yksinhuoltajuudesta kysymys..
Eli minulla nyt meneillään rv 30.. ja tulevan lapsen isä pisti välit täysin poikki tuossa ehkä 3kk sitten (syystä josta ei minulla mitään tietoa..) Niin mietityttää nyt että mitä jos mies sitten ilmaantuu lastenvalvojalle kuitenkin,ja sanoo että hänpä tahtoo yhteishuoltajuuden?? Pitääkö silloin siis tässäkin tapauksessa lähteä käräjille riitelemään,kun minä en tuohon aijo suostua..?
Ja syynä siis just tuo että raskausaikana jo välit täysin poikki,niin ei yhteishuoltajuus voi onnistua!! Muka yhdessä pitäis asioista päättää..
Ja tätä kyselen kun ei ole ko. miehen ajatusmaailmasta mitään tietoa enää, että saattaisi noinkin vaikka tehdä.. :(
Kiitos jos jollain kokemuksia/neuvoja vastaavista tilanteista!
Kommentit (5)
- siinäkin tapauksessa, että isä kuitenkin tunnustaa lapsen. Näin esim. meillä: kaikilla kolmella lapsellani on sama isä, mutta kuopuksen syntyessä olimme jo virallisesti eronneet ja hänestä minulla on yksinhuoltajuus, vaikka isä tunnusti lapsen. Hyvä näin.
Tosiaan, kuten sanoit, toisen ihmisen mielenliikkeitä ei voi koskaan tietää, joten on ihan hyvä, että varustaudut tähänkin mahdollisuuteen edes henkisesti! Itse olen " tuntenut" exäni yli 20 vuotta, mutta etenkin viime aikoina herran mielenliikkeet ovat olleet vähintäänkin kummallisia eivätkä tosiaan lainkaan sen ihmisen, johon silloin kauan sitten tutustuin ja jonka kanssa asuinkin saman katon alla liki 10v... Tässäkin valossa kehotan sinua, vaikka en elämästänne tai suhteestanne mitän tiedäkään, pitämään ykinhuoltajuudestasi tiiviisti kiinni, vaikka vaateita muuhun tulisikin... Ikävä kuulostaa katkeralta;-), mutta kyllä se vain helpottaa omaa asemaasi ja asioiden hoitoa. Lapsella voi silti olla isä ja hyvä isäsuhdekin, mikäli suinkin mahdollista - sehän olisi aina suotavaa!! Tapaamisia voi olla ihan säännöllisesti jne. eikä huoltajuutta tarvitse vetää esiin missään vaiheessa.
Kaikkea hyvää sinulle ja vauvallesi - ja voimia sekä jaksamista loppuodotukseen!
tosi hyvä tietää että ei tartte ainakaan mihkään oikeuteen lähteä tappelemaan jos vaan isä sitten lapsen synnyttyä " sattuis haluamaan" yhteishuoltajuuden. Helpotti kummasti tuo tieto! :)
Ja siis tapaamisia kyllä tuen ja teen kaikkeni että lapsella isä olis. Se vaan tosi vaikeeta kun toinen siis laittanut välit täysin poikki. (ja siis ennen tuota oli puheet ihan eri luokkaa,suhteen aikana halveksien puhui lapsensa hylkäävistä isistä yms..) ja siis vaikka olimme sitten eronnutkin niin oli ultrssa mukana ja kiinostunut vauvan asioista.. ja sitten täysin varoittamatta vaan välit poikki.
Ei voi pysyä mukana tuollaisessa järjen juoksussa..
Eli ihan lapsen ja itsenikin takia ajattelen että tuollaisen ihmisen kanssa ei voi yhteishuoltajuus mitenkään toimia.
Lapsen isä aina välillä käypi puhumassa maat ja taivaat miten hienoa on kun vauva tulee ja sit seuraavassa hetkessä häviää eikä edes puhelimeen vastaa. Kiertelee kukasta kukkaan kylillä et saa naama punasena hävetä sen toilailuja.. Kyl se lupas minun saavan yksinhuoltajuuden, mutta silti pelottaa et jos saakin päähänsä hakea yhteishuoltajuutta, mitä sit eteen? Onhan hänen elämä sekaisin ja minä itse vahvoilla rahojen yms asioiden suhteen, mutta miten paljon isä pystyy hankaloittamaan asioita isyyden tunnustamisen jälkeen?
Onhan lapsella oikeus isään ja isällä lapseen, mutta jos isä kohtelee minua jo kaikilla turhilla lupauksilla ja loukkaa näin syvästi ni mitä se pystyy tekemään lapselle?? Montako mahdollisuutta isälle pitäisi antaa? Mitä jatkossa lapselle voi isästä sanoa?
En tiiä ymmärtikö tästä kukaan, mut sainpa vähän edes sydäntä purettua...
