Kumpi näistä lapsista on normaali?

;)



Joo, molemmat kuulostaa ihan normaaleilta, ei ole edes ääripäitä vielä.

Esikoista en koskaan ajatellut mitenkään epänormaalin rauhalliseksi tai kiltiksi, mutta nyt tämän toisen raivopään kanssa olen alkanut miettimään sitäkin että onko tuo isompi vaan ollut epätavallisen helppo. ap

Nuorempien kanssa olen huomannut, että rauhallinenkin lapsi voi olla normaali vaihtoehto.

olevansa maailman napa ;).

Munkin mielestä ovat normaaleja molemmat; ihmisethän ovat erilaisia ihan syntymästään lähtien! Siksi onkin niin pöyristyttävää lukea kaikkitietävien yhden lapsen äitien arvioita siitä mikä on oikein ja väärin ja normaalia tai epänormaalia. Hehän eivät tiedä mitään muuta kuin oman, hyvin kapean kokemuksensa ja erehtyvät heti luulemaan sitä omaksi voitokseen.



Tuon temperamenttien erilaisuuden lisäksi lasten kehitykseen vaikuttaa ihan erilailla se millaisia vanhemmat ovat, millaisia ympäristön odotukset jne.... Viilipyttylalpselle maailma näyttää ihan erilaiselle kuin herkkähermoiselle...

Tosin tuo pään hakkaaminen voi myös liittyä tunne-elämän ongelmiin tai tarkkaavaisuuden häiriöön.

se ei millään tahdo kestää pettymyksiä. :D

Minä luulin esikoisen äitinä, että hyvin rauhalliset yönsä nukkuvat vauvat ja rauhallisen tutkiskelevat pari-kolmevuotiaat ovat urbaanilegendaa, kakkonen sit osoitti, että elämä voi olla muutakin kuin ympärivuorokautista heräilyä ja myöhemmin uhmaikäisen kiukkukohtauksia mitä noloimmissa tilanteissa.

Jotenkin sitä toivoisi, että mahdollisimman moni äiti saisi kokea molemmat ääripäät, maailma olisi hiukan suvaitsevampi ja vähemmän mustavalkoinen paikka.

Lapsen maailma lehdessä mainittiin pään hakkaamisen ja itsensä fyysisen vahingoittamisen liittyvän usein siihen, itse asiassa viidestä eri oireesta juuri itsensä vahingoittaminen uhmakohtauksissa oli kaikkein huolestuttavin piirre mikä mainittiin. Oireet liittyivät tutkimukseen, jossa tutkittiin mitkä piirteet uhmaikäisten käyttäytymisessä olivat sellaisia, jotka liittyivät lapsen kehityksen ongelmiin ja vaativat neuvolahenkilökunnalta puuttumista. Itsensä vahingoittaminen vaikka päätään hakaten kun liittyi usein masenukseen ja tarkkaavaisuuden häiriöihin.



No, voihan se olla ihan normaaliakin, mutta tutkimuksen mukaan sillä kyllä havaittiin olevan selkeä korrelaatio ed. mainittuihin asioihin.

Kukin voi varmaan arvioida lapsensa tilanteen parhaiten. Mutta sen käsityksen kyllä sain, että pään hakkaaminen ei kuulu tavanomaisiin tapoihin käsitellä pettymyksen tunteita, ei edes haastavalla, temperamentisella lapsella.

Mutta ei se liittynyt mihinkään pettymykseen, vaan leikkiessä aina välillä keksi alkaa paukuttamaan. Mun mielestä se oli vain maailman tutkimista, eli lapsi kokeili miltä se tuntuu, ja pamautti sitten vähän kovemmin, että miltä se tuntuu, jne. Ja jänskältähän se varmasti tuntuikin!