Hienoa että on subjektiivinen oikeus päivähoitoon.
Toivottavasti tulee vielä subjektiivinen oikeus elämään myös vammaisille! Ajatelkaapas sitä.
Kommentit (28)
Kaikki kuollaan vaikka kuinka haluttais se jatkopaikka elämään.
Bulgaria vammaisille oikeus ihmisenarvoiseen elämään. Suomessa heillä on jo sentään monenlaisia oikeuksia.
vammaisia suvaita. Mutta se johtuu siitä, että kaiken pitäisi olla täydellistä ja täysin hallittavissa.
Eikö jo syntyneidenkin ihmisten asioissa olisi paljon korjattavaa?
Kaikkien ihmisten asioista täytyy huolehtia. Niin syntyneiden kuin syntymättömien. Kyllä minun hoitamani vammaiset ovat syntyneitä jo ja ajan kyllä heidän puoltaan niin paljon kuin ehdin ja kykenen.
vammaista lasta ei heidän perheessään pystytä hoitamaan ilman, että kaikki muut kärsivät kohtuuttomasti.
Ettei jo olevan ihmisen elosta tarvitse alkaa päättää. Ihmisellä pitäisi olla se subjektiivinen oikeus siihen elämäänsä, joka hänelle on kerran annettu.
Mutta ei ketään tapeta sen takia, että kuoleehan tuo kuitenkin. Vai mitä?
Ei sellaista ole olemassakaan.
Subjektiivinen oikeus päivähoitoon on sitä että tietynikäisten lasten vanhemmat voivat vain päättää että he haluavat päivähoitopaikan, ja se on heille taattava, mutta vaikka me kuinka päätettäisiin, että hei, minä haluan elää, niin ei kukaan pysty meille sitä takaamaan.
että jokaisella pitäisi olla oikeus elää oma elämänsä alusta loppuun, ilman että joku sen elämän väkivalloin katkaisee. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden minä ymmärrän nimenomaan lapsen oikeutena saada päivähoitoa silloin kun kotiväki jostain syystä ei pysty/jaksa kokoaikaisesti häntä hoitamaan.
Siinähän munasolu hedelmöittyy, ja ilkeydellä ja vääryydellä estetään sen kiinnittyminen, raskaus ja lapsen syntymä. Jos oikein hyvin kävisi, niin se syntyvä lapsi voisi olla vielä vaikeasti vammainenkin ja kitua koko pienen elämänsä, aiheuttaen vakavia traumoja vanhemmilleen, jotka eivät sitten enää jaksaisi huolehtia muiden lastensa hyvinvoinnista. Surkeaa, että sellainen voidaan kierukalla estää.
Eikä se irrallaan oleva munasolukaan ole ihan sama asia kuin kohdussa kasvava ihminen. Munasolu alkaa kehittyä kun kiinnittyy kohtuun ja siinä vaiheessa kun aborttiin päädytään on jo täysin ihminen.
Jokainen vanhempi arvio itse kykeneekö ja jaksaako ottaa vastuun jälkeläisistään loppuelämäkseen. Tuskin kukaan haluaa synnyttää lasta jonka joutuu laittamaan laitokseen kun ei jaksa.
Jos ei ole, niin miten he voivat sellaisen päätöksen tehdä? Eiväthän he tiedä yhtään sen enempää kuin minäkään.
Kiinnittymiseen se suurin vaikutus on.
Jos se hedelmöittynyt munasolu ei ole sinulle ihminen, niin sinulla on ihan yhtä sattumanvarainen hatusta vedetty ihmisyyden raja kuin abortin tekijöilläkin.
Mikään ehkäisykeino ei ole sataprosenttisen varma.
Koska myöhäistä se on siinä vaiheessa, kun huomaa, että ei jaksakaan.
Etköhän nyt ilmoittaudu kaikkien vammaisten lasten viikonloppu hoitajaksi! Katsotaan mitä mieltä sitten olet!!
Paitsi silloin kun vanhemmat käyttävät sitä omien tarpeidensa takia, eikä ajattele lapsen etua.