en voi sille mitään, että suurperheen äitinä mua huvittaa

A) Vauva ei nuku öitään (nukahti ihan äsken) Vaativa vauva muutenkin. Missään ei ole tyytyväinen kuin sylissä ja silloinkin vain jos seison. Oppii liikkumaan kovasti, eilen oppi kiipeemään sohvalle.

B) Siivoaminen yms. arjen pikkujutut on täysin minun vastuullani. Mies kun on käsi.

C) Oma fyysinen kunto ailahteleva sydävian vuoksi.

D) Isompi lapsi ja hänen kaikki tarpeensa. Mustasukkaisuus vauvaan.

E) Suvun ja ystävien vaatimusten täyttäminen



Syitä on monia...

Pelottaa oikein kun vielä pitää joskus lisätä tähän kaikkeen ammatillinen työ.



Nämä kun lasketaan yhteen niin kyllä mua väsyttää, aika useinkin.

Valitan joskus mutta valitsen kelle valitan.

Miehelle on kaikkein turvallisinta valittaa. Sekä omalle äidille.

Eikä äitini vähättele minun väsymystäni vaikka hänellä itsellään oli aikoinaan (tai on vieläkin) neljä lasta (nyt jo aikuisia). Joten älä sinäkään ap viitsi marmattaa asiasta josta et sen paremmin mitään tiedä. Emme ole roboja, olemme ihmisiä, meitä saa ja pitää joskus väsyttää. Vaikka aina jos niikseen tulee.

Eivät äidit niitä lapsiansa tainneet juuri ehtiä hoitamaan ja vahtimaan. Siksihän monet jutut keksittiin, esim. kaivoissa asuvat pelotukset, että lapset uskoisivat eivätkä menisi putomanaan leikkiessään kaivoon.

Mutta olihan sitä särkymävaraakin.

Luuletko ap oikeasti, että kaikki olivat ennen onnellisia?

Vierailija:

Kuinka ihmeessä ennen pärjättiin?

Ikinä ei kotona ole niin rankkaa ja hektistä ja niin kovia vaatimuksia. Terveisiä vaan kansainvälisen pörssiyhtyiön taloushallinnosta. Lapsia kaksi ja kyllä menen joulun jälkeisenä viikonloppunakin töihin, koska aikataulut on mitä on.

ei kai tarkoita sitä, että kaikkien joilla on vähemmän lapsia kuin hänellä, pitäisi kokea pääsevänsä helpommalla. Voi jeesus teitä! Kun me ihmiset ollaan erilaisia ja siksi me koemme asiat eri tavalla. Saattaa sinuakin, ap, stressata ja rasittaa jokin asia, josta joku toinen ei ole millänsäkään. Kuinka itsekeskeinen on ihminen, joka huvittuu toisten ihmisten tunteista, kun ne eivät ole samanlaisia kuin omat.

Ja kun on useampi lapsi, ovat ipanat jo tottuneet etteivät saa äidin huomiota koko aikaa. Yksi lapsi voi olla tosi rasittava, kun ei kestä äidin muita hommia ollenkaan ja roikkuu puntissa ihan koko ajan kun sillä on tylsää eikä ole kavereita. Jos on sisaruksia, niin aika k uluu vaikka keskenään tapellessa jos ei muuta.

Minä olen työssä käyvä yh ja yhden lapsen äiti. Kyllä minulla on välillä todella rankkaa. En ole mitenkään kova valittamaan, mutta osaan vaatia ja hoitaa asiat niin, etten vie itseäni piippuun asti. Töissä teen sen mitä kerkeän ja yritän joustaa joskus ylitöihin esim. viikonloppuna kun lasta voi hoitaa joku läheinen kuten äitini. EN kokisi itse pelkkää kotona oloa lasten kanssa rankkana. Lasten kanssa tulee toimeen kun on malttia ja jaksaa keskittyä niihin. Toista on työpaikalla, siellä on sellaisia persoonia, että aina ei paraskaan diplomaatti pärjää ja töillä on myös erilaiset deadlinet, lasten kanssa päiviä voi soveltaa jos aikataulut eivät päde.....mutta kiva, että ap:lla on siellä ajateltavaa ja oikein hupiakin, kun ajattelee muiden elämän rankkuutta. Sinähän sen parhaiten tiedät, kun olet suurperheen äiti.

Että terveisiä sulle vaan.

kuinka suvaitsemattomia monet meistä on :(

MIKSI pitää " ihmetellä" ja " arvostella" toisten erilaista elämäntilannetta ? Ihmiset ovat erilaisia, jotkut valittaa helpommin kuin toiset. Eikä siihen tarvita lapsia tuohon valittamiseen, vaan asenne.

Itse olen suurperheen äiti ja muistan hyvin ajan kun sain ekan lapsen ja toisen ja oma mielipiteeni on, että jokaisessa vaiheessa on ollut rankkaa aina välillä ja olen jopa valittanutkin :)

Valitan vieläkin vaikka lapset jo isoja. Joskus vaan helpottaa valittaa hieman :)

Ties kuinka moni on jo sanonut, että ihmiset ovat erilaisia ja toiset valittavat herkemmin kuin toiset. Mikä toki on totta. MUTTA yhtä lailla kyse on siitäkin, että ihmisillä on erilaisia elämäntilanteita ja erilaisia lapsia. Yksi vaativa tai erityislapsi voi viedä voimia enemmän kuin kolme tavallista peruslasta. Ja se vaativuus ja erityisyys ei aina näy päällepäin edes tutuille.



