Rakastan exää niin että koskee!

Vaikka se mut jättikin aikanaan...jo monta vuotta sitten.



Nyt mulla on uusi elämä, on perhe ja kaikki, mutta jos hän tulisi ja " noutaisi" minut niin saattaisin lähteä. Ihan kamala ajatus! Että jättäisin tämän kaiken. Etten rakastakaan tätä elämää niin paljon kuin sitä...Yöks!



Vaan eipä hän tule. Eikä meillä ole mitään todennäköisyyttä edes tavata kun asumme eri maissa.



Välillä vaan sattuu kun tulee muistoja mieleen.

Mie rakastin exää niin paljon että, erottiin. sit rupesin sekoilemaan toisten miesten kanssa ja käytin niitä miehiä hyväksi.. yritin saada exää takasi kauan. Mutta kerranpa exä vastasi minulle, minun mahdollisuuteni.. johonka minä en vastannut... siis sillon oli toinen mies, johon olin ihastunut ja luulin että nyt olen unohtanut exän. Lähdin sen toisen miehen matkaan ja tein hänen kanssaan lapsen. Nykyäänkin se exä käy mielessä. En tiedä oliko se ainut ihminen jota rakastan oikeesti, vai?? onko minulla ja nykysellä miehellä joku heikko vaihe meneillään ja huonoina aikoina exä käy mielessä.

Yli aloin päästä vihdoin vasta, kun välit menivät kokonaan poikki. Silloinkin siinä kesti pitkä aika, sillä olin täysin " riippuvainen" jo niistä epätoivoisista rakkauden tunteista. Mutta kyllä siitä sitten lopulta pääsi yli, ja siis ihan kokonaan. Rakastuin uudelleen, ja ihan yhtä tulisesta...Ja kaiken lisäksi paljon paremmin. Nyt olen tasavertaisessa suhteessa, jossa myös minua rakastetaan ja ihaillaan. Rakastan nykyistä miestäni niin, että en tiedä miten päin olla (yhteisiä vuosia takana 4). Ex ei herätä enää mitään tunteita, paitsi ehkä ihmetystä siitä, miten pystyinkin häntä rakastamaan niin monta vuotta ja niin epätoivoisesti. Jos ex ja nykyinen mies seisoisivat rinnakkain, en edes huomaisi exää.



Kyllä sinä siitä pääset yli. Ajan kanssa. Ja rakastut uudestaan. Mutta älä ryhdy kaveriksi, vaan irrota kokonaan. Siitä se paraneminen alkaa.

Aikuinen nainen, muka järkevä...mutta tunteilleen kun ei mitään voi!

ite olen kakskymppinen, mutta alotin tosi aikaseen nämä " seurustelut" . Monesti mietin teinkö oikein vai väärin? Mutta kun pitäs vaan unohtaa... Entä jos vielä sinun ikäsenäkin kaipaan exää?

En tiedä kuinka kauan omasta erostasi on, mulla on viisi vuotta aikaa. Eli ei ihan hirmusti, mutta tässä iässä sekin on mullistavaa aikaa kun ehtii tapahtua niin paljon...perhettä tulee, opiskelut, muutot, asunnot, työt...



Mulla tää on ihan kausiluontoista. Tänäkin aamuna muistot sai heräämään kolmosen aamu-tv...niinpä...siis aamu-tv:n ruokala-osuus...eli näin! Ei se paljon vaadi.



Hyvin mulla menee mun aviomiehen kanssa, ei siinä mitään. Osa mun elämää vaan on ollutta ja mennyttä ja uusi kappale on alkanut. Pitäis tajuta jo...



Mulla vaan on aikamoinen trauma koko sitä paikkaa kohtaan, jossa tutustuin ja jossa asuin exäni kanssa. En varmaan voi mennä ikinä siihen kaupunkiin (yksi Euroopan pääkaupungeista)...siedätyshoidon olen aloittanut käymällä naapurimaassa nykyisen miehen kanssa;-)



Ei mun ex aiheuttanut sitä traumaa vaan kaikki mitä koin sinä aikana kun, etenkin aivan alussa, kun sinne menin...siitä se valitettavasti jäi, ja leimasi myös meidän suhdetta ja yhdessä siellä asumista myöhemmin. En vaan sopeutunut...



-3-

Itsekkin kerran mietin mitä sille kuuluu ja hänkin on aina ollut heikkokohtani. Eli ennen nykyistä miestäni olin valmis lähtemään suhteesta kuin suhteesta tämän exäni mukaan. mutta nyt on sellainen mies minulla etten jättäisi sitä exäni takia en ikuna , meinaan maailman parhaimman miehen olen itselleni löytänyt.

Mutta varmaan aina sydämessäni on paikka ensirakkaudelleni.

