apua olen monossa kokoukseen ja jännittää kauheesti

töihin. Liikunta rentouttaa. Entä voitko ottaa lasillisen viiniä? Ei sitten yhtään enempää kuitenkaan...

jos noin jännittää. Ne pitää sydämen tykyttelyn ja vapinan poissa. Sitten kun saat rohkeutta ja positiivisia kokemuksia palavereista, voit jättää lääkkeetkin pois. Kyllä se siitä...

Olen käyttänyt niitä yli 10 vuotta eikä elämästä tulisi mitään ilman niitä.

Eikö sinun pidä ensin selvittää se syy. Jos ei tiedä syytä, ei voi oirettakaan parantaa.



Minulla auttaa esiintymisjännitykseen se, että keskityn asiaan. Yritän unohtaa itseni. Eli jos joudun puhumaan, mietin vain sitä mitä sanon, enkä välitä mitään siitä, missä käteni tms. ovat.

Esimerkiksi jos on kakkukahvit jonkun lähdön takia tai pikkujoulut yms. Silloin puhun aina ihan hölmöjä ja nolottaa, että en osaa jutella vapaasti sellaisissa tilanteissa.

tuntuu että pomo ajattelee musta vaikka mitä. sanoin hänelle kun hän palasi meille takaisin töihin, että " minun piti sanoa tämä jo aiemmin, mutta olen todella iloinen kun sinä oelt taas meillä täällä" Tuntuu että pomo ajattelee nyt etät ompas se oikee perseennuolija.

Vaikka kiitteli kyllä.

-ap-

Olit oikein ystävällinen, ja vilpittömyys on asia, jonka toisesta ihmisestä huomaa. Jos olet ollut vilpitön, niin hän ei ajattele sinua nuolijaksi.



Ja fakta on, että meistä jokainen on kiinnostunut enemmän itsestään kuin kenestäkään muusta. Ne muut vaan ajattelevat itseään, eivätkä huomaakaan, että olet olemassa, ellet itse tuo itseäsi julki.

Itse jännitän kaikkia mahdollisia kokoontumisia, viimeksi päiväkodin vanhempainiltaa. En osaa sanoa, mikä siinä jännitti, mutta jännitti niin mielettömästi ja posket helotti punaisina jo sinne mennessä. Mutta menin silti ja vaikka osallistuin keskusteluunkin, kaikki meni silti ihan hyvin.



Mutta ota ihmeessä diapam, jos sinulla sitä on mukana työpaikalla. Ja tuo pomollesi sanomasi kuulostaa todella ystävälliseltä, eikä ollenkaan nuoleskelulta. Kyllähän jokainen tuollaista haluaa kuulla.



Tsemppiä kokoukseen!

onneksi suomalaiset saavat keskenään olla luonnollisia ja hiljaa. ole ylpeä siitä että uskallat olla juuri sinä, ilman sitä kakkukahvien tyhmää hölötystä.

Millä alalla olet ap?

ajattele meitä jos olosi on piinallinen. Palauta mieleesi vaikka joku Borgån hassu kommentti tai joku hauska ketju, esim. tuo jossa joku on avannut kaljapullon perseellään.

Jännittämisessä ei ole mitään pahaa, se pitää ihmisen skarppina.

Kokemattomuus aiheuttaa jännitystä ja se ei ole mikään diapamin paikka!

Jännitykseen ei auta muu kuin pelon kohtaaminen.



Minä olen aina pelännyt esiintymistä. Päätin joskus vuosia sitten, että lähden opettajaksi. Pelkäsin niin, etten pystynyt ensimmäisellä tunnilla edes katsomaan (aikuis)opiseklijoita ja kädet tärisivät.



Vielä pari seuraavatkin tunnit olivat jotain painajaismaista, ihan kamalaa. Sitten alkoi helpottamaan.



Nyt opetan eräässä oppilaitoskessa ja olen siellä edessä aivan kotonani.

Pomosi on varmasti ilahtunut ystävällisistä sanoista. Itse ainakin olisin.

jos käytät, kaikki arkipäiväiset sosiaaliset tilanteetkin alkavat ahdistaa kun " et saa helpottavaa" eli lääkettä. joku ehdotti alkoholia joka taas on kaikkein kauhein vaihtoehto. alkaa nyt juoda jännitykseen töissä, ja siitä seuraa potkut jos jatkuu.

minulla on päivittäin palavereita ja osa englannin kielellä ja osassa mukana niin isoja herroja että pitää miettiä mitä sanoo.

Minun on ollut ihan pakko vain sopeutua.

siihen en ole vieläkään sopeutunut että joudun pitämään koulutuksia englanniksi

tunne on verrattavissa paniikkikohtaukseen ja sitähän se tavallaan onkin. Veri pakenee päästä, heikottaa, sydän meinaa tulla rinnasta ulos, kädet hikoaa ja vapisee ja naama helottaa punaisena kuin paloauto. Koko ajan pelkäät, että joku kysyy jotakin, joudut puhumaan, sinua tuijotetaan, sinulle nauretaan. Suurin osa näsitä sosiaalisista pelkotiloista kärsivistä on joutunut elämään asian kanssa vuosikausia ja kohtaamaan niitä pelkojaan. harva on päässyt niin helpolla, ettei olisi joutunut puhumaan yleisön edessä, pitämään esitelmiä tai vastaavaa esim koulussa tai työpaikalla.

Aina se jännitys ei vaan mene asian kohtaamisella. Joillakin se vaan yltyy ja pahenee eikä siihen auta mitkään vippaskonstit.



Minä kävin aikani kognitiivisessa terapiassa ja söin lääkkeitä. Niistä halusin luopua, sillä niistä ei ollut mainittavaa apua. Terapia tosin auttoi minua ymmärtämään, mistä pelkotilani johtuivat ja johtuvat edelleen. Suurimmalla osalla meistä jännittäjistä on taustalla jokin vaikea elämäntilanne, vaativat vanhemmat, nöyryytetyksi joutuminen joskus lapsuudessa tai nuoruudessa tms.



Ainoa asia, mikä auttoi minut ' takaisin elämään' ja normaaliin kanssakäymiseen ihmisten kanssa, oli stressihermon salpausleikkaus. Se pelasti minut ja työpaikkani kirjaimellisesti ja nyt olen ns. vapaa.



Suosittelen sitä siis kaikille, joiden elämää punastuminen, vapina tai ylipäätään jännitäminen rajoittaa merkittävästi eikä lääkkeistä/terapiasta ole apua. Toimenpide maksaa aika lailla, mutta minulla ei ollut tässä vaiheessa rahalla enää mitään merkitystä.



Nyt teen puhetyötä, kohtaan asiakkaita ja pidän palavereja käytännössä jännittämättä yhtään (ainakaan liikaa!!)

olen amk-ope ja valmistelen juuri tuntia esiintymisjännityksestä. Sain sinulta arvokasta tietoa.

tulee varmasti paras fiilis jos oppii olemaan jännityksen kanssa ja voittamaan pelon eikä turvaudu leikkauksiin.