en voi sille mitään, että suurperheen äitinä mua huvittaa

ja ottaa itse rennosti, eipä siinä sillon tarvi stressata.

Kerrotko kaiken omasta elämästäsi, kipupisteistäsi, ahdistuksistasi tutuille, työkavereille, ystäville? En minä ainakaan.



Jos henkilö jutustellessa ilmaisee lapsiperheen elämän olevan rankkaa, ja juttukaveri arvioi tämän elämän rankkuutta _niiden tietojen valossa jota hänellä on_ , arvio voi olla hyvinkin virheellinen.

käyn seitsemästä puol neljään töissä joka arkipäivä ja on 2 alle kouluikäistä.



Siihen päälle kauppa, kotityöt, siivous, pyykkäys, kokkaus etc. Aika rankkaa on kuule.



Jotta se on nykyisin varmaan monessa perheessä noin, että molemmat käy ansiotyössä ja elämä on ajoittain aika väsyttävää. Vaikka niitä lapsia sitten olisikin vain vähän.

olen niin onnellinen että minulla on vain yksi lapsi! Valitan jos huvittaa, mutta kyllähän sen itsekin tiedän miten helpolla pääsen ;) Ei enää lapsia kiitos, tarpeeksi kuullut ja nähnyt suurperheiden eloa, se ei ole mulle.



-piti tulla tähänkin ketjuun avautumaan.

Lapset remuaa pihalla ja " hoitaa" pienempiä sisaruksia. Me 2 lapsen äidit sitten komennetaan ja vahditaan koko pihan laumaa.

onneksi ei ole isoa kakaralaumaa kuten esim. lessuilla.

Ei minusta se ole yhtään huvittavaa, jos jollakin on raskasta. Minullakin oli raskasta ainoakaiseni kanssa ensimmäiset puoli vuotta. Minusta on outoa huvittua moisesta.

Jos lapset ovat liuta ns. normaaleja, mikäs siinä on ollessa. Tosi usein on nykyään myös erityislapsia perheissä, jopa niin että kaikki ovat sellaisia omalla tavallaan! Huoli heistä, tutkimukset, terapiat, vanhempien (tai usein sen yhden vanhemman..) omat käynnit poleilla jne verottavat voimia. Jos noin yksinkertaistat, olet itse aika yksinkertainen. Jos sinulla on energiaa, aikaa ja voimia, mene ja tarjoa apuasi muille!



Voin allekirjoittaa sen, että kolmannen lapsen syntymä ei enää niin paljoa maailmaa hetkauttanut kuin ekan ja tokan. Totta kai kaikillle eka lapsi on haastavin, kun ei muusta vielä kokemusta ole! Meillekin sattui vielä se eka juuri se vaikein, Asperger jne. Toinenkin omalaatuinen, ja vielä kolmas;-D. Olisipa herttaista olla kolmen reippaan, aloitekykyisen ja rohkean lapsen yh-äiti;-D!

Veljen vaimo juuri hehkutti (5 vuotta kotiäitinä oltuaan), että on NIIIN paljon helpompaa elämä kun käy nyt töissä. Sanoi että on kuin lomalla päivän olisi kun saa töissä käydä. Ja jaksaa kuulema lasten kanssakkin paljon paremmin. Heillä on 3 alle koulu ikäistä ja molemmat käyvät töissä siis.

kun on useampia isompia sisaruksia, joista paljon apua p vauvan ja pienten hoidossa. Sekin olisi jo iso apu jos joku voisi pitää vauvaa sylissä hetken tai olla seurana että saa jonkun käsillä olevan työn loppuun. Ym ym. Mutta jos on 2-3 pientä ja hyvin pienellä ikäerolla niin taatusti on raskasta yksin heitä hoitaa kun kaikki tarvitsisivat yhtäaikaa äidin syliä ja huomiota, uhmaavat ym. Uskon että tilanne on taatusti helpompi useampilapsisilla perheillä, vaikka sitä työtä taatusti sielläkin riittää. Ja isommat sisaret opettavat luonnostaan nuoremmille asioita ja itsenäisyyttä, kun taas yhtä ja kahta lasta saa paljon suuremmassa määrin olla opastamassa eteenpäin.



