Mitä lapsi oppii päiväkodissa, jota kotihoidossa ei muka opi?
Kommentit (41)
Ei voi yleistää, kyllä joku kotihoidettukin lapsi voi nimitellä? Päiväkodissa kyllä puututaan kiusaamiseen ja jonkun syrjimiseen, mutta hoitajat yrittävät tietenkin opettaa eskari-ikäisille viimeistään sitäkin, että selvittäisivät itse riitoja ja eivät puutu pieneen nimittelyyn. Kyllähän lapset sanovat kaikenlaista toisilleen, lapselle pitää vaan opettaa ettei pahastu pienestä eikä välitä hölmöistä jutuista. Ja puolustautumista myös!
kun näytti siltä että eka viesti katosi! Nää keskustelut on nääs jatkuvasti epäkunnossa!
minähän en yleistänyt, vaan 23 yleisti.
Minä kerroin vain meidän elämästä.
Ja vastauksesi on tyypillinen vastaus, kun jotakuta kiusataan: että kiusaaminen on jotenkin kiusatun vika.
Minun lapseni oli 13-kiloinen pieni tyttö, jota tuplasti isommat pojat nimittelivät, tönivät ja löivät, mm. kerran kivistä portaikkoa alas. Tyttö ei pillastunut pienestä, mutta hänellä ei myöskään ollut mitään mahdollisuutta puolustautua tuplasti itseään isompia poikia vastaan, joita oli kaksi.
24
Ei tietenkään mielestäni kiusaaminen ole kiusatun vika! Ei ketään saisi kiusata, ei vaikka olisi millainen. Sitä juuri päiväkodissa opetetaan ja toivottavasti useimpien kotonakin!
Kuitenkin on niin, että nimittelyä ja härnäämistä ei voi kokonaan kitkeä, ei päiväkodissakaan.
Meillä lapset siis olleet vieraskielisessä / kielikylpypäiväkodissa.
".. opettavat lapsia myös selvittämään asioita keskenään. Lapset nyt sanovat kaikenlaista, pitää opettaa omalle lapselle ettei välitä typeristä jutuista. Ja puolustautumaan!"
Tuossa lainaus omasta kirjoituksestasi.
24
Solmii pitkäaikaisia kaverisuhteita, jollaisia on aika vaikea solmia ns. kerhopohjalta. Tietysti riippuu lapsesta mutta molemmat vanhemmat lapseni ovat sellaisia, että tarvitsevat paljon aikaa ennen kuin alkavat leikkiä kunnolla jonkun kanssa / tapaavat jonkun sellaisen ystävän jonka kanssa synkkaa!
Lapseni olivat myös kerhossa kaksi vuotta ja sinä aikana eivät kyllä saaneet yhtäkään ystävää sieltä... En tiedä miksi. Ehkä siellä oli liian vähän vapaata leikkiä, aika oli joka kerralla lyhyt (vain 3h) josta suurin osa käytettiin johonkin laulamiseen ja askarteluun sekä eväiden syömiseen.
Vasta eskarivuoden keväällä poika löysi vihdoin ystävän jonka kanssa synkkasi. Tytöllä meni vielä pidempään.
MUTTA vieläkin huomaan että ovat vähän kaveripiirin ulkopuolella koska eivät ole 2-3 -vuotiaista pyörineet ns. samoissa päiväkotipiireissä. Tällä pienellä paikkakunnalla piirit ovat muodostuneet jo aikaisin ja uuden lapsen on vaikea tulla ja päästä sisään.
Ehkä eri asia jollain suurella paikkakunnalla jossa lapset muuttavat ja tulee uusia lapsia koko ajan.
Myös jos lapsi on ulospäinsuuntautunut eikä ns. välitä kenen kanssa leikkii niin asia on eri.
Mutta tässä minun kokemukseni. Kuopukseni on nyt 3v ja on hienossa ryhmiksessä jossa oppii hyvin tuntemaan seudun lapsia.
En minä eikä kukaan aikuinen "laita vastuuta kiusatulle". Kun kyse on lapsista niin kyllä vastuu heistä ja heidän käytöksestään on omilla vanhemmilla ja päiväkodin työntekijöillä.
Ymmärrän että olet vihainen siitä, että lastasi on kiusattu ja olet ehkä kohdannut vähättelyäkin asiaa käsiteltäessä. Minä en kuitenkaan halua vähätellä huoltasi. Hyvää jatkoa teille! :-)
Mutta meidän lapset saavat päiväkodissa valita itse lapsensa (kotona näkevät vain minun tai mieheni ystävien lapsia). Emme me ainakaan kyläile tuntemattomilla, jotta lapsemme tutustuisivat heidän lapsiinsa.
