Onko muita, joilla on Kotipizza-päivä?
Kommentit (26)
Minun mielestäni ne ovat todella kalliita ja pahanmakuisia.
Pthyi :p
Voi että, oon kateellinen. Rahat on nyt tosi vähissä ja ei ole kyllä toivoakaan. Tyhmää tulla muiden lyttäämään tänne toisen ilo.
Vierailija:
Minun mielestäni ne ovat todella kalliita ja pahanmakuisia.
Pthyi :p
Kotipizzaa ei meidän lähellä valitettavasti ole.
Pizzaa tilataan kotiin, tai lähdetään ulos syömään. Joskus hienompaan valkoisine pöytäliinoineen, joskus ihan johonkin mäkkäriin tai Rossoon tai Pizza huttiin, tai Pizza Raxiin, tai sit käydään jossain buffetissa, jossain matkalla ja hotellissa tai laivalla syömässä. Joskus ollaan kyläilemässä ja syödään sukulaisilla jolloin ei tietysti ennätetä sillä viikolla sinne ulos ravintolaan syömään.
En halua syöttää lapsilleni moskaa, jonka ravintoarvo on täysi nolla ja joka tekee heidät vain ärtyisiksi ja kiukkuisiksi (tyhjät hiilarit ja liika tyydyttynyt rasva), eikä pidä nälkää poissa. Arvostan lapsiani ja perhettäni liikaa, syöttääkseni heille paskaruokaa.
Meillä sunnuntai on koko perheen päivä, jolloin kokkaamme yhdessä jotakin hyvää ensiluokkaisista aineksista. Esimerkiksi tänään teemme lohimedaljonkeja, uunijuureksia (perunoita, bataattia, punajuuria ja porkkanoita) sekä raikasta vihersalaattia jollain hyvällä kastikkeella. Jälkiruuaksi teemme puolukka-spelttipiirakkaa ja vaniljajäätelöä.
Vierailija:
En halua syöttää lapsilleni moskaa, jonka ravintoarvo on täysi nolla ja joka tekee heidät vain ärtyisiksi ja kiukkuisiksi (tyhjät hiilarit ja liika tyydyttynyt rasva), eikä pidä nälkää poissa. Arvostan lapsiani ja perhettäni liikaa, syöttääkseni heille paskaruokaa.Meillä sunnuntai on koko perheen päivä, jolloin kokkaamme yhdessä jotakin hyvää ensiluokkaisista aineksista. Esimerkiksi tänään teemme lohimedaljonkeja, uunijuureksia (perunoita, bataattia, punajuuria ja porkkanoita) sekä raikasta vihersalaattia jollain hyvällä kastikkeella. Jälkiruuaksi teemme puolukka-spelttipiirakkaa ja vaniljajäätelöä.
Niin minäkin, mutta kun käyn Suomessa, käyn kotipizzassa, hui kauhistus!
ja kaupassa olevat lohet on kasvatettuja. joskus ostan luomulohta, se on ainakin väriltään ei-niin-todella-punaista joten ehkä kalanruoka ei sisällä vâriaineita tuossa luomussa. tuore tonnikala on myös helppo ja nopea, todella hyvää.
en tee spelttipiirakkaa ja suomessa käydessä herkuttelen kotipizzalla koska täältä ei saa lähellekään niin nannaa pizzaa !!!
Kannattaako kukaan muu?
Terv. pakastepizzaäiti
Tosin tällä hetkellä ei taida aika riittää, lapset, kodinhoito ja harrastukset vievät niin paljon aikaa. Täällä av:lla neuvin kyllä mielelläni jos vain suinkin kykenen. :)
vaikka sieltä s-marketista voi ostaa sunnuntaina lohta, ei se tarkoita että se lohi kovin tuoretta olisi. Jos oikein hyvä tuuri on niin kala on tullut kauppaan vasta perjantaina eli pyyntipäivä on ke tai to. Jos taas huonompi tuuri niin se sunnuntaina myytävä kala on tullut kauppaan jo torstaina. Viikonloppuisin ei kuljetukset kulje.
ns. kotipizza päivän (tai vastaavan roskaruokapäivän).
En minä ainakaan halua opettaa lapsilleni että roskaruuan avulla voi hemmotella itseään! Mistä luulette että sekin on lähtöisin että niin monet masentuneet syövät suruunsa??
Olen 8:n kans samoilla linjoilla, meillä herkutellaan menemällä hyvään ravintolaan (ei mihinkään Rossoon tai Chicos:iin) tai sitten kokkaamalla kotona jotain koko perheen voimin.
Lohi ja esim uunijuurekset ovat äärimmäisen helppoja valmistaa. Loppujen lopuksi ruuanlaitto on nopeaa ja helppoa vaikkei eineksiä käyttäisikään.
Meillä on ns roskaruokapäivä ehkä kerran kuussa, haemme hampurilaiset, pizzat tai kebebit. Tänään meillä syödään lounaaksi eilistä lasagnea (ei tarvitse kuin lämmittää ja tehdä salaatti) illaksi lupasin lapsille, että teemme itse pizzaa. Sämpylä -ruisjauhotaikina on jo kohoamassa.
Lapset isällään joten ihan itsekseni saan mässyttää roskaruokaa ja kantaa valintani kammottavat seuraukset ;) Jopa noin kerran kuussa tai kahdessa saatan tätä syntiä harrastaa.
Ukko on krapuloissaan, hemmottelen sitä pizzalla. Kotipizzan pizzat on musta ihan hyviä, hakisin sellaisen jos hakumatka ei olisi niin pitkä.
Huvittavaa kun joku omasta mielestään kulinaristi tekee oikein lohimedaljonkeja :D
Ei se kaupoissa myytävä= Norjassa kasvatettu lohi todellakaan ole mitään herkkua.
Ihmisten maku on vaan totutettu siihen, ja se on sääli:( Kalankasvattamot saastuttavat Itä-Merta, ja niissä kasvatettu lohi on niin maultaan kun ravintoarvoiltaan heikompaa mitä villilohi.
Kun sitä kalaa sen kerran-pari viikossa syö, niin kannattaa mielummin tehdä vaikka kuhasta jotakin.
Enkä minäkään lohta miksikään herkuksi lue.
Eli siellä on spagettikastiketta lapsille, ja naudanlihasta tehtyä pataa ja sitten vielä täytettyjä paprikoita.
mutta kotipizzat ovat hyviä, sille siis joka niitä haukkui