miten vauvoista tulee hiljaisia ja rauhallisia? mitä oon tehny väärin kun meidän 1 vuotias on niin vilkas!

tavoite, että lasten pitäisi olla mahdollisimman hiljaisia ja huomaamattomia;)



Keskiverto 1-vuotias on vilkas, mutta temperamentissa on paljon eroja lasten välillä. Et ole epäonnistunut. Lapsesi on vain utelias, vilkas, menevä. Oikein hyviä ominaisuuksia nekin, vaika olisit itse rauhallisemman sorttinen. Kokeile mitä kaikkea lapsu oppiikaan energisyytensä ansiosta. Meillä vilkas 1-vuotias oli helppo saada kaikkiin kotitöihin auttamaan ja hän oppi nopeasti keräämään lelunsa, ruokkimaan lemmikkejä, aakkoset, numerot jne. Oppimisen ja tekemisen suhteen hän oli ja on edellen kyltymätön. Energiaa puretaan ulkoilemalla paljon.

aktiivisia, toiset eivät. Aktiivisuus voi olla myös merkki hyvin onnistuneesta äiti-lapsi-suhteesta: turvattomat, välinpitämättömästi kohdellut lapset eivät uskalla eivätkä halua tutustua aktiivisesti ympäristöönsä. Turvallisuutta kokeva lapsi on usein utelias ympäristöään kohtaan. Tätä ei nyt pidä ymmärtää niin, että sellaiset lapset, jotka eivät ole kovin uteliaita, olisivat jotenkin kaltoinkohdeltuja tai turvattomia, usein kyse on lapsen temperamentista. Joillakin lapsilla se kyllä voi olla merkki puutteellisesta hoivasta.

Osa rauhoittuu itsekseenkin ehkä, mutta osa näistä touhuleista kärsii itsekin tavattomasti tästä jatkuvasta hulinoinnistaan. He saavat ympäristöltään negatiivista palautetta, jos eivät vähitellen rauhoitu. Olisitko itse mieluumin seesteinen ja rauhallinen vai herkästi hätääntyvä ja sählääväinen? Haluatko lapsellesi elämän, jossa on jotakin ennustettavuutta vai haluatko, että esim onnettomuusriski on suurempi kuin keskiverto ihmisellä?

t: kolmen rauhallisen lapsen rauhallinen äiti

Sinä sähläämisestä ja hulinoinnista. Ne eivät ole synonyymejä keskenään. Vilkkaan lapsen vanhemmalla on haasteellinen tehtävä ohjata lasta purkamaan energiaansa oikein. Ja ei, lapset eivät automaattisesti rauhoitu iän myötä:) Usein perustempperamentti säilyy läpi elämän. Käytös vaan muuttaa muotoaan eri ikävaiheissa.

Huomasin, että esikoisemme temperamentti on tulta ja tappuraa, menoa ja meininkiä. Sille ei voinut hirveästi mitään, häntä ei voinut muuttaa ajattelevaiseksi, rauhalliseksi, paikallaan tuhisijaksi - mutta hyvin helposti hän tuli vieläkin vauhdikkaammaksi superkiitäjäksi, joka sotki koko perheen elämän jatkuvalla kiljumisellaan ja touhotuksellaan. Oli pakko olla aika täsmällinen joidenkin asioiden suhteen. Seuraavia asioita kannattaa pitää silmällä.

- onko lapsella joku syy huonoon oloonsa, ummetusta, korvatkipeät, vatsavaivoja kehittymättömän suoliston vuoksi (kaikki aika yleisiä pienillä lapsilla aina vauvaiästä eskariin saakka)

- säännöllinen rytmi, joka mukautuu lapsen ikäkauden tarpeisiin

- syliä, laulelua, samoja runoa, halailua, kylpemistä, samojen asioiden tekemistä yhdessä niin että tulevat tutuiksi, hoitamista hellästi, rasvan levittämistä lapsen jalkoihin rauhallisesti sivellen yms näitä korostetun runsaasti

- tv, musiikki, tietokoneet samassa tilassa pois päältä. Ei turhia taustahälyjä.

- mieti kuinka paljon pitää olla menossa, pitää lasta hoidossa, elää epäsäännöllisiä päiviä

- lapsen unille pano eksrtamiellyttävä ja rakkaudellinen, puhu peitoista yms unikapistuksista kuin olisivat aarteita

- kun lapsi hermoaa, pidä sinä malttisi, pienellekin voi sanoa taidat olla vähän villillä tuulella, jospa rauhoituttaisiin välillä äidin kanssa katsomalla kirjaa sohvalla

- tällaisin konstein meillä on selvitty

- nyt vauhtimimmi on jo koulussa, ja mukava tyttö on tullut

lastenpsykiatrisesta kirjasta (varhaiset ihmissuhteet ja niiden häiriintyminen sekä Ulos umpikujasta - näin autat tunnehäiriöistä lasta, toim. Jari Sinkkonen). Joten ei ollut ihan omaa keksintöä. Joskus lapsen passiivisuus ympäristöään kohtaan liittyy varhaisen vuorovaikutuksen häiriöihin, tosin silloin lapset eivät ole rauhallisia, vaan pikemminkin vetäytyviä ja apaattisia. Ja kuten jo todettiin, vilkkaus ja sähläys/ylivilkkaus ovat kaksi eri asiaa. Ylivilkkauden taustalla taas voi olla ylivirikkeinen elinpiiri, liian vähäinen uni jne.

Vilkas lapsi tarvitsee enemmän ohjausta energiansa suuntaamiseen kuin rauhallinen lapsi. Vilkkaus aiheuttaa monesti ylenmääräistä sähläämistä, kun ajatus kulkee tekojen jäljessä.

