Onko kukaan muu menossa syksyllä töihin pitkän kotona olon jälkeen? Millaisin fiiliksin?

Kotona viitisen vuotta ja nyt uuteen tyopaikkaan. Vahan hirvittaa, lahinna nuo kaytannon jarjestelyt (lasten hoito ja se vapaa-ajan vahyys), mutta toisaalta ihan kivaakin paasta kotoa pois ja nahda muita ihmisia :)

Kaksi ja puoli vuotta kotona ja nyt takaisin työelämän pyöritykseen. Hirvittää aika paljon, mutta toisaalta ihan luottavaisin mielin, että asioilla on tapana järjestyä... Meillä vaan on raksahommatkin menossa, joten vapaa-aikaa ei tule olemaan ;)

olen ollut kaksosten kanssa kotona kohta 3 vuotta ja kohta paluu työelämään. Kyllä hirvittää, että miten päivät lähtee kulkeen.

Lapsi menee osa-aikaiseen hoitoon ja se tekee hänelle taatusti hyvää. Olen nähnyt kotonaoloa ihan riittävästi, ihana päästä aikuisten pariin ja saada rahaa. Uusi työkin kiikarissa.

Olen ollut kotona viimeiset 5 v, tosin tehnyt etätöitäkin samalla, mutta yhtä kaikki: vapaana ja omalla aikataululla.



Kuopuksella on hoitopaikka elokuun puolivälistä lähtien, oma työpaikka vielä uupuu. Sijaistamaan aion ruveta... Jos ei töitä löydy, niin sitten johonkin kurssille aivoja tuulettamaan. Joku kurssi tai koulutus olisi kyllä mieluisampi ja pehmeämpi lasku kodin ulkopuoliseen elämään kuin työpaikka :)

Alku aina hankalaa ja itselle tosi vaikeeta, varmaan vaikeampaa kuin lapsille. Mut antakaa muutokselle aikaa niin kyl se siitä. Itse aloitin työt toukokuussa oltuani valmistumisen jälkeen vain kotona 3.5 vuotta ja omalta kohdaltani voin sanoa että mulle tuli oikeeseen aikaa ja sitä kautta uskon et oma " hyvä" vointi heijastuu muuhunkin perheeseen:)

Nyt syksyllä palaan töihin ja lapset menee päiväkotiin. Ei innosta ei. Yritän aktiivisesti olla ajattelematta asiaa, jotta koko kesä ei mene pilalle. Pakko on palata, kun kuopus täyttää pian 3 v, eikä aina voi tehdä uutta lastakaan, jotta saisi kotona olla.

Uskon että asiat järjestyy kun vain on alussa kärsivällinen. Onko totta että teitä kaikkia hirvittää asia? Lapset sopeutuu hoitoon varmaan ihan hyvin. Ja on ihanaa saada taas omaa elämää ja muutakin ajateltavaa kuin lapset. Teen tosin lyhenettyä päivää, ehkä se auttaa sopeutumisessa? Tsemppiä vaan kaikille samassa tilanteessa oleville!



Ap

Luulen, etta sulla auttaa tuo lyhennetty tyoaika. Mulla ihan taydet paivat ja pitka tyomatka (1½ tuntia suuntaan). Asuntoa lahempaa ei nain akkia saatu jarjestettya ja lasten hoitokin on viela vahan auki. Mies sai onneksi muutettua tyoaikojaan niin, etta paasee aikaisemmin hakemaan lapset. Eli kylla nama kaytannon seikat vahan hirvittavat. Itse tyohonpaluu ei taas hirvita yhtaan.

Se, et sulla tulee olemaan aikaa olla lasten kanssa kuitenkin, auttaa jo kummasti takuulla kaikkia. Itsel oli vaikeinta se et oli huono omatunto koko ajan ku ei (tietenkään) kerinny olla lasten kans yhtä paljon ku ennen. Ja jotenki sit ajattelin et sen ajan ku sit olen lasten kans pitäis olla vaan iloista yhdes oloa... no, eihän se ole kun lapset kiukkuaa ikäväänsä ja itse on väsynyt yms. Sit koin huonoa omaatuntoa siitkin kun en töissä juurikaan ikävöinyt lapsiani vaan nautin työstä.. Ihme stressaaja taidan olla...usko vaan siihen et itse tiedät mikä teidän perheelle on oikea ratkaisu ja mene innolla töihin, mut varaudu siihen et ei kaikki ihan ruusuista vaan tule olemaan:)