Onko muita, joilla ERITTÄIN nirso lapsi?
Auttakaa kohtalotoverit, mulla menee just hermo syömättömän lapsen kanssa. Poika siis 3,5-vuotias ja niin nirso, että tuntuu, ettei syö oikeastaan mitään kun mikään normaali ruoka ei kelpaa. Leipä menee, päällä yleensä pelkkää margariinia, joskus kinkkukin kelpaa. Tavallisista lämpimistä ruoista kelpaavat kaurapuuro, makaronilaatikko, perunasoselaatikko, riisi ja kana, EI MIKÄÄN MUU. Vihanneksista ja hedelmistä kurkku ja mandariini. Maitoa ei juo, pelkkää vettä. Maitotuotteista ainoastaan lasten omat jogurtit joissa ei kokkareita.
Peruna laittaa pojan oksentamaan, jos siis uhkaamalla saan perunaa suuhun niin kyökkää kohta kaiken ulos. Kaikki kastikkeet ovat ehdottoman out. Mitään uutta ei suostu koskaan maistamaan.
Tämä tilanne alkoi noin reilu vuosi sitten, tätä ennen oli suorastaan hyvä syömään ja erilaiset ruoat kelpasivat. Kasvu on mielestäni hidastunut, on melko pienikokoinen ikäisekseen, mutta ei mitenkään dramaattisesti. Jaksaa kyllä aina leikkiä ja touhuta ja nukkuu hyvin. Ei ole oikeastaan koskaan varsinaisesti nälkäinen. Päivähoidossa tämä syömättömyys aiheuttaa erityisesti nyt ongelmia, koska pojan toki tulisi syödä sitä mitä muutkin syövät. Jättää yleensä päiväruoan hoidossa kokonaan syömättä ja syö sitten välipalalla leipää/jogurttia.
Kysymykseni kuuluukin, onko kenelläkään muulla tällaista lasta ja miten toimitte heidän kanssaan? Hyväksynkö sen, että lapsi ei syö juuri mitään ja tarjoan vain näitä ruokia mitä suostuu syömään, toivoen että tilanne helpottaa ajan myötä? Pakotanko lapsen syömään tavallisia päivähoidossakin tarjottavia ruokia, joita kyllä lapsen kuin lapsen tulisi pystyä syömään? Vai olisiko vastaavan kokeneilla muita hyviä ideoita?
Kommentit (2)
ja aina ollut nirso,mutta luovutin jo ajat sitten;(ei ne nälkään kuole,vaikka söisi tosi vähän. Meillä saattoi mennä parikin päivää pelkällä leivällä...ja tätä siis jatkunut 1v alkaen tähän päivään...ja edelleen.
Alusta asti on kaikkea tarjottu ja maaniteltukin syömään, mutta ei. Edes ns. normaalit lasten herkut ei meidän pojalle ole kelvanneet. Eikä mikään " outo" tai sen näköinen. On ollut aikamoista hampaiden kiristelyä välillä. Nyt ikään on 6-vuotta, ja jo vähän rohkeammin maistelee, mutta vieläkin on nirso.
Lapsi kuitenkin kasvaa normaalisti ja voi hyvin. Hemoglobiini on ok! en kanna asiasta mitään suurta huolta, lähinnä se on vaan välillä ärsyttävää.