kuinka niin monet uskaltaa siirtää lasten tekoa lähes nelikymppiseksi asti

Minä (miehenikin osallistui :)) tein lapset, kun olin 38v ja 41v. Elämä vaan meni niin, opiskeltiin pitkään, työlämä vei, harrastettiin ja matkusteltiin ( tässä asiassa oltiin mieheni kanssa yksimielisiä, voisi olla jonkin sortin kriisin paikka, jos toinen haluaa lapsia ja toinen ei...). En kyllä koskaan ajatellut asiaa "uskaltamisena" jättää se myöhempäään. Toki tiesin, että riskit kasvaa ja voi olla, ettei lapsia tulekaan (niinhän voi käydä muutenkin) jne., mutta en kyllä niitä mitenkään miettinyt tai pohtinut, saati sitten sen vuoksi alkanut lapsia tekemään. Meille lapset tuli, kun aika oli oikea ja minusta se on niin iso asia, että jokainen pohtikoon milloin itselle on se oikea aika. Olipa se sitten 20 v tai 40 v. Oma äitini tosin on sanonut, että ehkä olisi tehnyt hiukan myöhemmin, jos nyt saisi päättää. Hän sai minut 24 vuotiaana ja veljeni 26 vuotiaana. Tämähän on tosi yksilöllinen juttu, onneksi on valinnan vapaus!

Tapasin mieheni kun olin 35-vuotias. Ensimmäisen lapsemme saimme, kun olin 38 ja toinen tuli, kun olin 41.



Lapsia olisin halunnut aikaisemminkin. Miestä ei vaan ollut. Mä olen vanhanaikainen ja minusta lapset tehdään vasta vakaaseen suhteeseen, sellaiseen, josta tietää, että se kestää. Avioliittoon. Mulla tämän elämäni miehen löytäminen kesti vähän kauemmin. Onneksi vielä ehdimme :)

Ystäväsi varmasti tietää ITSE mitä haluaa. Olisi aika hurjaa, jos lapsia tehtäisiin sillä perusteella, että mies haluaa tai ystävä neuvoo (ettei sitten kaduta...). Kyllä lasten maailmaansaattaaminen on niin iso juttu, että siihen täytyy olla satavalmis ITSE! Joten kunnioita ystäväsi mielipidettä. Hänen asiansa on tämä myös miehensä kanssa hoitaa. Voi toki kertoa oman mielipiteesi, mutta älä NEUVO, VALISTA tai OPETA! Se on aina yksilöllinen päätös ja ehkä elämän tärkein!

Vaikka omia lapsia rakastaakin, niin kaikki oheistoiminta on todella puuduttavaa.

kirjoiton tai ainakin piti kirjoittaa, etten ikinä ole tuota ystävälle sanonut, enkä todellakaan aio sanoakaan :) en ole asiaa mitenkään kommentoinut hänelle, eli on mut kyllä kuitenkin sen verran hyvin kasvatettu etten ikinä ystävääni neuvoisi tälläisissä asioissa :D ihan vaan itsekseni olen asiaa miettinyt ja täältä nyt halusin asiaa kysyä, josko monella muulla samantapaisia ajatuksia. ja toivon todella että kun ystäväni on valmis niin he voivat niitä lapsia saada. itelle vaan lapset ovat tärkeintä maailmassa ja aina olen niitä tiennyt haluavani. ymmärrän kyllä että kaikille ei ole

ap

Ystäväsi varmasti tietää ITSE mitä haluaa. Olisi aika hurjaa, jos lapsia tehtäisiin sillä perusteella, että mies haluaa tai ystävä neuvoo (ettei sitten kaduta...). Kyllä lasten maailmaansaattaaminen on niin iso juttu, että siihen täytyy olla satavalmis ITSE! Joten kunnioita ystäväsi mielipidettä. Hänen asiansa on tämä myös miehensä kanssa hoitaa. Voi toki kertoa oman mielipiteesi, mutta älä NEUVO, VALISTA tai OPETA! Se on aina yksilöllinen päätös ja ehkä elämän tärkein!

No minun mielestäni keskustelun avaus on siinä mielessä ihan asiallinen, että Suomessa on vallalla jokin ihmeellinen illuusio ikuisesta nuoruudesta. Eletään kuin teinit vuosikausia. Opiskellaan pitkään, ei olla valmiita aikuisen vastuuseen ja sitoutumiseen. Pitkälti yli kolmekymppisinä ollaan sitä mieltä, että lapsen hankintaa ehtii ajatella vakavasti "sitten joskus". Olen kuullut useammankin tutun sanovan, etteivät vielä tiedä haluavatko lapsia ja "että onneksi ole mikään kiire". Ihmittelen, mistä moinen ajatus tulee, sillä jos kolmevitosena vakaassa parisuhteessa ei edes ehdi ajatella haluaako lapsia, niin ikävä kyllä, voi tulla kiire.



Tiedän, että elämä ei läheskään aina menee niinkuin haluaa. Itsellänikin kesti tavata sopiva kumppani ja sitten lapsien saamista jouduttiin odottamaan useita vuosia. Olisin halunnut isommankin perheen, mutta ikä tuli vastaan. Sitä suren vieläkin, mutta olen samalla onnellinen nykyisestäkin perheestä ja toivon kaikille samaa onnea, jos niin haluavat. Ilman lapsiakin voi varmasti olla, mutta on kyllä typerää tuudittautua luulemaan, että asiaa voi siirtää loputtomiin.

On nyt 25 ja sanoo, ettei tahdo lapsia vielä aikoihin. Itse olen pitkän yrittämisen jälkeen nyt vihdoin raskaana, ja hän on sitten läheltä seurannut näitä meidä yrittämisiä. Sanoo vaan, että "voihan se olla, että jos odotetaan ei lapsia tulekaan. Mutta se on sitten sellainen elämä."



Että kai hän tietää mitä tekee- mietityttää vain, että jos mieli sitten kymmenen vuoden päästä muuttuu, eikä lapsia tulekaan, kuinka pahalta se sitten tuntuu. Mutta ehkä sen osaa silloinkin ajatella niin, että tien on itse valinnut. Ja toisaalta, voihan kaikki mennä hyvinkin, tai hänen mielensä voi muuttua piankin.

Olen pienestä pitäen halunnut lapsia ja aina kuvittelin, että hankin niitä sitten nuorempana kuin äitini (äitini oli kolmekymppinen). En kuitenkaan ole koskaan ajatellut, että äitini olisi vanha äiti. Mutta itse siis aina ajattelin, että haluan nuoreksi äidiksi.



No näin ne vuodet vaan kuluu ja tuskin itse tulen saamaan lapset kovin paljon ennen kolmeakymppiä. Tässä on vielä opiskelut kesken eli menee vielä parisen vuotta ennen kuin voi lapsia miettiä. Sitten vielä se lapsenyritys niin ei ole montaa vuotta kolmeenkymppiin kun niitä lapsia voisi saada. Ensimmäisen lapsen voisin saada noin 26-vuotiaana jos kaikki suunnitelmat menevät hyvin, olen haaveillut useammasta lapsesta ja suunnitelmissa olisi sitten yrittää saada 2-3 pienillä ikäeroilla ja mahdollisesti lisää sitten vähän myöhemmin.