Lue keskustelun säännöt.
Mitenköhän saisin lapsen unohtamaan traumaattisen kokemuksen?
25.06.2009 |
Meidän 2,5-vuotias oli pari kuukautta sitten mummonsa hoivissa meillä kotona kun menin toisen lapsen kanssa lääkäriin käymään. Noh, mummo ei ollut sitten lasta kunnolla vahtinut pihalla (tehnyt pihatöitä tms.) ja lapsi oli lähtenyt minua etsimään. Hetken päästä mummo huomasi että tyttöä ei näkynyt missään ja onneksi joku ystävällinen samalla pihalla asuva nainen oli lapsen löytänyt. Lapsi oli kuulemma hokenut vain äitiä. Oli sitten palauttanut lapsen mummolle ja mummo tietysti kertoi minulle ja asia oli ihan ok.
Tämän jälkeen kuitenkin lapsi on kerran tai kaksi kertaa päivässä muistellut tätä tapahtumaa ääneen minulle, sanoen: "sitten minä itkin että:äiti! missä sinä olet? ja äiti oli lääkärissä siskon kanssa. Sitten täti auttoi minua etsimään äitiä".
Eli miten ihmeessä saisin lapsen unohtamaan tämän ikävän tapauksen?? Itsellä tosi paha mieli kun ajattelen jos jotain olisi sattunut enkä uskalla enää ollenkaan päästää hetkeksikään tyttöä silmistäni pihalla(tietysti ei kannatakkaan).
Kommentit (17)
olen sanonut että "äiti saattaa hetkeksi mennä pois johonkin käymään mutta tulee sitten kyllä takaisin eikä sulla ole mitään hätää". silti tosiaan parikin kertaa päivässä muistelee tota tapausta.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajan kanssa lapsi oppii huomaamaan, että tulet aina takaisin.
olen sanonut että "äiti saattaa hetkeksi mennä pois johonkin käymään mutta tulee sitten kyllä takaisin eikä sulla ole mitään hätää". silti tosiaan parikin kertaa päivässä muistelee tota tapausta. ap
esim sanomalla että sinä varmasti säikähdit kun äitiä ei näkynyt ja kertoa että mummolle sattui vahinko kun ei huomannut vahtia sinua. Kerro myös että jatkossa äiti ja mummo ovat tosi tarkkoja ja vahtivat paremmin ja voit olla ihan rauhassa.
kuin lapsi haluaa. Yritä keskittyä tarinan onnelliseen loppuun "hei, katsos, me selvittiin siitä hienosti ja tässä ollaan". Seuraavan kerran, kun jää hoitoon, kannattaa varmaan valmistella hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aivan 100 % varma, että noita juttuja sattuu kaikille lapsille. Lapsihan voi hätääntyä siitäkin, jos touhuilee keskittyneesti jotakin ja vanhempi poistuu toiseen huoneeseen / yläkertaan / alakertaan / pihalle, eikä heti kuule huhuilua. Ihan kaikelta lastaan ei voi suojella, vaikka olen kyllä minäkin vähän ylisuojelevaista sorttia...
Ajan kanssa lapsi oppii huomaamaan, että tulet aina takaisin.
tämäkään ei tietysti välttämättä pidä paikkaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin, että selität kaiken edellä jo mainitun lisäksi että lapsi ei saa lähteä omille teilleen, pihassa eikä muuallakaan, ettei eksy eikä satu mitään. tällä ehkäiset tulevaakin karkailua. lapsesta tulee iän karttuessa yhä nopeampi. pieni pelästys on vain hyväksi. älä laita kaikkea mummon syyksi, anna lapselle myös vastuuta - ei saa lähteä hoitajan näkymättömiin.
puhukaa läpi niin monta kertaa kun tarvitsee ja lapsi tuo asian esille
Kannattaa korostaa onnellista loppua ja sitä kuinka hänestä kuitenkin pidettiin koko ajan huolta kun naapurin tätikin auttoi. Ja hyvä tosiaan myös kertoa lapselle ettei saa lähteä etsimään yksikseen, aina pitää kertoa mummille/äidille/isälle/hoitajalle minne on menossa.
