Ensimmäinen joulu ilman äitiä =(

Entä jos teet joulusta hieman erilaisen kuin aiempina vuosina? Muutatte vaikka aattopäivän järjestystä vähän, teette jotain uutta ruokaa... Minusta siinä ei ole mitään pahaa, että tunnet olosi ajoittain surulliseksi, sehän on aivan luonnollista. Sytyttäkää lasten kanssa kynttilä äitisi muistolle ja puhukaa ikävästä ja siitä, mitä mummi aina teki jouluisin. Lämmintä joulua!

Voin jotenkin kuvitella miltä tuntuu, omaan jouluuni on myös aina kuulunut äitini ja muita sukulaisia.



Vaikka tuntuu pahalta, niin sun on vaan " näyteltävä" , ainakin lasten edessä. Ja mä vähän luulen että kun näet lastesin ilon ja riemun jouluna, niin kyllä se vähän helpottaa ja ehkä pieneksi hetkeksi unohdat. Lasten iloa on aina niin ihana katsoa.



Tsemppiä nyt paljon!

tosin minulta kuoli mies ja edellinen joulu oli sellasta teatteria. Onneksi lapset oli sillon vielä pieniä. Pikku hiljaa, pikku hiljaa, taidan saada sen aidon joulun taas meille juuri kun sitä tarvittaisiinkin (lapseni ovat nyt kolmevuotiaita).

Nimenomaan joulu on surullista aikaa silloin kun lähimmäinen sen vietosta puuttuu. Minulla on nyt jo kuudes joulu ilman äitiäni, eikä ne joulut ole ennalleen palanneet, eikä entiselleen tietenkään koskaan tulekaan. Voimia sinulle kuitenkin, itke silloin kun itkettää.

Vollotat ja parut niin että lapset myös muistavat tämän joulun ikuisesti. " se oli se joulu, kun äiti itki koko joulun"

Kuita yrittää löytää positiivisia ajatuksai kuolemasta ja koita päästää äidistäsi irti....



Ajattele, että et voi jäädä häntä ikuisesti suremaan vaan on myös osattava jatkaa matkaa ilman sitä rakasta henkilöä koska se nyt vaan ei ole mahdollista häntä enää tässä elämässä nähdä.



Ajattele, että olet onnellinen että sait näinkin kauan pitää äitisi luonasi....



JA lasten takia sit viimeistään ellei muuten onnistu.. Kerro lapsille vaikka hyviä muistoja mummista :)

Minulle tämä on jo toinen, viime vuonna äitini kuoli syöpään juuri ennen joulua ja se joulu meni aika sumussa. Joulu on vaikeaa aikaa, se tuo niin vahvasti kaikki muistot mieleen ja meillä kaikilla on se oma kokemus siitä millaista pitäisi olla. Minä ajattelin vaan sitkeästi hymyillä ja esittää iloista lasten vuoksi, käyn sitten itkemässä muualla.

kaikille läheistensä menettäneille!

Kauheaa, mutta joillekin ihmisille ehkä " helpotus" että rakas ihminen pääsee pois tästä kurjuudesta ja kipuja karkuun. Joissain tapauksissa on se niin väärin että menee vuosia ymmärtää, miten esimerkiksi Jumala (tai mikä meitä " ohjaileekaan" ) voi viedä terveen lapsen tästä maailmasta. voi kun ymmärtäisikin, pitäsisi vaan osata ajatella että kaikella on tarkoituksensa, ehkä juuri hän olisi kokenyt jotain vielä pahempaa ellei Jumala olisi tätä ottanut turvaansa.

En ole uskovainen, mutta uskon kuitenkin (yritän uskoa) " kaikella on tarkoitus" - puheisiin...

Niin, sitä aattelinkin että joudun pitämään kulissit yllä... En kyllä osaa sanoa mitä tekis sen äidin muistamisen suhteen... kävelymatkan päässä on nimittäin se hautausmaa.(Ja ollaan käyty siellä aattona isomummin ja vaarin haudoilla) Käytiin siellä pyhäinpäivän iltana, kun muistolaatta oli tullut, ja kuopus rupesi itkemään eikä saanut sitä loppumaan ja mies pötkötti vieressä kunnes nukahti (8v). En siis hirveesti haluais siitä ohjelmanumeroa... Vitsit kun oiskin ollut sen verran rahaa, että ois voinut lähtee vaikka risteilylle tai jotain.

parvekkeella

Turha sinun on koettaa teeskennellä iloista, anna surun tulla niinä aaltoina kuin se tulee. Olen todella pahoillani puolestanne ja istun täällä kyyneleet poskilla vuoksenne.

Kuulostaa, ettette kukaan ole vielä siihen valmiita. Itsehän tietysti päätätte, mutta siltä näin ulkopuolisena asia kuulostaa.



