Miten ryhdittömiä pk-tädit saa mielestänne olla?
Meidän lapsen päiväkodissa 4 päivähoitajaa, joista melkein aina vain 2-3 on paikalla. Yleensä vain kaksi. Lapsia on se 12 3-5v:tä joista tosin osa on yleensä poissa hoidosta.
Lasten vaatteet on eteisessä aivan sikin sokin. Unilelut kateissa jne. Tädit ei " ehdi" katsoa perään. Kuitenkin ehtivät lukea lehtiä ja juoruta keskenään. Aina kun menen hakemaan niin lukevat lehtiä tai juttelevat pöydän ääressä keskenään ja lapset leikkii keskenään.
Ulkoilevat vain kerran päivässä eli aamulla. Iltapäivisin joku hoitajista vie kuulemma lapset ulos 16.30 aikaan jolloin on enää pari lasta paikalla.
Poikani kertoi että oli ollut joku aamu ilman hanskoja tarhassa ulkona eikä hoitajat olleet puuttuneet mitenkään. Samoin tappeluita on kovasti eikä hoitajat " ehdi" puuttua niihin.
Päivänkulusta kun kyselen niin kukaan ei muista mitään. " Ihan hyvin on mennyt" on vastaus mutta mihinkään tarkempaan kysymykseen ei muisteta vastausta. Veikkaan että kukaan ei ehdi katsoa mitä poikani siellä päivisin puuhaa tai on puuhaamatta.
Vaadinko liikaa? Onko tämä ihan perusmeinkiä päiväkodissa? Vai onko teidänkin mielestä paikassa jotain vikana?
Kommentit (4)
Tuotahan se monasti on. Kesällä sitten ulkoilevat enemmän kun on kivat ilmat. Ja tädit ne juoruu keskenään ja harvoin on sitä määrättyä hoitajamäärää paikalla.
Jos siis pk on auki klo 6.30-17.30, kuten yleensä ovat, niin pakkohan niiden hoitajien on olla vuorossa eli kaikki eivät ole koko aikaa paikalla.
Ja tuo " ihan hyvin on mennyt" on valitettavasti monta kertaa se ainoa, mitä lapsista osaa kertoa, jos on tullut vasta myöhäisempään vuoroon ja päivä tosiaan ON ollut toistensa kaltainen.
Jos vielä päälle laskee ikuisen kiireen ja tuuraajapulan, niin ei mikään ihme, jos vaatteet ja lelut ovat joskus hukassa.
En ole muuten sitten itse alalla, joten turha syytellä selittelystä.
Yli 3v ikäsiä saa olla hoitajaa kohti 7.
Mutta tuo lehtien luku kuullostaa oudolta: en ole koskaan meidän päiväkodissa nähnyt hoitajan puuhaavaan omiaan, kuten lukevan lehtiä. Eivät meillä myöskään " juoruile" , vaan yleensä ovat hajaantuneet kuten lapsetkin.
Sinuna soittaisin aluevalvojalle ja kyselisin. ja vaihtaisin päiväkotia.