YH:T miten teillä lasten isän kanssa viikonlopputapaamiset sovitti?
onko kellontarkkuudella sovittu aika, koska exä hakee ja koska palauttaa lapset? voiko näihin tulla muutoksia exän puolelta, esim. päättääkin palauttaa jo paljon aikaisemmin, vaikka sopimuksessa olisi klo 18?
Kommentit (7)
Joustovaraakin on, en ole niuho. Esim. exän pieni lapsi joutui sairaalaan tapaamisviikonloppuna. Siirsimme sitten tapaamista toiselle viikonlopulle.
joka toinen viikonloppu pitäis lasten olla isällään ja loma-aikoina. meillä menee niin, että kiikutan lapset ex-anopille ja lapset tapaavat siellä isäänsä jos häntä kiinnostaa ilmestyä paikalla. voidaan sanoa, että ex-anoppi toimittaa etävanhemman virkaa.
Meillä mennään tarkasti kellon ja viikonloppujen mukaan. Ei mitään joustoja koskaan puolin eikä toisin. Ensin tuntui rasittavalta, mutta mitä pidempään tätä ollaan menty, niin sitä enemmän nautin tästä systeemistä - huomaan, että uskallan varata esim. teatterireissun jonnekin puolen vuoden päähän ja voin olla varma, että poika on joko meillä tai on olematta (riippuen siitä, että onko lasten vai aikuisten näytelmä).
ärsyttää, kun exää ei kiinnosta lapset ollenkaan, ja jos on iltavuorossa, ei muka voi hakea ennen iltavuoroa lapsia, tai jos hakeekin, niin sitten vastaavasti on palauttamassa sunnuntaina heti puoliltapäivin. GRRRRRR!
Tapaa lapsia todella harvoin, eli joka toinen vkonloppu,ja silloinkin kuskaa lapset samansitne äitinsä helmoihin, täyshoitoon. ja suunnittelee, mitä kivaa sitä keksit, kun on vapaa viikonloppu, lähtiskö vaikka bilettään? AAAARGGGG!
ja nimenomaan isän puolelta. Haluaa palauttaa lapset aiemmin tai myöhemmin. Minä aina joustan, yleensä en varaa sunnuntaille mitään menoja että voin olla kotona. Mieluummin annan periksi kuin kuuntelen jäkätystä. Kerran ilmoitin että minulla on suunnitelmia; isä halusi heti tietää mitä suunnitelmia, kenen kanssa, ja onko ne tärkeämpiä kuin hänen suunnitelmansa. Hauskaa, eikö? Mutta ei sillä väliä, tärkeintä että lapset tulee terveinä ja turvassa kotiin.
Ollaan onneksi väleissä. Ja samassa kaupungissa niin helppo munkin tarvittaessa vain soittaa ja pyytää tulemaan jos mulle tulee meno tai muuten vaan kyläileen. Yleensä yönylitapaamiset on silloin kun haluan päästä tuulettuun, ei ilman " syytä" koskaan. Eli harvoin.
Monesti kuitenkin sovitut hommat peruuntuu, mut vastapainona tosiaan ex temporeasiat onnistuu aina:)
Kukin tekee tavallaan.