Olen ihan saamaton ja kärsin siitä!

En kuitenkaan ole iloton tms. ottaa päähän vaan kun kaikki kaatuu päälle, enkä saa mitään tehtyä.

Joskus vain ihmisen on hyvä olla saamaton. Se kuuluu elämään. Silloin ihminen lataa akkujaan ja lepää.

On aivan hassua, että nykyään ei hyväksytä sitä, että ihminen tarvitsee myös lepovaiheen. Aina pitäisi olla tehokas ja jos ei ole niin masunnus ja pillerit kouraan. Jossain vaiheessa sitä sillä tavoin romahtaa.



Elimistösi ilmoittaa, että nyt on aika levätä ja ladata itseään. Kun tuntuu, ettei jaksa niin silloin eletään niin, että levätään. Muuten menee yli.



Itse tällaisina aikoina teen vain välttämättömän ja nukun päiväunia aina kun voin ja hiljennyt itseeni enemmän. Kun elimistö on saanut ladattua lepoa (aivot myös tarvitsevat sitä) niin joku päivä taas jaksaa enemmän.



Opettelisitte kuuntelemaan enemmän itseänne, ettekä heti juoksisi hakemaan onnellisuuspillereitä, että jaksatte tohottaa eteen päin.

En kuitenkaan ole iloton tms. ottaa päähän vaan kun kaikki kaatuu päälle, enkä saa mitään tehtyä.

samanlaisilla periaatteilla hoitaa hommia nyt pääsiäisen, koska olin viime viikolla ihan totaalisen poikki, itketti vaan kaikki eikä mikään onnistunut ja meinasin jopa nukahtaa rattiin työmatkalla.



Eli huilattu todella on, nukuttu, torkuttu, lorvittu vaan koko pääsiäinen. (Ei alkoholin juomista kuitenkaan, jos joku niin meinasi tulkita relaamisen.) Ruokaa on tehty, mutta muuta kotitöitä ei ollenkaan. No, tiskikone sentään pyörinyt ja roskat viety. Mutta kuitenkin, nyt alkaa asunto olla sellaisessa kunnossa, ettei ole ikinä ollut. Koska jos äiti ei tee, muut tulkitsee sitten, ettei hekään ja lapset ajattelee, että nyt saa suorastaan sotkea tahallaan ja rakentaa majoja ja lelukasoja paikat täyteen. Joten jos elimistö nyt pyhät onkin latautunut, nyt on sitten kämppä aivan täysin räjähtänyt. En tiedä, onko paluu arkeen oikeastaan sen levänneempi, kun hirvee sotku vaan velloo paikasta toiseen.



Ja oikeastaan, olenkohan nukkunut liikaa? Koska tuntuu, että vieläkin vaan väsyttää. Yritin ulkoilua, piristi hetkellisesti, mutta en vaan pääse käyntiin. Kun ajattelen töihin menoa, alkaa oksettaa ja tulee ihan vatsatautinen olo. Muuten ei mitään vatsaongelmia kyllä ole, eli tuskin olen kipeä, ehkä ennemminkin kipeäksi tulossa? Niin ja en siis ole raskaana. Mitä ihmettä tämä on, olenko huilannut kuitenkin jotenkin väärin/yhtäkkiseltään liikaa?



Sori ap, että sotkeennuin ketjuusi, mutta kolmosella oli jotenkin pätevän tuntuiset vinkit ja aattelin, että osaiskohan mullekin kommentoida.

Joskus vain ihmisen on hyvä olla saamaton. Se kuuluu elämään. Silloin ihminen lataa akkujaan ja lepää.

On aivan hassua, että nykyään ei hyväksytä sitä, että ihminen tarvitsee myös lepovaiheen. Aina pitäisi olla tehokas ja jos ei ole niin masunnus ja pillerit kouraan. Jossain vaiheessa sitä sillä tavoin romahtaa.

Elimistösi ilmoittaa, että nyt on aika levätä ja ladata itseään. Kun tuntuu, ettei jaksa niin silloin eletään niin, että levätään. Muuten menee yli.

Siis varmasti on monilla masennustakin, mutta nykyään ei hyväksytä, että ihmisen pitää välillä rauhoittua ja ottaa rennosti. Eikä se jakso aina osu sinne heinäkuuhun, kun kaikilla on kesälomat, vaan useimmilla on saamattomuutta pimeään talviaikaan!

sillä minullaon 2 pätkää, jolloin olen ollut väsynyt ja tehoton.



Ensimäinen pätkä tuli kun kuopus viimein alkoi nukkua yönsä kunnolla. Tipahdin aika lailla silloin. Väsytti ja en olisi jaksanut tehdä mitään.



Toinen pätkä on ollut tänä talvena. Töissä jouduin aika tiukille ja myös perhe-elämässä oli tiukkaa (sairastamista ja muuta)



Kumpaankin pätkään otin sellaisen asennoitumisen, että elimistön kun vetää tarpeeksi tiukille ja stressiin niin se alkaa piiputtaa. Se vaatii silloin lepoa ja hermosto hiljentymistä.



