Minusta oudompaa laittaa pieni vauva omaan huoneeseen (ov)

jos pelottaa tms. Ihan ihmeellistä tosiaan kun alta vuoden ikäset nukkuu omassa huoneessaan, mähän vahtasin niitä että hengittäävät....

illä perusteella vauva haluaisi yksin omaan huoneeseen. Sitte selitellään, että joo nukutaan molemmat paremmin..

Syötti niin ähkyyn korviketta illalla, ettei tarvinnut kuin yhdesti herätä yöllä syöttämään.

Itse en osaisi nukkua kaukana vauvasta, itseasiassa on nukuttu perhepedissä melkein ensimmäinen vuosi, mutta ymmärrän niitä jotka tekee toisin.

Äidin hengityksen rytmin on arveltu ehkäisevän kätkytkuolemiakin. Meillä nukkui vielä 6v samassa huoneessa. Kaksiossa silloin asuttiin ja säästettiin omaan kotiin. Nyt hänellä on jo oma huone.

Jos kitisee niin menen heti silittämään takas uneen, ja jos aamuyöstä herää niin toki otan viereenikin silloin tällöin. Mä en suostu uskomaan että tuosta mitään traumoja tulee, lapsi on unessa eikä silloin tarvitse ketään.

Ei tulisi mieleenkään laittaa lapsia nukkumaan omaan huoneeseen, ennen kuin he itse haluavat. Minun mielestäni lapsilla on oikeus saada kehittyä ja itsenäistyä omaan tahtiinsa ja vanhemmilla on velvollisuus olla " hylkäämättä" lapsiaan yölläkään...



Monien mielestä omassa huoneessa nukkuminen on paras vaihtoehto... Jokainen saa järjestää nukkumis asiat parhaaksi katsomallaan tavalla... Se mikä sopii toiselle ei välttämättä sovi toiselle...

Voisiko paremmin olla?

omassa huoneessaan. Sitten pukkasi eroahdistuskausi päälle ja se haittasi sitten yöunia. Tyttö nukkui parisen kuukautta meidän huoneessamme ja on nyt taas nukkunut reilun kuukauden tyytyväisenä omassa huoneessa.



Meille järjestely sopii, koska mieheni on kova ääninen nukkuja ja joudun sitä vähän väliä tökkimään ettei kuorsaisi. Lisäksi yskii ja piereskelee ihan kiitettävästi. Ja minä sitten valvon ja hermoilen, että jos lapsi noihin heräilee.



Lisäksi on jotenkin rennompaa muutenkin nukkua ja harrastaa seksiä ja lukea kirjaa ennen nukkumaanmenoa, kun ei tarvitse miettiä, että herääkö lapsi.



Aamuisin tyttö tulee sitten väliimme köllimään/juomaan maitopullon ja saattaapa tuo vielä joskus nukahtaakin siihen tunniksi-pariksi.

Meillä esikoinen siirtyi nukkumaan jo muutaman viikon ikäisenä omaan huoneeseensa, enkä silti koe todellakaan olevani mikään tunnekylmä äiti - päinvastoin! Itkin sänkyä siirtäessäni, mutta miehen mielestä se oli kaikille parempi. Ja kieltämättä taisi ollakin, koska siitä lähtien sekä esikoinen että minä nukuttiin paremmin (siihen asti kukaan ei nukkunut suunnilleen silmänräpäystäkään öisin). Esikoinen taisi kaivata omaa rauhaa nukkuessaan jo vauvana, vaikka se kuulostaakin omituiselta. Edelleenkään hän ei osaa nukkua välissämme, vaikka muuten kyllä valveilla ollen köllötellään koko perhe yhdessä.



Toinen pienokaisemme taas nukkui parhaiten lähelläni, suorastaan ihollani. Nukuimmekin ekat pari kuukautta ns. perhepedissä, ja sen jälkeenkin hän nukkui sänky kiinni omassa sängyssäni (ja usein yhä myös välissämme). Vasta vähän alle 1-vuotiaana hän alkoi nukkua parin metrin päässä sängystämme, ja vähän yli 1-vuotiaana siirsimme myös hänen sänkynsä lastenhuoneeseen. Täysin itkuitta.