Nelivuotiaalle pojalleni sisarusryhmän isommat lapset ovat esikuvia. Niin hyvässä kuin vaikeimmissakin asioissa. Mitkä tavat lapsille jää, riippuu siitä, miten aikuiset niihin suhtautuvat. Jos lapsi kiroaa, täytyy kaikkien aikuisten (kotona ja tarhassa) tehdä selväksi, ettei tällaista käytöstä suvaita.
Pienempi lapseni (2 v.) on saanut oman parhaan kaverinsa. Tämä kaveri on niin tärkeä, että hän kyselee hänestä kotonakin iltaisin. Isommat lapset ottavat pienempiä mukaan leikkiin ja näin kaikki oppivat toisiltaan. Isommat kantavat vastuuta ja pienemmät kokevat itsensä arvokkaiksi ja oppivat matkimalla. Keneltäkään ei vaadita enempää kuin rahkeet riittävät.
Äitinä olen todella tyytyväinen päiväkodin tarjoamaan kasvatuskumppanuuteen. Ennen lapsia en ole ollut tekemisissä juurikaan lasten kanssa. Ystävien kanssa on kiva puhua muustakin kuin lapsista, joten hitaasti kehittyvien prosessien aikana on mukava säännöllisesti puhua aikuisten kanssa, jotka tuntevat hyvin minun lapseni. Ehkä superäideillä ei tähän ole tarvetta, mutta minä olenkin ihan tavallinen.
Ei ole tarttunut kiroilua tms. muilta. Kotona tulee joskus kiroiltua, kumma ettei sekään ole lapsiin tarttunut. Yrittänyt kuitenkin aina olen hillitä omaa kiroiluani ja painottaa lapsille ettei ole soveliasta kiroilla:).
Ei lapsistani ole tullut mitään kyynärpäätaktiikan omaavia vaikka ovatkin päivähoidossa olleet! Rauhallisia ja hyväkäytöksisiä ovat aina olleet.
kun peruskotiäitikin jo pelottaa!
Jos asuu monikulttuurisella alueella, jossa päiväkodeissa on moku-lapsia, on ihan hölmöä väittää, että päiväkoti on lapsille ainoa paikka tavata heitä. Menee leikkipuistoon niin siellä heihin voi tutustua ihan yhtä hyvin!
Aikas avuttomalta kuulostaa, jos ei tähän pysty.
Emme me ainakaan tässä arjen hässäkässä ehdi ruveta solmimaan sen kummempia kontakteja kaikkiin naapuruston äiteihin sillä tavoin että lapsetkin ehtisivät sitten tutustua heidän lapsiinsa. Päiväkotihan on siitä mainio paikka että se kerää kaikki tienoon lapset YHTEEN PAIKKAAN samaan aikaan!
Jos täällä menee johonkin leikkipuistoon niin ei siellä ketään ikinä ole. Useimmat nysväävät kai sisällä iltaisin, juoksevat harrastuksissa tai sitten päivisin lapset ovat hoidossa.
Avoimia päiväkoteja täällä ei ole, on vain seurakunnan kerho. Sielläkään ei käy läheskään kaikki lapset, koska useimmat ovat päiväkodissa 5v lähtien. Kerhossa on nykyään kuulemma pulaa 5-vuotiaista ja ottavat sinne sitten 3-4 -vuotiaita..
Pidättekö te aikuisena KAIKISTA tapaamistanne aikuisista? Itse ainakaan EN! Miksi sitten heti oletatte että jos lapsi leikkii pienessä ryhmässä jossa on 2 muuta lasta hän jommastakummasta heistä löytäisi tosi hyvän ystävän? Eikö ole suurempi todennäköisyys että hän löytää sen ystävän 20 lapsen ryhmästä päiväkodissa? Lapsetki ovat valikoivia ja saavatkin olla. Kaikkien kanssa pitää tulla toimeen mutta välttämättä eivät leiki suju kaikkien kanssa.
no miksei 5-vuotias voi leikkiä 3 - 4 -vuotiaan kanssa? Meillä ainakin leikkii. Naapurin 10-vuotiaatkin jopa käyvät leikkimässä meidän 4-vuotiaan kanssa...
Ja minusta lapselle ei pidä opettaa, että päiväkotiin mennään shoppaamaan kavereita. Päinvastoin.
Vaan kyllä yksi tärkeä arvo on nimenomaan se, että oppii tulemaan toimeen kaikkien kanssa.
no miksei 5-vuotias voi leikkiä 3 - 4 -vuotiaan kanssa? Meillä ainakin leikkii. Naapurin 10-vuotiaatkin jopa käyvät leikkimässä meidän 4-vuotiaan kanssa...
Mutta kun kotoa jo löytyy kaksi nuorempaa lasta niin näen pojalleni tärkeänä että hän myös leikkii SAMANikäisten ja vanhempienkin lasten kanssa. Kyllä sellainen kehittää lasta ihan eri tavoin. Lasten leikit tuossa iässä voivat kuitenkin olla jo aika erilaisia. Kyllä poikani onkin nauttinut kun on saanut leikkiä jonkun samanikäisen kanssa rakastamiaan leikkejä!