Vali vaan itsellesi! Jaksaminenkin on suhteellista, ihmisillä on erilaiset voimavarat ja erilaiset lapset temperamentiltaan sekä nukkumistavoiltaan.

Lapsia tarvii sietää vaan iltaisin;-o. Ihan totta, sen verran töissä olen minäkin ollut, että huomasin miten työstä saa sitä oman jutun tunnetta ja pääsee pätemään ja saa onnistumisen kokemuksia. Paremmin jaksaa lapsia iltaisin. Kaikkihan sanovat että menevät töihin huilaamaan...! Eli kotosalla pysyttelevä (tai olemaan joutuva) äiti se vasta pitkäpinnainen sankari onkin:-)!!

Ei siihen tarvita kuin yksi valvottava vauva, niin se vetää äidin melkoisen piippuun. Kyllä väittäisin että kuka tahansa äiti, joka on vauvan myötä saanut nukkua vuoden aikana maksimissaan kaksi tuntia kerrallaan, pitää helppona neljän lapsen äidin elämää, jos se äiti saa nukkua yönsä läpi. Se valvominen on nimittäin todella raskasta.

Ja uupumuksessaan hänen täytyy etsiä elämäänsä hyvää siitä, että molllaa muita ihmisiä, jotka ovat väsyneitä.



Koitapa ap myöntää totuus elämästäsi ja hakea siihen apua.

elämä on joillakin joskus rankkaa oli lapsia 5 tai nolla ja toisilla useemmin, toisilla harvemmin, joillakin ei juuri koskaan

neuvolantätinä huomannut, että asia on juuri noin.

Vierailija:

neuvolantätinä huomannut, että asia on juuri noin.

Sittemmin olen huomannut, että se akka on ihan umpi-idiootti, eikä enää kiinnosta sille avautua yhtään mistään. Joten neuvolan tädille voisi syntyä sellainen valheellinen mielikuva, että meilläkin oli eniten ongelmia juuri yhden lapsen aikaan.

kyllä minäkin kätilönä odottavia äitejä hoitaessani olen huomannut, että kaikkein vaikeinta ja raskainta on juuri he joilla ei oikeastaan ole mitään ja sitten on heitä, jotka kovaan ääneen ovat vaatimassa oikeuksiaan milloin mistäkin.

Eli komppaan neuvolantätiä.

valittavat kaikesta ja kokevat normaalielämänkin raskaaksi. Heistä ei ehkä tulekaan suurperheen äitejä, koska jo ajatus uuvuttaa.



Itse olen yhden lapsen äiti ja toisinaan kyllä koen, että elämä on rankkaa. Että on uuvuttavaa käydä kaupasta hakemassa vielä ne unohtuneet joululahjat kauheassa ruuhkassa lapsen kanssa tai jouluruokien väsääminen ei nappaa ollenkaan vaan tuntuu taakalta normaaliarjen päälle. En nyt menisi sitä ääneen kenellekään sanomaan, varmasti vähiten jollekin kuuden lapsen äidille, joka kenties väsää niitä ruokia saman verran arkea varten kuin itse juhlaan.

Mutta rasitus on suhteellista.

täytyykin perustaa suurperhe kun saa sillä marttyyriäidin kruunun :)

Kukin kestää mitä kestää. Yhden lapsen äiti saattaa pitää viimeiseen saakka kiinni ihanteistaan ja vaikkapa joulumielikuvistaan. Parin lapsen jälkeen vain huomaa, että ne ihanteet ovat rapakkoon heitetyt. Sitä tekee mitä jaksaa. Eikä maailma edelleenkään siitä kaadu, ettei jaksa tai ehdi:-). Ja jonkun voimat ovat vähissä, oli lapsia tai ei. Eikö voitaisi vain auttaa ja tarjota apua heille jotka kenties sitä tarvitsevat...?