Ykköspaikka vaan on varattu vissiin sitten ikuisesti sille ykkösrakkaudelle...



Vaikka mä en kyllä syttynyt silloin aikanaan sille kovin nopeesti, mutta en näköjään sammukaan kovin helposti...



-3-

Minulla on kans viis vuotta aikaa erosta, mutta oltiin exän kanssa yhdessä pitkään. ja sit ku meidän perheet oli niin samantyyliset.



Nykysen kanssa meillä menee ala ja ylä mäkeä... Koko ajan!! Hällä on naisystävä, jolle kertoo kaikki hänen salaisuudet, välillä tuntuu että kumman kanssa hän on yhdessä? Minä näen unia exästä joka yö, kaikki muistot siitä oli ihanaa... ja kun mie odotin hälle lasta luultavasti sillon ensinmäistä kertaa, sain kylläkin keskenmenon. josta en ole ihan varma vieläkään olinko raskaana vai enkö? Mutta luulen niin, kuukautiset oli myöhässä monta kuukautta ja sitten kerran suihkussa näin ihan outoa....jne. Koska olimme kovin nuoria, meidän elämän kokemus ei ollut riittävä käymään läpi kaikkea sitä yhdessä.. Se poika juoksi pelosta karkuun, vaikka yritti ollakkin minun tukena samalla aikaa.. Minua pelotti, koska olin niin yksin asian kanssa... enkä tiennyt mitä tehdä? jA AJOIN SEN POJAN POIS, ETTEI SE USKALTANUT KÄYDÄ KAHTOMASSA MINUA...

Mutta ne mitä kaikkea meillä oli ja miten samantyylisiä olimme, kaipaan niitä hetkiä, vaikka siitä onkin aikaa! Ja sit ku näytettiin aidosti tunteemme toisillemme. Sillon sydän värisi ja kaikki oli niin ihanaa!!! Kunnes tuli paha vastoinkäyminen...



Sitten ku se myöhemmin, kolme vuotta sitten tuli pyytämään minua hänen kyytiinsä, en lähtenyt... humalassa yritti viedä mut mennessään, mutta sillon lähdin toiseen suuntaan.. ei kai se muuten tulisi halamaan tai pusuttelemaan jos sillä ei olis mitään tunteita mua kohtaan? Kun sain lapsen nykyiselle miehelle, ajoin sen ohi, niin se iski mulle silmää.. se tuntu taas niin ihalta, jos se tulisi suoraan kysymään, että lähdetkö mun mukaan? Niin varmaan nyt lähtisinkin...

Mutta vähä aika sitten se löysi naisen.... hällä on ehkä nyt oma elämä... nyt on jo liian myöhäistä.....

Uskon jossain määrin johdatukseen ja siihen, että kaikella (ihan kaikella) on tarkoituksensa. Myös niillä kaikilla vastoinkäymisillä. Ehkä ne sitten kasvattaa meitä ihmisenä, valmistaa meitä tulevaan vai mitä sitten lie ikinä...



Jos olisin jäänyt siihen suhteeseen, potisin ehkä ikuista koti-ikävää Suomeen, korostaisin suomalaisuuttani liiaksi, tekisin itsestäni jonkin marttyyrin tms...huomaan näin jälkikäteen käyttäytyneeni niin...ja ehkä se olisi korostunut entisestään. Eihän se olisi toiminut! Vaikka jälkikäteen jätettynä olenkin ajatellut, että " juuri kun aloin viihtyä" ...vaan olisinkin tuntenut silloin niin. Viihdyinkö todella vai onko tämä jotain käänteistä psykologiaa, jolla haluan alitajuntaisesti todistella itselleni jotain olematonta.



Vaikeaa vaikeaa...Mutta kyllä mun on henkisesti siltikin nyt parempi olla. Olen omieni joukossa, tulen toimeen anoppini kanssa tosi hyvin (silloisen kanssa oli aina minun puoleltani pientä jännitystä, ei tosin hänen puoleltaan mitään pahaa sanottavaa, päin vastoin...) jne...



Kaikella on tarkoituksensa. Vaikka vedet silmissä.



-3-

Mie olen kyllä kans samaa mieltä, et kaikella on tarkoituksensa!!! Ihan joka asiasta etsin jonkun tarkoituksen, ehkä en ole vielä löytänyt tarpeeksi hyvin tuosta exästä sitä tarkoitusta...

Ja nykyisen kanssa ollaan meinattu monesti erota, mutta en halua päästää menemään, koska luulen että edessä päin meillä on tulevaisuutta.. Nyt meillä on vaikea vaihe. Ja senkin takia tuo exä korostuu mielessä, niin vaikeaa... mutta asioilla on tapana järjestyä!!!!

toivon sulle kaikkea hyvää!!!

Elämä on.



-3-