Vilkkaus ei ole automaattisesti erityislapsen tai tunnehäiriön merkki vaan ihan normaali luonteenpiirre. Totta kai Sinkkosen ajatuksia voi soveltaen käyttä arjessa, mutta täytyy muistaa että tässä puhutaan nyt kahdesta täysin eri asiasta.

en siis mielestäni sanonut mitään sen kaltaista, että vilkkaus liittyisi häiriintyneisiin tunnesuhteisiin, vaan että passiivisuus ja vetäytyminen voivat olla merkki siitä. Passiivisuus ja vetäytyminen, apaattisuuskin ovat aivan eri asia kuin rauhallisuus, tulkoot sekin tässä nyt uudelleen esiin!

liian pasiivinenpa se vasta kurjista oloista onkin. Liian vetäytyvä lapsi tarvitsee rakkautta, hoivaa ja apua totta kai. Mutta se viesti meni mielestäni tämän keskutselun ulkopuolelle. Ap kirjoittaa, että heillä on vilkas yksivuotias. Yksivuotiaita on monenlaisia, kaikki eivät ole vilkkaita ja kaikki vilkaat eivät ole temperamentiltaan vilkkaita vaan vilkkasu johtuu jostakin lasta häiritsevästä asiasta. Näin lyhyen viestin perusteella ja näkemättä lasta, on mahdotonta sanoa mistä on kyse. Voihan olla, että ap on itse hyvin rauhallinen ja keskivertolapsi on hänen mielestään ylettömän vilkas. Emme voi mysökään tietää, onko ap:n lapsi vain vilkas ja utelias vaivoiko jo sanoa, että lapsi on rauhaton ja ylivilkas. Arkikielessä termit eivät ole täsmällisiä.

Sehän on ihanaa, että lapsesi on terve ja vilkas 1-vuotias!!!

luin noita vastauksia (esim 15). Tuli mieleen, että emme myöskään voi tietää, onko ap:n lapsi vilkas, vai onko kyseessä ympäristön alentunut sietokyky lapsen eläväisyyttä kohtaan!





Monesti olen huomannut, että vanhempien odotukset ovat epärealistisia. liekö siksi, että eletään kilpailuyhteiskunnassa ja koko ajan verrataan lapsia, eikä monillakaan vanhemmilla ole mitään kokemusta lapsista ennen omia lapsia.

epätäsmällisyyden vuoksi ja näkemättä itse lasta ja hänen käyttäytymistään. Itse asiassa psykologit/psykiatritkaan tuskin pystyisivät sanomaan siitä mitään, sillä tietääkseni lapsi voi saada ylivilkkausdiagnoosin vasta noin kolmivuotiaana. Olennaista tässä kuitenkin on, miten äiti kokee lapsensa aktiviteetin ja miten se vaikuttaa heidän yhteiseloon, onko äiti tyytyväinen lapsensa temperamenttiin vai tunteeko äiti lapsensa liian vilkkaaksi itselleen, haluaisiko hän lapsensa olevat erilainen. Jos lapsi on ihan normaalisti vilkas lapsi, olisi hyvä jos äitikin pystyisi hänen sellaisena hyväksymään. Äiti voisikin lainata kirjastosta Liisa Keltikangas-Virtasen kirjan Temperamentti, se ehkä auttaisi ymmärtämään lasta enemmän.

Miksi ajattelet, että lapsesi pitäisi olla toisenlainen? Onko hän mielestäsi liian villi? Etkö saa häneen kontaktia? Oletko huolissasi jostakin asiasta? Vai onko naapurissa vain toisenluonteinen lapsi, johon helposti tulet verranneksi omaa lastasi?

Sama näkyy hyvin uhmaiästä puhuttaessa. Revitään heti pelihousut kun lapsen oma tahto alkaa kehittyä. Ja kaikki normaali lapsen haluaminen ja kiukuttelu on aina uhmaikää...



Ap:n tilannetta en osaa kommentoida näillä tiedoilla. Mutta luulen, että sietokyky on monilla van alhainen. Nykyvanhemmat ovat sukupolvea, joka on saanut elää pitkälti itseään varten. Se on rankkaa kun huomaa miten kasvavan lapsen kanssa joutuukin uhraamaan paljon itsestään ja omista haluistaan.

Vierailija:

Sehän on ihanaa, että lapsesi on terve ja vilkas 1-vuotias!!!

Aika lähelle meni.



t: psykologi

Temperamentti ei muutu radikaalisti myöhemminkään. Temperamentiltaan rauhallisesta lapsesta voi tulla (uli)vilkas, jos hän ei saa tarpeeksi lepoa ja saa liikaa virikkeitä. Tai jos ravinnon saanti on epäsäännöllistä tai jos lapsen tarpeisiin ei vastata asianmukaisella tavalla. JA taas kerran on sanottava, että vilkkaus (terve aktiivisuus) ja ylivilkkaus (aktiviteetin häiriö) ovat kaksi aivan eri asiaa.

Kait täällä saa kertoa mielipiteitään nekin jotka lukevat, saahan täällä kirjoittaa kuka tahansa muukin? En mielestäni esittänyt ap:n lapsesta mitään arviota, toin vain esille yhden näkökulman (että aktiivisuus voi liittyä turvalliseen tunnesuhteeseen) jolla ap voisi kokea lapsensa hyvänä. Taisin kait korostaa että kyse on mahdollisuudesta, en väittänyt että näin todella on, en tosiaan väittänyt olevani alan ammattilainen. Ja tuskin ap alan ammattilaisen kommenttia tässä hakikaan, sillä niitä ei kukaan jakele näkemättä lasta! 4