Ajana mittaan tapahtuma lakkaa vaivaamasta lasta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
syytä vaan 2 vuotiasta että oma vika kun lähdit piiloon. ei kai kukaan oikeasti enään alista pieniä noin?
niin, että selität kaiken edellä jo mainitun lisäksi että lapsi ei saa lähteä omille teilleen, pihassa eikä muuallakaan, ettei eksy eikä satu mitään. tällä ehkäiset tulevaakin karkailua. lapsesta tulee iän karttuessa yhä nopeampi. pieni pelästys on vain hyväksi. älä laita kaikkea mummon syyksi, anna lapselle myös vastuuta - ei saa lähteä hoitajan näkymättömiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei sille mitään traumoja tollaisesta voi jäädä. asian pitää olla vähän vakavampaa sorttia, että siitä traumoja jää. asia, joka todellakin mullistaa lapsen mieltä.. toi on ihan älytöntä.. taitaa ap itse kärsiä eniten koko jutusta..
ei sille mitään traumoja tollaisesta voi jäädä. asian pitää olla vähän vakavampaa sorttia, että siitä traumoja jää. asia, joka todellakin mullistaa lapsen mieltä.. toi on ihan älytöntä.. taitaa ap itse kärsiä eniten koko jutusta..
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tyttö on samanikäinen, kuin aplla. lapsi ei ollut ollut ennen yötä ilman äitiä ja jouiduin sairaalaan 5 vuorokaudeksi. lapsi ei voinut edes käydä kertaakaan katsomassa.
tapahtumasta nyt kolme kuukautta ja nyt alkaa helpottaa. meillä lapsi huusi hysteerisenä jos katosin näköpiiristä hetkeksikään. totuttelu aloitettiin siitä, että vein roskat ja lapsi katsoi isin sylissä ikkunasta. asiaa puitiin monta monta kertaa.
tsemppiä ap, kyllä se ajan myötä helpottaa.
ja vielä pystyy kertomaan tapahtumasta. Puhumalla hän käsittelee asiaa, eikä paha olo jää möykyksi sisälle.
Minulle kävi vähän vastaava tapaus saman ikäisenä. Enää en omakohtaisesti muista tapahtumista muuta kuin sen hetken, kun tajusin, että äitiä ei ole missään ja sitten seuraavaksi sen, kuinka huudan hysteerisenä ja takerrun johonkin kaiteeseen, kun auttamaan tullut nainen yrittää nostaa syliin ja rauhoittaa. Muu tapahtumakuvio on minulle kerrottu, mutta en itse muista sitä.
Tuo on ollut lapselle merkittävä tapahtuma, jonka hän jollain tasolla varmaan muistaa pitkään/aina. Mutta ei se tarkoita, että hänen turvallisuutensa siitä olisi pahasti järkkynyt - kaikille lapsille sattuu jotain pelottavaa jossain vaiheessa, ja pelko laimenee pikkuhiljaa.
Keskustelkaa vaan, niin kuin täällä on jo sanottukin. Mun lapsia rauhoittaa, jos jonkun vastaavan jutun jälkeen kerron heille, mitä kannattaa tehdä, jos joskus vielä käy niin, että äitiä ei näy missään. Varsinkin keskimmäinen (4 v) helpottuu suuresti, kun saa ratkaisut mahdollista tilannetta varten minulta.
asiasta voi puhua ja rauhoitella lasta. Ei ikäviä kokemuksia tarvitse tunkea taka-alalle ja unohduksiin vaan aikuisen velvollisuus on saada lapsi kokemaan olonsa turvalliseksi ja viestittää että ei ole mitään hätää.