Missä menee normaalin vitutuksen ja masennuksen raja?

eli itselläni masennuksen sykli kulkee juuri siten, että alkuun alkaa vituttaa; tuntuu, ettei mikään onnistu eikä ole kivaa ja muut ihmiset ovat vihamielisiä idiootteeja. Siitä sitten alamäen edetessä mieliala muuttuu apattiseksi, passiiviseksi ja tulevaisuus näyttää täysin toivottomalta.



Eli: vitutus voi olla merkki alamäestä, joka vie kohta masennuksen syviä syövereitä tai sitten se voi olla ihan vaan "tavallista", olosuhteista johtuvaa vitutusta.

Jos kokee ettei voi hyvin, ei nauti asioista eikä elämässä tunnu olevan mieltä, on masentunut. Masentuneisuudessa on eri asteita, on lievää, keskivaikeaa ja vaikeaa masennusta. Mulla ainakin tämä vaihtelee kausittain, kuinka voin. En koskaan ole oikein onnellinen, mutta onneksi niitä oikein karmeita pohjakosketuksia on vähän, lääkityksen ansiosta. Voit mennä lääkäriin jos asia mietityttää.

Jos joskus on sentään niitäkin päiviä, että jaksaa ja viitsii ja vähän vielä nauraakin niin voiko silti olla masentunut?

Ei pidä odottaa sitä vaihetta, että kaikki on ihan mustaa paskaa, ennen kuin hakeutuu hoitoon. Koska sitten sitä ei edes jaksa hakeutua hoitoon. Ja masennuksen ei välttämättä tarvitse mennä niin pahaksi, jos hakee ajoissa apua.

Eli mars lääkäriin, jos tuollaiset on tuntemukset!

Masentunutta ei kyllä yleensä vituta.

Masentunutta ei kyllä yleensä vituta.

Kyllä masentunutta yleensä todellakin "vituttaa". Ei ehkä enää siinä vaiheessa, kun on jo niin apaattinen ettei mikään tunnu missään, mutta sitä ennen ehtii vituttamaan aika helvetin rankasti.