Miehen kanssa eri aaltopituudella

Tämä on kärjistynyt tänä kesänä. Meidän ei pitäis olla naimisissa ollenkaan...:(

Ihailen toimeliasta, asioihin tarttuvaa, käytännön asiat hoitavaa miestä, mutta minulla on töistä stressaantunut, sohvalle vetäytyvä löysä mies, joka valittaa viikottaisesta nurmikon leikkuusta. Ei neuvo poikaansa eikä siirrä vähäisiäkään käytännön taitojaan hänelle, ainoa yhteinen puuha on "paini" eli ei vaadi mieheltä paljoakaan. Mies ei harrasta mitään, ei ole innostunut mistään, ei kaipaa sosiaalisia suhteita tai lähisukulaisiaankaan, käyttää liikaa alkoholia, joka ei muuta kuin ehkä apaattisempaan suuntaan. En muista milloin ois naurettu yhdessä, hulluteltu, edes huudettu. Moittii lapsia liikaa suhteessa kehuihin. Olen masentuvaa sorttia ja miehen apaattisuus ja "oleminen vaan" ei ole minullekaan hyväksi. Olen lähtenyt samaan yksitoikkoiseen saamattomuuteen mukaan, vaikka haluaisin niin kovasti olla aktiivinen ja reipas äiti-ihminen.

Kaiken lisäksi mies pitää minua tiukkapipona ja ostaa lapsille kaikenlaista: liian kalliin kännykän, liikaa herkkuja jne. Lapset tietää jo, että iskältä irtoaa helpommin. Rahaa kuluu tasokkaaseen viskipulloon tai laadukkaisiin vaatteisiin (juu, miehestä puhutaan edelleen) mutta säästöön ei jää.

Mitään oikein pahaa ei ole, mihin tarttua: ei ole väkivaltainen tai petä tai pelaa, mutta ensimmäistä kertaa mietin, voisinko erota. Käytännön asioiden vaikeutuminen ja lapset on ainoa syy, mikä pitää yhdessä tällä hetkellä.



Tulipahan purettua. Ei tullut edes kysymystä esitettyä. Kommentoikoon joku, jos on jotain vastaavaa kokenut.