Pas-hoidoissa olleita!
Minulla on menossa pp11 ja selkä on toista päivää aivan tulessa. Pitävätkö ne luget vain kuukautiset poissa?
Kiitos, jos vastaat.
Kommentit (6)
Minulla ei ole yhtikäs mitään oireita. Ainoastaan todella kipeä selkä.
ap
Selkäoireet kuulostaa kyllä kummalta. Ettei olisi joku tulehdus?
n aina kävi menkkoja ennen.
No kuitenkin tein testin päivää ennen sovittua aikaa ja haamun sain. Olin ihan mykkyrällä ja epätiedossa, ajattelin pregnylin sekoittaneen testituloksen.
Soitin klinikalle ja käskivät varmistaa seuraavana päivänä, mutta että plussahan selkeästi tuo on. jne.
Eli olin ihan varma, ettei tärppiä tule, mutta tulihan se sittenkin, vaikkei oireita ollut.
Oireista sen verran, että tämä on toka raskaus, joten edellisestä oli kokemusta kuitenkin.
Minulla luget piti menkat poissa tehokkaasti, joillain alkaa vuoto lugeista huolimatta. Nyt jo kaksi raskautta kokeneena voin sanoa, että alkuraskauteenkin kuuluu menkkamaiset kivut! Ainakin minulla. Tee testi, minulla näytti plussaa pp 10 (tosin oli tuoresiirto). Koskas on verikokeeseen aika tai " klinikan lupa" testailla? Onnea matkaan, älä menetä toivoasi!