En halua ensimmäisen synnytykseni kätilöitä tähän toiseen
ja siksi kirjoitin kätilöiden nimet äitiyskorttiin jotta synnärille mennessä voin kieltää heiltä pääsyn toiseen synnytykseeni.
Kommentit (10)
ja venytteli alapäätäni vaikka kielsin. Ja toinen karjui korvaan että pidä silmät auki kun ponnistat. Tällä kertaa niillä ei ole asiaa mun synnytykseen, mikäli vielä synnärillä töissä ovat. Lääkärin, joka ekan lapseni maailmaan auttoi, ottaisin tosi mielelläni taas mukaan, mutta taitaa olla jo eri sairaalassa töissä. Ja yhden puolitutun norsunvittunaamakätilön nimen laitoin myös ylös, häntäkään en synnytykseeni huoli.
Täällä meillä on kätilöt määrätty hoitamaan tiettyjen huoneiden potilaat. Vuorossa oleva kätilö A saattaa hoitaa vaikkapa huoneiden 1 ja 2 synnytykset, kätilö B sitten taas huoneiden 3 ja 4. Jos ei rouvalle kelpaa niin ei ne rupea huoneita ihan hevillä vaihtelemaan.
Että kyllä sinne saliin - ainakin meillä - tulee se kätilö, joka vuorossa on ja sillä hyvä. Ei siinä valinnan varaa ole. Mutta eihän siinä sitten mitään, jos teillä siellä on varaa valita ja kätilöt mielellään hyppivät huoneesta toiseen rouvien mielihalujen mukaan.
Toki kätilö on palveluammatissa, mutta kuitenkin se ykköstehtävä on saada nainen kohtuullisen ehjänä ulos synnytyssalista lapsi mukanaan. Ei suinkaan olla kaikin puolin ihana ja hauska tapaus. Onneksi.
Mutta meidän sairaalassamme on aina vuorossa vain kaksi kätilöä - tarvittaessa osastolta hälytetään lisävoimia. Joten jos töissä olisi vaan juuri ne kaksi inhokkikätilöä, niin tuskinpa sinunlaisessa tapauksessa alettaisiin osastolle soitella, että tulisitko tänne.
p.s. miksi pitäisi ponnistaa silmät auki?
Ja sinussa itsessäsihän ei ollut mitään vikaa??
ettei se ole haluttua seuraa jos sattuu sama norsunvittunaama vuoroon kuin ensimmäisessäkin synnytyksessä. Ihan sama vaikka laittavat papereihin että synnyttäjä ei ollut yhteistyökykyinen. Ja kätilöä ei onneksi tarvita kuin vasta ponnistusvaiheessa ja se on toivonmukaan lyhyt.
ei siinä ainakaan auttanut se että se yksi norsunvittu mun pilluani venytteli ja se toinen vei ponnistusvoiman kun kiljui pitämään silmät auki. Tokalla kerralla teen niinkuin itsestä parhaalta tuntuu ja kätilöä uskon vasta jos lapsella on joku hätänä.
sillon kun ne venyttää alapäätä siun täytyy tollo ponnistaa.
mulla venytettiin ja piti ponnistaa samalla.eli lapsi on valmis tulemaan mut siun paikat ei ole auki niin siksi ne sen tekevät.ei siksi että sinä kiellät.ei ne sitä tarkoituksella tee että sua sattuis.
eli kun ponnistat sillon venytetään ni aukee loputkin paikat ja nopeammin ohi.et voit olla tyhmä.kato jokaisella asialla on tarkoituksensa.ja arvaa miltä sit tuntuu jos suhun venytetään imukuppi.se sitten vasta sattuukin.
ja menen muutenkin synnyttämään yksin kun en voi sietää ketään lähelläni kun synnytän. Ukolla ei ole mitään asiaa tähän toiseen synnytykseen kun esikoisen synnytyksen huokailuillaan pilasi.
ja muutkin kivut loppuivat heti kun se norsunvittu lopetti pilluni venyttelemisen. ap
Kiinnostaa kovasti tietää, mitä kamalaa he tekivät ensimmäisessä synnytyksessä!