautomaatti!! Eihän tuotakaan saisi ääneen sanoa mutta se oli kova paikka kun lapsi oppi todella myöhään puhumaan (itse kun kommunikoin parhaiten ihan sanoilla..) ja sitä odotellessa pälätin lähinnä itsekseni. :/ Nyt ihana taaperomme juttelee kamalasti ja vaikka muut eivät ymmärrä miten pääni kestää jatkuvan "selittämisen" (utelias lapsi), minä nautin täysillä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On se paras vuosi lapsen kanssa.
Synnytyskin on asia joka unohtuu. Jos siitä jää traumoja kannattaa tehdä se uudestaan ja saada se hyvä synnytyskokemus.
että vauvavuosi olisi se paras vuosi niille, joilla se on rankka. Kyllä minä ainakin olen tykännyt ihan jokaisesta vuodesta lasteni kanssa.
Never say never.
Mitä kestämistä niissä on? Moni kokee synnytyksen kamalaksi, mutta mitä pahaa on vauvavuodessa? Eikö se ole suunnilleen parasta aikaa.
kauheinta aikaa ja johtui yksin lapsesta. Nyt on jo helpompaa, mutta hullu ryhdyin tähän vielä toisen kerran ja 2 viikon sisällä helvetti alkaa alusta. Vuoden sisällä toivottavasti helvetti helpottaa ja sitten ei enää KOSKAAN!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vauvavuosi oli kamalin ja aina vain helpottanut siitä! Ja nyt pääsääntöisesti aivan ihanaa :) Valvomista, huolta, sairastelua ja luultavasti synnytyksen jälkeinen masennus. Ensimmäinen vuosi oli mielestäni pahin. luulin etten selviä ikinä... Riippuu tietysti vauvasta ja äidistä.
kauheinta aikaa ja johtui yksin lapsesta.
Mutta toisen lapsesi kanssa voi olla ihan erilaista.
Tsemppiä sulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vauvavuotta peräjälkeen, ja oon nauttinu, mutta mulla on helpot lapset. Todella vähän yövalvomisia, synnytykset ollu helppoja, lapsilla ei allergioita jne. En vaihtais näitä vuosia mihinkään. Mutta ymmärrän hyvin, että voi olla myös rankkaa ja kuluttavaa aikaa. Turha kuitenkaan etukäteen maalailla piruja seinille.. Vauva voi olla ihan erilainen, meidän vauva ainakin nukkuu yöt, herää 2-3kertaa syömään, ite havahdun yleensä sen verran, että saan vauvalle tissin suuhun. Vieressä nukutan ainakin 4kk ikäiseks, pääsee vähemmällä
Tän rennompaa elämää ei olekaan. Luulen, että se vaikeutuu, kun lapsi kasvaa. Vauvani on nyt 4 kk. Hän nukkuu yöt hyvin. Tämän stressittömämpää elämää ei ole ollutkaan. Nyt vauva kantoreppuun mukaan ja lähdetään kahvilaan tapaamaan ystäviä (lapsineen).
Ja itse en ryhtynyt miksikään luomusynnyttäjäksi. Käytin kaikki aineet, mitä sairaala tarjosi ja selvisin kivuitta synnytyksestä. Pienen, siron lapsen kun synnytin, en saanut repeämiäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin sitä ensin ajattelee, ja sitten kahden vuoden päästä miettiikin että jos sitä vielä kerran...
On ollut onnea, että on niin osallistuva ja tasavertainen isä lapsilla myöskin. Minä en ole kokenut olevani mikään 24/7 piika eikä ole tarvinnut pärjätä yksin, saati kadottaa minuuttani. Mies tehnyt paljon töitä etänä, yhdistänyt lomia ja vanhempainvapaita järkevästi, käyttänyt liukumia jne. Onneksi on ollut tämä mahdollisuus. Lisäksi vielä osallistuvat isovanhemmat. Ihan kauheaa, kun kuuntelee joidenkin äitien kamppailua YKSIN lastensa kanssa, vaikka ei ole edes yksinhuoltaja!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tosin kuvittelin, että ehkä sitä vielä toisen lapsen joskus tekisi (ei se synnytys "niin kauhea" ollutkaan, vaikka ihan hirveää olikin :D). Mutta eka vuosi vauvan kanssa... Huutoa, itkemistä, valvomista. Ei mitään sosiaalista elämää. Toinen vuosi... no, samaa rataa. Kolmas vuosi, ei enää niin paljon valvomista, mutta huudon ja itkun sisään kokoaikaista raivoamista. Neljäs vuosi... samoin kuin kolmas. Viides... sitä samaa.
Juu, ei koskaan enää.
Ei meillä näin ole ollut koskaan.
3 lasta tehnyt.
Olihan se synnytys aivan järkyttävä kokemus ja vauvavuosikin yhtä huutoa. Lapsi koliikkinen ja vähäuninen, ei verkostoja. Silti tuntui, että se oli minun elämän parasta aikaa ja kyllä silti olisin sen toisen halunnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä anna ejakuloida peppuun. Se on paha synnyttää sgeegeriä perseen kautta.
Mä kestin vauvavuoden kun ajattelin, että onneksi saan toivottavasti kokea tämän vielä 1-2 kertaa uudestaan <3
Joo. Raskasta oli. Kimppaan aapeetä.
Kolme vauvavuotta. Kovilla olin.
Omassa lapsuudessa turvattomuutta ja pelkoja ja tajuan sen vaikuttaneen omaan äitiyteen kovin.
Siitä puhutaan liian vähän. Äitien ja isien ja niiden läheisten pitäisi enemmän tietää menneiden tapahtumien vaikutuksesta vanhemmuuteen.
Osaisi suhtautua ja osaisi hakea apua.
Tosin kuvittelin, että ehkä sitä vielä toisen lapsen joskus tekisi (ei se synnytys "niin kauhea" ollutkaan, vaikka ihan hirveää olikin :D). Mutta eka vuosi vauvan kanssa... Huutoa, itkemistä, valvomista. Ei mitään sosiaalista elämää. Toinen vuosi... no, samaa rataa. Kolmas vuosi, ei enää niin paljon valvomista, mutta huudon ja itkun sisään kokoaikaista raivoamista. Neljäs vuosi... samoin kuin kolmas. Viides... sitä samaa.
Juu, ei koskaan enää.