Minkä verran teillä ollut säästöjä hoitovapaan ajaksi ekstramenoihin?
Äippäloman loputtua jään vajaaksi vuodeksi kotiin hoitamaan vauvaa, ja palaan töihin kun tämä täyttää puolitoista vuotta. Olen jo etukäteen säästänyt vähän vararahastoon, eli kaikkiaan säästössä on 3500e.
Miehen palkalla ja kotihoidontuella siis pääsiassa toimeen tullaan, mutta tuosta summasta kustannetaan vaatteita, kenkiä, matkoja ja pientä ekstraa, kuten ulkona ravintolassa syömistä miehen kanssa jne. Laskut, ruoan ja muut maksaa mies.
Hyvin toimeentulevathan eivät tällaista pahan päivän huvirahastoa tarvitse, mutta miten te kaltaiseni pienempituloiset, minkä suuruisia säästöjä teillä on ollut kun kotihoidontukiaika alkaa?
Itseäni sapettaa, etten ole saanut säästöön enemmän. Kuukausitulot meillä normaalisti kolme tonnia netto, nyt vain vajaat pari tonnia kun jään vapaalle ja sitten tämä rahasto, josta on käytettävissä noin 350 euroa kuussa.
vedin yhden mammajumpan, yhden äitiysjoogan ja yhden satujumpan viikossa sekä opetin 3 kurssia vuodessa avoimessa yliopistossa (sama kurssi keväällä. kesäopetuksessa ja syksyllä joten ei vienyt liikaa paukkuja). Tienasin noin 600-700 ¿ kuussa josta jäi käteen 500. Hyvin meni.