Läheisyyttä voi tankata muulloinkin kuin yöllä, jolloin pääasia on minusta se, että kaikki nukkuvat mahdollisimman hyvin. Toisille paras ratkaisu on perhepeti, toisille vauvan sänky lähellä ja joillekin jopa (hui!) vauva omassa sängyssä omassa huoneessaan. Itse ainakin heräsin jokaiseen tuhahdukseen edelleen, vaikka esikoinen nukkuikin viereisessä huoneessa ovi auki. Ja imetin lapsentahtisesti ja pitkään, korvikkeita eivät ole saaneet kumpikaan. Muutenkin minut kyllä leimataan ennemminkin liian " kiinniolevaksi" kuin tunnekylmäksi äidiksi, kun en esim. ole vauva-aikana haikaillut omaa aikaa, enkä voisi ajatellakaan olevani yhtään yötä erossa alle 1-vuotiaasta tai kovin helposti vanhemmistakaan lapsistamme.



Että juu, tosi " kylmä" ja totaalinen " korvikeäiti" olen... Ja nyt kaikki porukalla kivittämään tyypillisellä ' se kalikka' jne. puheella. Totta, kyllä kalahti, koska minulle (kuten onneksi enemmistölle äideistä ja isistä) lapset ovat tärkeintä ja rakkainta maailmassa. En ikinä tekisi mitään täysin äidinvaistoni vastaista, vaan yritän löytää aina perheellemme parhaat tiet omissa valinnoissamme niin, että lasten etu on ykkösenä mielessä. Joskus se tarkoittaa perhepetiä, joskus muuta.

Syyllistäminen ja ihmettely puolin ja toisin on typerää, eiköhän noita tunnekylmiä äitejä ja isiä mahdu ihan molempiin porukoihin (kuten myös lapsikeskeisiä).

enkä aio lastani sihen pakottaa ikinä.

meiän lapsi on laitettu alle 1-vuotiaana omaan huoneeseen nukkuun.

Lapsi siirtyi 9 kk ikäisenä omaan huoneeseen. Sitä edelsi noin 1,5 kk aika, kun heräsi vähintään kolmena yönä viikossa joskus 03-04 maissa ja valvoi 2 h. Itse nukuin huonosti, kun joka yö heräilin ja vain odotin koska lapsi herää, kiepuin sängyssä. Kokeilun vuoksi siirryimme mieheni kanssa nukkumaan eri huoneeseen ja kas, sen jälkeen nukuimme kaikki koko yön putkeen.



Yksi tuttuni on varmaan äärikylmä, kun lapsi siirtyi toiseen huoneeseen jo parin kk:n iässä. Lapsi inisi ja vinkui unissaan (ei siis itse herännyt) niin paljon etteivät vahemmat saaneet nukuttua.

Heti, kun yösyötöt ovat loppuneet, olen siirtänyt lapsen omaan huoneeseen nukkumaan. Ja toden totta sekä lapsi, että vanhemmat ovat nukkuneet paremmin. Joskus, kun isompi lapsi on esim. nähnyt pahaa unta, hän tulee yöllä väliimme ja saa toki jäädä aamuun asti. Mutta pääsääntöisesti lapset nukkuvat omissa huoneissaan, kun " yöpalvelut" ovat ohi.

Eli " pennut" nukkuvat äitinsä vieressä kunnes lähtevät liikkeelle. Varhainen vuorovaikutus on tosi tärkeää, kyllä minustakin hieman outoa on, että " pentu" halutaan heti vierottaa itsestä, omasta hajusta ja turvasta. On jotenkin " autististista" kuvitella pienen pieni vauva itsekseen huoneessa huutamassa mahdollisesti tai käsillä etsimässä emoaan, mutta emopa kuorsaa toisessa huoneessa, eikä saa minkäänlaista viestiä vastaanotettua vauvaltaan.