On typerää vertailla keskenään erilaisten ihmisten erilaisia elämäntilanteita suoraan vain valittamisen määrällä.

Tosiasia on, että he häiritsevät minua silloin kun toteutan itselleni tärkeitä asioita. Opiskelen kahta alaa ja ne on minun elämäni innostavimmat kiinnostavimmat asiat. Tulisin hulluksi ja tulenkin jos elämän sisältö olisi pyykkien peseminen, ruuan laittaminen, siivoaminen ja ulkoilu. Onneksi mies on kotona ja jaksaa huomata lapsia. Minä en ole koskaan päässyt oikein sisään lasten maailmaan, että esim. miksi ne on niin ärsyttäviä.

hankkineet suurperhettä sairaina.

pelkäävät että kommentit olisivat luokkaa " itsepähän olet helvettis sisustanut" . Täällä sitten katkerana haukutaan pienen perheen äitejä, jotka uskaltavat valittaa väsymystään.



Minä yhden lapsen äiti olen usein lapsen kanssa kahden, kun mies työreissulla. Minulle on huomautettu joskus, että näytän väsyneeltä, lähinnä cilloin kun lapsi vielä valvotti öisin. Oliko minulla oikeus silloin myöntää, että joo väsynyt olen, kun se kerran päälle päinkin näkyi ?



Osittain uskon tuon valittamisen olevan myös asennekysymys, kyllähän se tietynlaisesta itsekkyydestä on luovuttava, kun lapsi syntyy. Ensimmäinen, kun tulee niin sitä ei vaan tiedä millaista se elämä tulee lapsen kanssa olemaan, vaikka siihen kuinka yrittäisi valmistua. Kun tulee toinen lapsi, kolmas jne, sitä pikkuhiljaa oppii ymmärtämään että tämä on nyt tätä jonkun aikaa.



Ja lapsiakin on niin erilaisia, meillä on ollut helppo vauva ja taapero,mutta silti olen ollut välillä väsynyt. Voin vaan kuvitella kuinka paljon väsyneempi olisin, jos lapsi olisi vaativampi tai sairastelisi paljon.



Ymmärrän kyllä, että jotkut valittajat ovat ärsyttäviä, valittavat koko ajan ihan mitättömistäkin asioista. Mutta tuo valivali tuskin johtuu lasten määrästä, vaan luonteesta tai katkeroitumisesta.



Hyvää Joulua kaikkiin perheisiin !

koskaan valita, että on raskasta, vaan aina sanon että musta yhden kanssa on niin ihanan helppoa ja kevyttä ja siksi en halua enempää lapsia. Mutta arvatkaapa, että saako niin sanoa :-).

siksi sanonkin aina, että tehkää suurperhe niin jo helpottuu elämä. Itsekkin muistan kuinka paljon rankempaa elämä oli silloin, kun oli vaan 2 lasta. nyt, kun on 6 niin elämä onkin paljon helpompaa.

(pienemmällä koliikki) kaikki oli entiseen elämään verrattuna raskasta. Osansa saattoi aiheuttaa myös baby blues ja väsymys. Nyt on monta lasta, eikä oikeastaan koskaan rankkaa. Paitsi silloin jos on itse kovin kipeänä ja monta hoidettavana. Arki kyllä suttaantuu, leipomiset, siivoamiset ja muut touhut toisella kädellä.

sellaista huomatkaa minut-juttua? Ovatko he siis oikeasti ihan tosissaan, kun kuulostaa monesti lähinnä pikkulapsen kiukuttelulta, että kun ei ole kivaa..

Ihan sama mitä tuollaiset ap:n kaltaiset täydelliset äidit ajattelee...

Ei ap sitten ole tällaista havainnut? Kyllä mun mielestäni 99% ihmisistä valittaa aina kun mahdollista, itsekin teen niin. Ei lapsiluvulla ole asian kanssa mitään tekemistä, vaikka valitus lasta koskisikin.

Ennen lasta kyseinen hlö on varmaan valittanut jostain muusta - sinäkin ap...

Ei yhtään helpottanut, että lähisuvussa on uskonnollisista syistä " satalapsinen" perhe, jossa äiti ei ole koskaan väsynyt ja elämä on aina ihanaa! Alled kymmenvuotiaita lapsia tällä hetkellä kahdeksan...

Silloin varmaan hyppäsit heti synnytyssalista päästyäsi tekemään ja touhuamaan etkä levännyt hetkeäkään. Tiesit kaiken heti ja mikään ei tullut yllättäen. Kaikesta mahdollisesta mitä muut pitävät rankkana, selvisit sen ajatuksen voimin että kuudentoista lapsen kanssa tämä sama juttu on rankkaa, ei yhden.