Jaksamisia paljon jouluun -4-



ps. me ei edellisenä jouluna käyty haudalla, kun tuntui siltä, että siellä kun kävi kaikki meni alta. En yksin kertaisesti olisi jaksanut sitä tuskaa.

Ja kerta lapsetkin ottivat pyhäinpäivänä noin raskaasti, mieti tarkkaan kannattaako. Vielähän te kerkeätte monta kertaa. Ei äitisi siitä varmasti pahastuisi.

kuudenkin vuoden jälkeen se kaikkein tuskallisin hetki. Syyllinen olo tietysti siitäkin, että käyn vain kerran vuodessa, mutta kun se tuntuu niin vaikealta ja raskaalta. Kuoleman jälkeen meni 6 kk ennenkuin sain itseni pakotettua haudalle.



Meitä ihmisiä on näköjään tässäkin suhteessa monenlaisia, toiset saavat lohtua haudallakäymisestä mutta toisilla se vain lisää tuskaa.

Oma äitini kuoli syyskuussa 2003 ja joulu tuntui tosi ahdistavalta. Olinhan siihen asti viettänyt kaikki joulut äidin seurassa.



Onneksi siskopuoleni (meillä sama isä) kutsui minut ja veljeni jouluksi luokseen. Ihan erilainen joulu kuin koskaan ennen mutta kiva kuitenkin. Paljon väkeä paikalla, monta sukupolvea jne.



Toivottavasti sinäkin saat hyvän joulun 2007, surustasi huolimatta.



Voimia ja jaksamista.

Se on vain jotenkin taaperrettava se ensimmäinen joulu niinkuin kaikki juhlapyhät, tapahtumat " Ensimmäinen ilman äitiä -vuosi" läpi! Jouluihmiselle se joulu ehkä pahin kun tuleene omat lapsuusmuistotkin esiin...



Mulla kolmas joulu ilman äitiä . Äiti kuoli juuri joulun alla toissavuonna. Eka joulu meni shokissa suoraan sanoen. Lapset pitävät kyllä elämässä kiinni, ajattele heidän kannaltaan, teet normaaleja jouluvalmisteluja ja -rutiineja lapsia varten sen minkä jaksat . Kyllä se seuraava joulu jo on hiukan iloisempi. Jouluun kuuluu poismenneitten läheisten muistelukin ja hiukkanen surumielisyyttä- ei sen tarvitse nyt ekana jouluna ollakaan hirveän ilon vuoksi teeskennelty vaan yksinkertaista. Ilon juhlahan se joulu pohjimmiltaan on , toivoa kohti mennään ja kevättä vaikka se ei synkimpänä hetkenä siltä tunnu :(



Mua lohduttanut kahtena viime jouluna Kari Tapion Joulun Tarina-kappale, sanoja ei ole tässä sulle antaa. Lisäksi erittäin surumielinen toinen kappale on Konstan joululaulu, tässä sanat lopuksi. Suosittelen kuuntelemaan näitä kahta laulua vaikka ovatkin hirveän surullisia toivon kipinöineen. Mä annoin itselleni aina luvan kuunnella näitä kappleita ja itkin ja surin oikein kunnolla- niin varmaan teen nytkin joulun lähestyessä :)



VOIMIA!!







KONSTAN JOULULAULU

" Joulun aatto nyt saa, jo ilta tummuu ja hiljenee maa.

Kuka kulkee nyt yksinään kalmistoon, kuka yksin näin kylmässä on?

Pieni lapsonen vain, joka näin kiiruhtain jälleen kynttilän haudalle tuo.

Paikka hiljainen on, tumma liikkumaton; äidin haudalle valon hän suo.



Liekin niin häilyvän tuo hauta rakkaimman hetkeksi saa.

Sitä katsovi silmin niin kaipaavin, sitä katsoo ja taas odottaa.

Koska joulun hän saa, koska voi naurahtaa kera muiden kuin taas ennenkin?

Mutta niin hiljainen koti yksinäisten on kuin puuttuisi siunaus sen.



Äänen hiljaisen, sointuvan nyt jostakin kuulevi hän, joka lämpimin lausehin lohduttaa, joka nousemaan katsehen saa:

Älä huoliisi jää, nosta pystyyn taas pää. Joka hetki sun kanssasi käyn.

Lapsi joulun mä oon, sinut vien kartanoon, josta lähdit. Sun valonas näyn.



Joulun ensimmäisen mä olla tallissa härkien sain. Sinne tähtöset tuikkivat valkeuttaan, sinne saapuivat tietäjät maan.

Sitä taas viettämään sinun kanssasi jään, sinun joulusi kauniiksi teen.

Sinä huomata saat: surun laaksot ja maat voivat peittyä kirkkauteen."



(säv. Konsta Jylhä, san. P. Holm)

äidin/mummin haudalla jo hyvissä ajoin ENNEN joulua :)



Saisitte itkut itkettyä ja se vois helpottaa muutenkin kuin vain joulun olotilaa......