Kummassakin tapauksessa olen käynyt lääkärissä ja on otettu kilpirauhasarvot. Kun niissä ei ollut vikaa, tarjottiin masennusta ja pillereitä. Olin vähän ihmeissäni. Itse taas ajattelin, että nyt on aika levätä rankan pätkän jälkeen. Otin aikaa itselleni, nukuin enemmän, söin hyvin, hiljensin tahtia ja nautin hiljaisuudesta. Kummastakin päästiin ohi kun kroppa ja mieli oli saanut levätä.



Ei ollut tarvetta "typistää tunteita" ja pysyä tehokkaana. Kuuntelin elimistöäni ja totesin, että nyt on rauhan aika.



Nämä kaudet menevät ohi kun mieli ja hermosto saa levätä. Lepoa ja kunnon ruokaa ja hiljaisuutta. Pois stressi ja suorittaminen. Vähemmälläkin pärjää. Sitten taas kun virtaa on, voi tehdä enemmän.

ja stressistä toipumiseen menee kauemmin kuin viikonloppu.



Elimistö ei palaudu parissa päivää vaan vaatii pitempiaikaisen rauhan ja levon. Ja se vaatii myös sen, että et hätäile sen kanssa, miksi et jaksa. Hyväksy itsellesi, että elät nyt tätä aikaa itsesi kanssa.



Rentoutusharjoituksia, päiväunia, hengitysharjoituksia ja etsi mielen seesteyttä ja mene syvälle mieleesi.



Noin pari kuukautta olen kummankin tapauksen jälkeen hiljentänyt tahtiani, että olen toipunut väsymyksestä. Sen jälkeen on ollut hyvä taas panna arvoja oikeaan järjestykseen.

Jos jatkat ahdistumista, alkaa seuraavana päänsärky ja käsien ja kasvojen tikkuilu ja tasapainohöiriöt. Sinut diagnostisoidaan paniikkihäiriöiseksi ja annetaan lääkkeet.

Tikkuilu ja muu johtuu hyperventilaatiosta. Ihminen hengittää stressaantuneena pintahengitystä ja alkaa tulla omituisia oireita. Näistä pääset hengitysharjoituksilla kun saat ylimäärisen hiilidioksiidin pois elimistöstäsi.

Sympaattinen hermostosi on ylirasittunut siinä vaiheessa kun alkaa olla fyysisiä oireita.

Ja oikeastaan, olenkohan nukkunut liikaa? Koska tuntuu, että vieläkin vaan väsyttää. Yritin ulkoilua, piristi hetkellisesti, mutta en vaan pääse käyntiin. Kun ajattelen töihin menoa, alkaa oksettaa ja tulee ihan vatsatautinen olo. Muuten ei mitään vatsaongelmia kyllä ole, eli tuskin olen kipeä, ehkä ennemminkin kipeäksi tulossa? Niin ja en siis ole raskaana. Mitä ihmettä tämä on, olenko huilannut kuitenkin jotenkin väärin/yhtäkkiseltään liikaa?

Sori ap, että sotkeennuin ketjuusi, mutta kolmosella oli jotenkin pätevän tuntuiset vinkit ja aattelin, että osaiskohan mullekin kommentoida.

Mutta kuitenkin, nyt alkaa asunto olla sellaisessa kunnossa, ettei ole ikinä ollut. Koska jos äiti ei tee, muut tulkitsee sitten, ettei hekään ja lapset ajattelee, että nyt saa suorastaan sotkea tahallaan ja rakentaa majoja ja lelukasoja paikat täyteen. Joten jos elimistö nyt pyhät onkin latautunut, nyt on sitten kämppä aivan täysin räjähtänyt. En tiedä, onko paluu arkeen oikeastaan sen levänneempi, kun hirvee sotku vaan velloo paikasta toiseen.

.

Ei ihme, jos äitiä väsyttää, jos kukaan muu ei tee mitään! Kyllä meillä ainakin se lepo viikonloppuisin ja lomilla tulee suureksi osaksi myös siitä, että meitä on kaksi aikuista tekemässä hommia, jotka normaalisti teen yksin (olen kotiäiti). Sitten kun lapset kasvavat, hekin osallistuvat kodin töihin yhtä lailla! Ihan helpolla en ole miestä tähän pisteeseen saanut, ja varmasti lapsissa on oma sarkansa vielä edessä, mutta ei tämä homma toimisi muuten. :)

työssä ja lapset päiväkodissa. Mutta silloin jos minä en tee, jostain syystä mies samantien lakkaa myös. Toisinpäin näin ei käy, eli jos mies kertoo, että on uuvuttava olo, en minä automaattisesti lakkaa ylläpitosiivoamista yms. Tietysti siinä tilanteessa ei sitten mihinkään suursiivoon ruveta, tai jos rupean, tiedostan sitten, etten miestä kinua mukaan.



Mutta jos minä kerron, että aion huilia, koko perhe ottaa sen kuin käskynä huilia myös, vaikka pienellä lomittelulla homma pysyisi paremmin kasassa. Ja toisaalta, kerroinkohan tässäkään tapauksessa mitään, ehkä vain lösähdin tekemättömyyteen siinä torstain kieppeillä ja muut seuraili perässä. Eli peiliin tässä pitäisi katsoa...



Eli mun tapauksessa (mikähän numero olinkaan, kuitenkin se "ketjuun sekaantuja" siis), kyse ei ole laiskasta miehestä periaatteessa, yleensä hommat hoituu sujuvasti molemmilta yhtä lailla.