Mä en oikeasti ymmärrä tätä päiväkotien mollaamista ja samalal kerhojen ylistystä. Ette taida oikein tosissanne olla kuitenkaan? Maksaahan ne kerhotkin yhteiskunnalle jotain, ei niitäkään ilmaiseksi pidetä. Kirkollisveroa maksan jotta niitäkin ylläpidettäisiin. Ja ihan mielellään maksan myös veroja että lapsilla on hyvät päiväkodit. Joita muuten meidän kunnassa on:).
Sen, että ihmisiä tosiaan on erilaisia. Niin aikuisia kuin lapsiakin. Kaikki eivät pelaa reilujen ja samojen sääntöjen mukaan. Oikeastaan se onkin hyvä oppia ennen kouluikää niin ei sitten tule yllätyksenä. Tästä huolimatta kaikkien kanssa on opittava tulemaan toimeen ja ymmärrettävä.
Kuinka monella aikuisella on edelleen samat ystävät joihin tutustui lapsuudessaan päiväkodissa? MInulla ei ainakaan ole yhtään edes ala-asteajoilta, saati päiväkodista. MIeheni ei ole koskaan ollut päiväkodissa, mutta edelleen parhaina ystävinä on kouluaikaiset kaverit, joihin siis tutustui vasta ala- tai yläasteella.
Minusta on aika hassu peruste kyllä tuo ystävien hankinta. Meillä lapset olleet kotihoidossa ja ennen koulunalkua päiväkodin eskarissa (josta lapset menevät kahteen eri kouluun). Silti 9 v ja 11v lapsillamme on ystäviä. Toinen 9-vuotiaan paras kaveri on oman ystäväni lapsi, ja toiseen tutustui eskarissa. Leikkii kyllä muidenkin kuin näiden kahden kanssa. 11-vuotiaan parhaat kaverit on koulussa tavattuja, toki naapurin lapsenkin kanssa on paljon.
Minä en kyllä koe että lapsemme olisivat jääneet mistään paitsi oltuaan kotihoidossa. Olen heiltä kysynyt monestikin olisivatko mielummin olleet päiväkodissa, vastaus on aina ollut Ei todellakaan...
Aihe oli se, että kysyttiin mitä päivähoidossa oppii sellaista, mitä kotihoidossa ei opi? Ei siinä sanottu, että päiväkoti olisi huonompi - sen keksit omasta päästäsi.
Me ulkosuomalaiset vanhemmat käymme molemmat töissä, mutta laittaisimme lapsemme tarhaan (osa-aikaisena), vaikka toinen meistä olisi kotonakin.
Kyllä tänne loppupäähän joku nimenomaan tuli heti kritisoimaan päiväkotia ja piti vetää joku kerho ja avoin päiväkotikin mukaan tähän keskusteluun! Luepa itse!
Ja kyllä: itselläni on ystäviä vielä päiväkotiajoilta. Tämähän riippuu ihan siitä onko jatkanut samojen tyyppien kanssa kouluun vai ovatko tiet eronneet päiväkodin jälkeen jne. Täälläpäin lapset ovat yhdessä päiväkodissa josta sitten menevät yhteen ja samaan kouluun, noin suurinpiirtein.
Toisekseen: vaikkei se ystäyvyyssuhde ehkä jatkuisikaan koulussa ja myöhemmin niin kyllä se lapselle turvaa antaa että hän tuntee niitä kavereita jo ennen koulua. Varmasti koulun aloitus on helpompaa kun ei tarvitse stressailla silläkin että löytääköhän nyt jonkun jonka kanssa voisi leikkiä...
Viimeiseksi: suon lapsilleni hyviä kaverisuhteita jo alle kouluikäisenäkin vaikkeivat ne sitten jatkuisikaan...
Jos omaakin lapsuutta muistelen niin meillä oli yksi kaappi täynnä askartelutarvikkeita, piirustusvälineitä yms. joita sai vapaasti käyttää, kun saksien ja muiden välineiden käyttö oli opetettu. Toinen mummini, jonka kanssa vietin paljon aikaa, opetti mm. maalaamaan öljy- ja vesiväreillä ja tekemään käsitöitä jo alle kouluikäisenä. Isä luki paljon satuja ja kirjoja meille, äidin kanssa leivottiin, siivottiin, laitettiin ruokaa, hoidettiin kukkia, tehtiin pääsiäiskoristeita jne. jne. Sisaruksiakin oli pari joten omaa vuoroa oli pakko oppia odottamaan. Suvaitsevainenkin minusta tuli vaikken pienenä koskaan nähnyt tummaihoisia kuin telkkarissa, eipä heitä olisi pienessä kylässä ollut päiväkodissakaan, kun ei ole vieläkään.