Millaisella persoonallisuudella varustettu äiti pärjää hienosti pienen lapsen kanssa kotona?

kekseliäs ja luova, paineensietokykyinen, kärsivällinen, sitkeä, ilman säännöllisiä aikuiskontakteja pärjäävä...jne.

Pitkä pinna ei ole pahitteeksi, mutta mielestäni tärkein ominaisuus on kyky sopeutua vallitseviin olosuhteisiin. Kun hyväksyy että tää on nyt tätä aikansa niin siellä kotona viihtyy oikein hyvin.

älyllisiä haasteita.



Ihminen joka osaa tarvittaessa aktivoitua äitilapsikerhoihin ja luoda kontakteja jos niitä kaipaa.

Pärjään kotona lapsen kanssa mainiosti.



"Omat tarpeensa uhrautuvaisesti unohtava

kekseliäs ja luova, paineensietokykyinen, kärsivällinen, sitkeä, ilman säännöllisiä aikuiskontakteja pärjäävä...jne."



Silti en ole unohtanut omia tarpeitani. Minulla on omia harrastuksia (liikunta, musiikki, käsityöt, kirjallisuus, elokuvat). Niihin liittyy tietty luovuus, josta on hyötyä lapsenikin kanssa. Olen kärsivällinen, mutten ymmärrä, miksi olisin ilman aikuiskontakteja. Tapaan ystäviäni useita kertoja viikossa ja höpötän puhelimessa kavereideni kanssa. Mieheni on kotona illat ja viikonloput, hänet kai lasketaan myös aikuiskontaktiksi.



Tällainen koen olevani:

"Ihan normaali aikuinen nainen."



"Ihminen joka ei tarvitse vaihtelua ja

älyllisiä haasteita."



Ööh, eivätköhän kaikki aikuiset tarvitse vaihtelua ja älyllisiä haasteita. Itsestä on kiinni, millä tavoin. Harrrastukseni ovat sellaisia, joissa saan älyllisiä haasteita. Myös erilaisten ihmisten kanssa (äiti-lapsi-kerhoissa, puistoissa ja muuallakin) toimiminen ja juttelu antaa minulle haasteita ja pyrin haastamaan keskustelukumppianikin. En tyydy keskustelemaan pelkästään lapsiin liittyvistä asioista.



En siis koe elämääni tylsäksi vaikka olenkin kotona lapseni kanssa. "Jokainen päivä on mahdollisuus."

Kaikenlaiset äidit pärjäävät. Ehkä se helpottaa jos oma lapsuus on ollut kohtuulliset onnellinen ja normaali.

Lapsen persoonallisuus vaikuttaa myös. Kovin itkuinen ja vaativa lapsi uuvutta kenet vaan.



Uskoisin että vanhemmat äidit ainakin viihtyvät noin keskimäärin hyvin kotona. Ei tarvitse enää juosta ravintoloissa ja äitiysloma tuo kaivattua vaihtelua työelämään.

Sosiaalinen, ehdottomasti. Kaveriverkosto on rakennettava aika lailla uusiksi, koska iltaisin ei ehdi nähdä riittävästi vanhoja kavereita.

Ennakkoluuloton. Äitiys yhdistää yli kulttuuri- ja kielirajojen, pienessä ja isossa mittakaavassa. On oltava avoin hyvin erilaisille ihmisille. Minä jaan pihan hiekkalaatikon kiinalaisen ja algerialaisen äidin kanssa. Siinä aika kuluu rattoisasti kouluranskaa verrytellen ja kulttuurieroja opetellen.



Hyvä itsetunto on myös oltava, se ei saa olla kiinni ulkoapäin tulevasta palautteesta.

kotiaskareista pitävä, suht tasaisesta ja turvallisesta arjesta nauttiva, joka elää enemmän muiden kuin itsensä kautta.

Omat tarpeensa uhrautuvaisesti unohtava, kekseliäs ja luova, paineensietokykyinen, kärsivällinen, sitkeä, ilman säännöllisiä aikuiskontakteja pärjäävä...jne.

Tuo eka kohta onkin totta osittain... siis ainakin meillä tuntuu päivät menevän kaikista mukavimmin, kun unohdan "työpäivän" ajaksi omat juttuni, ja keskityn lapsiin ja kotihommiin. Jos yritän tehdä jotain omaa, vaikka lukea pitkään lehteä tms, niin tulee vain pahalle päälle kun se ei onnistukaan.

Illalla tai iltapäivällä on sitten omien juttujen vuoro. Itse olen aivan mielettömän innoissani harrastuksistani laulamisesta, ja uudesta harrastuksesta säveltämisestä. Näistä saa niiiiin paljon elämäniloakin lisää, kun on haastavat ja itselle sopivat harrastukset.

Kekseliäisyys ja luovuus auttaa tosiaan myös lasten kanssa paljon. Samoin toki tuo paineensietokyky, kärsivällisyys ja sitkeys.

Tuota kohtaa "ilman säännöllisiä aikuiskontakteja pärjäävä" en kuitenkaan allekirjoita missään nimessä. Saattaa päteä jossain maalla, mutta meillä ainakin on jos jonkinmoista kerhoa, joissa voi ihan säännöllisesti tavata kivoja aikuisia. Samoin myös puistossa. Nyt kesällä jo odotan tosi paljon syksyn kerhojen alkua!

t. kotiäiti vielä vuoden, lapset 5v ja 1v

Aikuinen ihminen

Sellainen, jolla on jo vähän järkeä päässä, ja joka osaa asettua lapsen asemaan.

Ja joka osaa itse sietää pettymyksiä ja sitä, ettei pääse toteuttamaan jatkuvasti omia mielihalujaan.

...joka elää enemmän muiden kuin itsensä kautta.

Tämä on ainakin ihan höpöhöpöä!

Juuri tuossa kirjoitin, kuinka mielettömän innoissani ainakin itse olen harrastuksistani. Nyt kun ei ole työhaasteita, niin harrastuksistakin voi haasteita saada ja kehittää itseään niissä. Harrastuksetkin voivat siis olla suuri osa elämää.

t.12

pärjää, kukin omalla tyylillään.

mutta missä välissä kolmen lapsen kotiäidit harrastaa??? Mulla ei ainakaan riitä A) virta B) vuorokauden tunnit...



*alistunut siihen, että harrastetaan sitten kun ipanat alkaa olla vähän isompia*



(Kyllä mä esikoisen vauva-aikaan vielä, mutta sit jotenkin...)