Raskaana oleva äiti söi juustoa - lapset kuolivat
Raskaana oleva norjalainen nainen sai listeria-bakteerin jälkiruokajuustosta, kertoo ruotsalainen Expressen-lehti.
Expressenin mukaan viisi ihmistä on kuollut Norjassa oslolaisessa sairaalassa listeriatartuntaan. Kuolleiden joukossa on muun muassa syntymättömät kaksoset, jotka olivat saaneet bakteerin äidiltään, joka oli syönyt juustoa jälkiruoaksi. Erikoista tapauksessa on se, että äidin syömä juusto oli pastöroitua.
Ruotsin elintarvikeviraston mukaan raskaana olevien tulisi välttää pehmeitä ja puolipehmeitä juustoja sekä homejuustoja, sillä pastörointi ei poista kaikkia listeria-bakteereja.
Listeria monocytogenes -bakteeri voi aiheuttaa ihmiselle vakavan taudin, joka tarttuu yleensä elintarvikkeiden välityksellä. Erityisen alttiita vakaville tartunnoille ovat vastustuskyvyltään heikentyneet henkilöt sekä vastasyntyneet lapset, raskaana olevat naiset ja vanhukset.
Listeria-bakteeria voi välttää kypsentämällä lihan huolellisesti, pesemällä vihannekset ennen syömistä, ja välttämällä pastöroimattomia maitotuotteita.
-IL
Kommentit (17)
Muistelen, että kesällä Hesarissa oli pikku-uutinen että siihen mennessä tänä vuonna oli Suomessa kuollut listeriaan 5 henkilöä. Siksi mua aina ihmetyttää kun täällä niin vouhkataan että ei mitään listerioita pidä varoa...
Ja n. 4 v sitten (olin itse sillon raskaana ja siksi muistan) oli HS tekemä sokkotesti ja esim. joka neljännessa pakastevihannepussissa on listeriaa.
perheen äiti lähti reissuun ja laitto valmiiksi kermaista spsgettikastiketta. isä ja poika lämmittivät kastiketta 3 päivää ja kuolivat. ei ois saanu lämmittää koko satsia kerrallaan
Vierailija:
perheen äiti lähti reissuun ja laitto valmiiksi kermaista spsgettikastiketta. isä ja poika lämmittivät kastiketta 3 päivää ja kuolivat. ei ois saanu lämmittää koko satsia kerrallaan
Vierailija:
En ymmärrä?
Vierailija:
perheen äiti lähti reissuun ja laitto valmiiksi kermaista spsgettikastiketta. isä ja poika lämmittivät kastiketta 3 päivää ja kuolivat. ei ois saanu lämmittää koko satsia kerrallaan
Jatkoivat monta päivää samalla tyylillä.
vaarallisen ruokamyrkytyksen vaativa määrä. Siihen voi kuolla.
Oon ajatellut, että se on suht harvinaista.
toivottavasti raskaana olevat rupeaisivat ottamaan tosissaan tämän listeriauhkan! Minä sain ylihysteerisen äidin maineenkun olin raskaana. En syönyt mitään tuorejuustoja, graavikaloja yms. Pakastevihannekset kypsensin aina todella huolellisesti ennen syömistä.
Mielestäni raskaana olevan ei kannata ottaa pienintäkään riskiä syömällä näitä " kiellettyjä" ruokia. Listerian riski on todella vähäinen, mutta kuitenkin aina olemassa.
monesta pussista bakteereja on testeissä löytynyt (eikä ne tosiaan kuole pakkasessa, ei tosin juuri lisäännykään), niin se ei vielä tarkoita että sellaisesta pussista syövä saa listerian. Bakteereja vo olla niin vähän, etteivät pysty aiheuttamaan tartuntaa. Ihmisten vastustuskyky vaihtelee, jollakin on niin hyvä että suurikaan määrä ei saa aikaan listeriaa.
t. Mikrobiologi (ei sen alkuperäisen pakastevihannes -viestin laittaja)
Johan täällä olis ihmiset kuolleet sukupuuttoon, jos joka neljännessä pakastevihannespussissa olisi listeria ja sen saisi automaattisesti, jos ko. pakastevihanneksia söisi.
Itse olen raskaana, mutta en aio ruveta hysteeriseksi tuon tämän päivän uutisen vuoksi. Edelleenkin nuo listeriatapaukset ovat hyvin harvinaisia. Aion syödä jatkossakin juustoja yms. Raskaus ei ole sairaus!!
lämpötila ratkaisee, ei kuumennustapa
Eli kovia juustoja sais syödä.
Tiedän yhden tapauksen jossa raskaana oleva nainen oli viimeisellä kuulla ja söi homejuustoa. Ja vauva kuoli. :(
Ja tuosta pakastevihannesjutusta. Ei tietenkään listeria tartu aina jos syö pakastevihanneksia joissa on listeriaa KOSKA listeria kuolee hyvin kypsennettäessä.
Eli kyllä ne bakteerit kuolevat 100 asteessa. Esim. salmonella kuolee +70 asteessa, joten kyllä se keitettäessä tuhoutuu.
Joten sinä jolla perunat ja aurajuusto mikrossa - anna kuumentua vaan oikein kunnolla niin kyllä uskallat syödä.
sanoi mulle, että on tosi huonoa tuuria, jos listerian saa.
Ingmannin sivujen mukaan kaikki heidän juustot muutamaa lukuunottamaata on valm. pastoroidusta maidosta.
söin just pikkujouluissa homejuustoa. Tästä tulikin hyvä mieli :(