G: Oletko uskossa? Siivoatko tai käytkö sunnuntaina kaupassa?
Kommentit (15)
Ihan palkkatöissäkin olen aika usein sunnuntaina ollut.
Olen, ja kyllä, teen molempia sunnuntaina.
Tuolla tarkoitetaan varmaan että hyvä välillä hiljentyä ja keskittyä hengellisiin asioihin ja ladata akkuja.
Menen tänään ostoksille ystäväni kanssa, etsimme yhdessä lahjoja lähimmäisille. Ihanaa
Minusta tuo lepopäivän pyhitys on muistutus ihmisille levon tärkeydestä. Minä en erikseen pidä yhtä lepopäivää viikossa, vaan pidän huolta siitä että lepään tarpeeksi. Vaikka ei se aina helppoa ole useamman lapsen kotiäitinä. =)
Vierailija:
Menen tänään ostoksille ystäväni kanssa, etsimme yhdessä lahjoja lähimmäisille. Ihanaa
asuvat siis seinänaapurissa ja lapsi 1v itkee paljon yöllä. Usein itku loppuu niin että kuulostaa lopuksi katkonaiselta ja loppuu sitten. Viime yönäkin itki varmaan tunnin yhtäsoittoa, kuuluu meille tosi selvästi. Kaveri myös huutaa jatkuvasti lapsilleen, yleensä herään siihen ja illalla turha mennä nukkumaan ennen kuin meno naapurissa rauhoittnut.
En kehtaa ottaa puheeksi, olen yrittäny muuten auttaa ottamalla papsia hoitoon joskus tms. pientä. Epäilen että hän on masentunut. Mikä mun velvollisuus on...?
Vierailija:
asuvat siis seinänaapurissa ja lapsi 1v itkee paljon yöllä. Usein itku loppuu niin että kuulostaa lopuksi katkonaiselta ja loppuu sitten. Viime yönäkin itki varmaan tunnin yhtäsoittoa, kuuluu meille tosi selvästi. Kaveri myös huutaa jatkuvasti lapsilleen, yleensä herään siihen ja illalla turha mennä nukkumaan ennen kuin meno naapurissa rauhoittnut.En kehtaa ottaa puheeksi, olen yrittäny muuten auttaa ottamalla papsia hoitoon joskus tms. pientä. Epäilen että hän on masentunut. Mikä mun velvollisuus on...?
Jeesus ei määritellyt mitä saa tehdä ja mitä ei. Hän ei määritellyt työtä eikä työtehtäviä. Ihmisellä on vapaus tehdä se minkä tärkeäksi näkee. Se joka orjallisesti noudattaa sapattia on sapatin orja.
Mutta kynnys on aika korkea kuulkaa ilmoittaa minnekään... On kyllä varmaan entinen kaveri sitten. Haluaisin auttaa jotenkin, mutta miten. Heillä 5 lasta, ymmärrän että hermo menee, mutta säälittää lapset.
ap
Molempia teen, jos on tarvetta. Esim. nyt pitää hakea kaupasta vaippoja, kun eilen unohtui. Mitään suursiivouksia en sunnuntaille tähtää - siivoan yleensä perjantaina - , mutta imuroin, jos on kovin roskaista.
Mutta mä pyrin ihan oman jaksamisen kannalta " pyhittämään lepopäivän" opiskeluhommilta. Lauantaisin en vaan yleensä jaksa siivota, niin jääpi sunnuntaille usein.
Tämä on ainoa vapaapäivä ennen ensi sunnuntaita, joten vähän pakko siivota ja käydä kaupassa sunnuntaina että saa siistin kodin ja jotain syötävää esim. jouluna. Olen myös jouluaaton töissä joten silloinkaan en voi enää siivota ja jouluruokia ostaa.
Pyrin siiihen että joko la tai su olisi minulle lepopäivä mutta etenkään näin joulun alla se ei aina onnistu! Lötköttelen sitten viikolla joku ilta töiden jälkeen enemmän.