Lue keskustelun säännöt.
Miten yh:t ja miksei muutkin asiassa elävät kestätte sen kun
03.04.2008 |
lapsen isällä ei tapaamiset kiinnosta? Nyt mulla vaan itkettää lapsen puolesta kun TAAS peruutti tulonsa. Tällä erää viimeisin viikko on näin mennyt, huomenna taas pitäisi olla tulossa..
Kohta lapsikin jo ymmärtää asian et isälle alkoholi ja kaverit on tärkeempiä. Ja musta tuntuu et mun pitäs jotenki asiaa hyvittää, ostamalla vaikka lelu, vaikka tiedän kyllä ettei sen niin pitäs mennä. Voi itku.
Kommentit (10)
... eli älä kerro lapselle etukäteen, että isä on tulossa, ennenkuin kaveri on ovella.
Näin olen joutunut itse toimimaan, samoin kuin yksi ystävistäni. Meidän äitien täytyy vaan suojella, kunnes lapsi on vähän isompi ja valmiimpi käsittelemään asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on lapsesi parhaaksi. Niinkuin toi toinen sanpoi, niin vanhempana lapsi sen ehkä tajuaa, sitten kun on kehottynyt tarpeeksi....
Joskus kun luulen tietäväni tapaamisen ehdottoman varmaksi kerron. Niinkuin tänäänkin. Tunnin päästä piti tavata ja tulikin puhelu..
" isä tulee jos vain ehtii" jne - silloin pettymys ei ole niin suuri.
Lapsi ei tunne häntä lainkaan, on tavanut viimeksi 1-vuotiaana, siis 2 vuotta sitten. Nyt sanoi, että tahtoisi nähdä. Asutaan eri paikkakunnilla, ja oletus on aina se, että minä kuskaan lasta näyttämässä. Mies ei eväänsä liikuta asian eteen. (No varmaan jostian pääkoppaongelmista johtuen on osin kykenemätön järjestämään asioitaan niin, että voisi tulla lastaan katsomaan.)
Mä olen täysin lopettanut aktiivisuuden. En tee niin mitään aloitetta, enkä juokse jos se käskee. Kyllä vastaan tulen, jos mies itse on aktiivinen.
Alusta asti olen ollut lapsen kanssa yksin. Aluksi yritin niin kovasti, että lapsi ja isä tulisivat tuntemaan toisensa. Nyt en jaksa murehtia. Mun miesystävä, joka toivottavasti tulee olemaan pysyvä aikuinen tässä huushollissa joskus, tulee olemaan varmaan enemmän isä kuin biologinen isä koskaan.
Sitä en tiedä, mitä teen kun lapsi alkaa juuristaan kysymään. tähän mennessä en ole puhunut isästä mitään. Päivökodissa taisi oppia sen sanankin. Varmasti tulee olemaan vaikeat paikat, kun lapsi alkaa itse tätä asiaa pohtimaan. Eikä minulla ole valmiita vastauksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siitä, miten lapsi kestää sen, että iskää ei kiinnosta. Tytöllä oli vaikea vaihe tuossa 5-vuotiaana, olisi halunnut kovasti olla isän kanssa jne. Yritä sitten pukea hyvin sanoiksi, ettei iskä halua. En koskaan itse asiassa sanonutkaan niin, yritin keksiä hätävalheita, iskällä kiire töissä tms. En halua lukeutua niihin, joiden sanotaan myrkyttävän lapsen mielen etävanhempaa vastaan.
On vaan aika vaikeaa valehdella koko ajan vanhemmaksi käyvälle lapselle. Kai hän itsekin jo hokaa. Sitten se mielen myrkytys ei kyllä tule minulta, vaan johtuu isän omista teoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...asiat menevät omalla painollaan. Olen itse samassa tilanteessa, mutta lapseni on kohta 10 v. Lapsen isä ei halua tutustua lapseen eikä olla kanssamme tekemisissä.
Olen jutellut lapsen kanssa asiasta ja kertonut vain, että hänen isänsä asuu kaukana eikä ole sen takia kanssamme tekemisissä. Lapsi on tyytynyt tähän selitykseen, eikä ole vielä kysellyt enempää. Tosin minulla on ihana miesystävä, joka on lapselle hyvä isä.
Varmasti asia tulee esille muutaman vuoden päästä, kun lapsi alkaa ajatella asioita vähän aikuisemmin, mutta sitten puhutaan siitä vaikka porukalla.
Lapsi ei oikein osaa kaivata sellaista, mitä ei ole ollutkaan. Lapsen maailma on tässä ja nyt, ja hän on onnellinen niin pienistä ja konkreettisista asioista.
Älä siis murehdi! Ilman isää on kasvettu maailman sivu, ja suurin osa isättömistä niinkuin muistakin ihmisistä on ihan kunnon ihmisiä!
Lapsi ei tunne häntä lainkaan, on tavanut viimeksi 1-vuotiaana, siis 2 vuotta sitten. Nyt sanoi, että tahtoisi nähdä. Asutaan eri paikkakunnilla, ja oletus on aina se, että minä kuskaan lasta näyttämässä. Mies ei eväänsä liikuta asian eteen. (No varmaan jostian pääkoppaongelmista johtuen on osin kykenemätön järjestämään asioitaan niin, että voisi tulla lastaan katsomaan.)
Mä olen täysin lopettanut aktiivisuuden. En tee niin mitään aloitetta, enkä juokse jos se käskee. Kyllä vastaan tulen, jos mies itse on aktiivinen.
Alusta asti olen ollut lapsen kanssa yksin. Aluksi yritin niin kovasti, että lapsi ja isä tulisivat tuntemaan toisensa. Nyt en jaksa murehtia. Mun miesystävä, joka toivottavasti tulee olemaan pysyvä aikuinen tässä huushollissa joskus, tulee olemaan varmaan enemmän isä kuin biologinen isä koskaan.
Sitä en tiedä, mitä teen kun lapsi alkaa juuristaan kysymään. tähän mennessä en ole puhunut isästä mitään. Päivökodissa taisi oppia sen sanankin. Varmasti tulee olemaan vaikeat paikat, kun lapsi alkaa itse tätä asiaa pohtimaan. Eikä minulla ole valmiita vastauksia.
Jos exäsi on epäluotettava niin älä kerro lapselle mahdollisesta tapaamisesta mitään etukäteen, tulee turhia pettymyksiä.
Rankkaa tämä kyllä on, lapsi ikävöi isäänsä eikä isää kiinnosta. Puheittensa mukaan kiinnostaa, mutta käytäntö toista. Itse en kyllä lapselle kertoisi, että muut asiat isälle tärkeämpiä kuin lapsi vaan selittäisin asian muuten. Vanhempana lapsi voi sitten tehdä omat johtopäätökset. Pienelle on liian rankka juttu tietää, että ei ole kauhean korkealla isänsä prioriteeteissä.