Kahta pinnasänkyä olisi kunnolla edes mahtunut meidän makkariin ja muutenkaan en näe erityistä syytä, miksi lasten pitäisi nukkua samassa huoneessa. Heidät nukutetaan vielä, joten nukahtaa saavat kyllä äidin tai isän läheisyydessä, mutta en näe mitään ratkaisevaa eroa yö- ja päiväunien välillä siinä, että äiti tai isä ei ole heidän nukkuessaan ihan vieressä. Herätessään tai jotain halutessaan he osaavat sen kyllä ilmoittaa ja palvelu tietysti pelaa niin kuin samassa huoneessa nukkuessakin.



Edellinen nukkui meidän makuuhuoneessa vähän pidempään, mutta alle vuotiaana hänkin lähti omaan huoneeseen, kun meidän liikkumisemme häiritsi hänen untaan. Vaikka nytkin tirrit nukkuisivat samassa huoneessa meidän kanssa, niin kyllähän he silti olisivat valtaosan ajasta siellä yksin, eikä olisi " äidin hengityksen ääniä rauhoittamassa." Niin kai kaikilla, vai nukkuuko täällä joku tosiaan yhtä pitkiä yöunia kuin alle vuotiaat vauvansa? Tirrit nukkuvat öisin n. 12 tuntia, välillä heräävät kerran välissä syömään, välillä eivät. Lisäksi nukkuvat parit noin kahden tunnin päiväunet. Minä nukun n. 6 tuntia ja mieheni n. 4 tuntia. Valtaosan unistaa nukkuisivat siis täysin nukkumispaikasta riippumatta ilman äitiä. Tuskinpa sillä 6:lla tunnilla niin ratkaisevaa merkitystä olisi.

Eka oli samassa huoneessa 2 viikkoa, toinen ei yötäkään, kolmas jopa 5 viikkoa. Nelonen syntyy kesällä. Syy, miksi eivät nuku samassa huoneessa on se, että minä en sitten nuku itse yhtään. Kuuntelen koko ajan vauvaa, jos nukahdan , herään pienimpääänkin ähkäisyyn. Ekaa imetetty 1v, toista 8 kk, kolmatta 1v2kk. Kun nukun eri huoneessa, herään ennen kuin vauva edes kunnolla itkee, mutta en herää jokaiseen liikahdukseen. Kumman siis valitsen, yliväsyneen äidin joka ei jaksa hoitaa vauvaa, mutta vauva samassa huoneessa vai pirteän, hyvin jaksavan äidin ja hoidetun, tyytyväisen vauvan, joka nukkuu eri huoneessa? Kolmas nukkui itsekin 6 viikon vanhasta koko yön tyytyväisenä, vaikka oli täysimetyksellä 5,5 kk ikään asti. Ehkä ei kuulu asiaan, mutta tämä kylmä äiti on lastenneuvolan terkka.

Poika siirtyi omaan huoneeseen (meidän makuuhuoneen viereen) 6kk iässä, ennen sitä oli lopettanut jo yösyönnit. Ollaan miehen kanssa herkkäunisia, samoin vauva. Muuton jälkeen ollaan kaikki nukuttu paremmin ja poika täydet unet. Mä en kokenut asiaa traumaattisena, päinvastoin, olin tyytyväinen (kuten myös mies), että koko perheen unet paranivat selvästi!

Lapsi alkoi itkeä, mies hetken kuunteli että pitääkö mennä ja kun totesi että ei tuo tuosta nyt itsekseen tokene niin minä tulin toisesta huoneesta jossa olin ollut täydessä unessa. Lapsi itki yksin noin puoli minuuttia.



Eli ei se lapsi yksin hätäänsä kilju ja emo vaan kuorsaa toisessa huoneessa, vai miten huono kuulo/valtava kartano teillä oikein on?