Niitä kun on meillä kaikilla biologisesti ainakin vain yksi. MUTTA: jokin tolkku pitää tietenkin olla silläkin, paljonko äiti-ihmisen pitää siinä sivussa sietää ja kärsiä... Puhun omastakin kokemuksesta - olen ollut nyt pian 9 vuotta yksinhuoltaja ja vasta NYT, viimeisen ehkä max. kahden vuoden aikana olen ymmärtänyt, etten voi tekohengittää isän ja lasten suhdetta, ja mikä ikävintä, olen nyt vasta tajunnut, miten hirveän paljon voimavaroja tuo tekohengittäminen onkaan minulta vienyt. Yllättävän paljon... Joten älä sinä, hyvä ihminen, ryhdy samaan!! Eli kysymykseen " montako mahdollisuutta tulisi isäkandidaatille antaa?" vastaukseni on noin 1 kpl.... Eli jos ihminen tekee virheen, se tulisi antaa anteeksi (me kaikki teemme virheitä...), mutta kun sama/samanlainen virhe toistuu (yhä uudestaan), on se silkkaa idioottimaisuutta, hyväksikäyttöä ja välinpitämättömyyttä, mistä sinä äitinä ET ole vastuussa!!! Joten ympäripyöreäksi ohjenuoraksi antaisin sen, että vastaa sinä omasta äitiydestäsi ja anna isän ottaa vastuu omasta roolistaan. Isä EI ole sinun lapsesi, joten hänen tekemisiään sinun ei tarvitse hävetä tai parhain päin käännellä! Lapselle ei toki myöskään saa isää mustamaalata, se ei edes ole sitä hyvää äitiyttä tai vanhemmuutta!! Eli minusta lähiäitien tehtäväksi jää paitsi tietenkin kaikki arjen asiat myös mahdollistaa isälle mahdollisimman hyvä vanhemmuus - se on lapsen etu! Eli että ei jarruttele tapaamisia (ellei ole syytä moiseen, tietty) tai katkeruudessaan laita omia etujaan lapsen etujen edelle - mutta muuta äidin ei tarvitse tehdä. Eikä se edes ole lapsen edun mukaista - sen ymmärrän itsekin vasta nyt... (Olen " tekohengitykselläni" mahdollisesti saanut jopa enemmän hallaa aikaan etenkin keskimmäisen lapsemme kohdalla, ikävä kyllä...)
Mitä taas tähän tulee:
september82:
Kyl se lupas minun saavan yksinhuoltajuuden, mutta silti pelottaa et jos saakin päähänsä hakea yhteishuoltajuutta, mitä sit eteen? Onhan hänen elämä sekaisin ja minä itse vahvoilla rahojen yms asioiden suhteen, mutta miten paljon isä pystyy hankaloittamaan asioita isyyden tunnustamisen jälkeen?
Mikäli ette ole naimisissa, saat automaattisesti yksinhuoltajuuden. Isyyden tunnustamisella ei ole mitään tekemistä huoltajuuden kanssa! Nämä kaksi asiaa tuntuvat menevän usein sekaisin... Huoltajuudella taas ei ole mitään tekemistä elatuksen kanssa. Isä on lapsen tunnustettuaan yhtä lailla elatusvelvollinen oli hän yhteishuoltaja tahi ei. Jos taas olette naimisissa, eli asumuserossa tms., niin valitettavasti yhteishuoltajuus on enemmän tai vähemmän normi ja katsotaan lapsen edun mukaiseksi. Mitä se toki onkin, jos molemmat osapuolet ovat vastuullisia aikuisia. Se vaan ei valitettavasti pidä kaikkien kohdalla paikkaansa...
Joku muu varmaan tietää näistä asioista enemmänkin, mutta mutu-tunne sanoisi, että jos sinulla on pienintäkään aavistusta siitä, että yhteishuoltajuus ei kohdallanne olisi suositeltava vaihtoehto, niin tappele sitä vastaan heti kättelyssä! Huoltajuuksia (yhteis-) on aika vaikea myöhemmin muutella ilman melkoista todistupohjaa ja perusteluja.
Olet oikeasti vahvoilla, kun uskot itseesi! Me äidit pärjäämme kyllä... :o) Tsemppiä odotukseen ja äitiyteen sekäö huoltajuuteen!!
Yhteishuoltajuus myönnetään lastenvalvojalla, kun ei naimisissa, vain äidin suostumuksella. Kuten isyydentunnustuskin. Isyydentunnustuksen voi tehdä ja silti halutessaan säilyttää yksinhuoltajuuden. Huoltajuuspäätös ja isyydentunnustus kaksi erillistä sopimusta, joista molemmat äidin suostumuksella.Sopimuksessa laitetaan rasti ruutuun onko huoltajuus yhteinen, äidillä vai isällä=)Päätöstä ei tarvitse perustella, mutta sinulla myös hyvät syyt pitää huoltajuus vain itselläsi.