Onko lapsen luonne mielestäsi nähtävillä jo pikkuvauvasta asti?

Kuopus on aina ollut itse aurinko, mutta on myös hyvin itsepäinen luonne, eikä usko oikein mitään kieltoja. Meidän mielestä kuopuksesta on tullut tuollainen, koska hän aurinkoisuudellaan saa ihmiset helposti puolelleen, ja hänelle annetaan periksi. Esikoinen on samanlainen kuin minä lapsena: hänestä aikuiset eivät niin helposti pidä. Onneksi heidän hoitotätinsä näkee molempien sydämeen!

Olen monta kertaa miehelle sanonut, että miten voikaan olla niin " ennalta arvattava" tämä 3,5v. miehenalku. Luonne ollut niin selvästi näkyvillä ekoista elinpäivistä lähtien, ettei tosikaan! Temperamenttinen, vaativa, läheisyyden- ja hellyydenkipeä. Tässä nyt muutama äkkiä mieleen tullut juttu. Tovottavasti kuopuksen luonne pysyy myös samanlaisena mitä on vauvana ollut... Helppo tapaus tämä jälkimmäinen.

Jos ei tiedä mistä näissä on kysymys, siis että ne ovat kaksi ihan eri asiaa, niin tietenkään luonnetta ei silloin voi vauvana nähdä oikein.



Mutta kyllä meidän temperamenttinen oli sitä jo synnytyssairaalasta lähtien, eikä se siitä mihinkään ole muuttunut. Ja rauhallisempi on pysynyt rauhallisempana.



Sitten ap kysyi voiko luonnetta muuttaa. Kyllä voi, mutta se voi olla lapselle hyvin tuhoisaa. Lapsen luonne on hyvin oleellinen osa hänen persoonaansa. Ja jos äiti ei hyväksy lapsensa luonnetta, vaan yrittää väkisin muuttaa sitä, niin lapsi joutuu kovaan kouluun. Ihmetyttää miksi joku äiti haluaisi lytätä lastaan näin. Seuraukset voivat olla hyvin tuhoisiakin, kun lapsi ei saa kokea tulevansa hyväksytyksi omana itsenään, oppii miellyttämään vanhempiaan ja sitä kautta saa hyvin huonon itsetunnon. Tulee mieleen nämä tän tyyppiset jutut, kun tyttöä kasvatetaan poikana, puetaan pojan vaatteisiin, jne.

Joten se on olemassa vauvalla jo syntymästä lähtien. Jos asia on näin, niin ei se sitten edes ole mikään mielipidekysymys. Eri asia sitten voi olla, kuinka hyvin äiti pystyy näkemään vauvansa temperamentin, mutta onhan se silti siellä olemassa, tajusi äiti sen tai ei.

Se on pitkä juttu.

Lyhyesti: Kaikki vauvat ovat ahdistuneita eloonjäämisestään, toiset enemmän kuin toiset. Kun nämä ahdistuneimmat eivät saa ruokaa silloin kun tarvitsevat, he ahdistuvat lisää ja lopulta huutavat vaikka maitoa tyrkytettäisiinkin. He eivät voi lopettaa itkua koska itku kertoo hädästä. Sitten todella alkavat ne vatsakivut kun ruokaa saa ' vääriin aikoihin' . Koliikki loppuu sitten kun vauva uskaltaa jo luottaa että jää henkiin.



Kai sen tiesitte, että nälkäinen pikkuvauva itkee niin hätääntyneenä, koska luulee kuolevansa jos ei saa ruokaa?

t: 13

vauvana. Esikoinen oli rauhallinen aamuntorkku, illanvirkku niinkuin vanhempasakin. Nukahti vasta kun mäkin aloin nukkumaan. Nukkui vaikka ostoskärryssä päikkärit. Matkustettiin silloin paljon miehen työn takia etelä-pohjanmaa-espoo väliä. Nuorempi taaas oli itkuinen ensimmäiset neljä kuukautta, ei tykännyt olla muualla yötä kuin kotona. Vauvasta asti sanoin että tämä tyttö sitten kiipeilee ja menee suuna päänä ja niin menee! oli jo uteliaampi ja vilkkaampi vauvana kuin esikoinen. Esikoinen 3,6v tykkää kirjoista, piirtelemisestä, laulujen ja satujen kuuntelusta. Nuorempi ei jaksa keskittyä kauaa yhteen asiaan.

Vierailija:

Esim. niin sanotut koliikkivauvat ovat luonteeltaan temperamenttisia, tyytväiset ja helppohoitoiset vauvat ovat isompinakin rauhallisia. -kö?

Koliikkivauvani (2 kpl) ovat olleet ihan tyytyväisiä ja helppohoitoisia, tosin suhteellisen voimakasluonteisia koliikin loputtua 3-4 kk:n iässä. Sisaruksistaan yksi, ei koliikista kärsinyt, on ihan kuin ilmetyt isot sisarensa muuten luonteltaan. Loput kaksi lasta taasen ovat molemmat olleet vauvani rauhallisia jne.

Meillä lasten temperamenttierot ovat näkyneet lähinnä siinä, miten suhtautuvat vieraisiin ihmisiin, uusin tilanteisiin ja miten ovat pienempänä jaksaneet keskittyä. Viidestä lapsesta kaksi oli pienenä todella arkoja (pieni = alle vuoden ikäinen) ja vierasti kovasti (toisella oli ollut koliikki, toisella ei, toinen ns. helppohoitoinen, toinen ei). Toisella vierastuskausi jatkui vähän pidempää (vajaa 2-vuotiaaksi), toisella loppui vähän aiemmin. Molemmat olivat n. 3-vuotiaaseen mennessä jo hyvinkin " reippaita" uusissa tilanteissa ja kovin ulospäin suuntautuneita.

Yhdellä lapsista (ei koliikkia vauvana, todella " helppo" vauva) ei ollut minkäänlaisia uhmaikiä ennen 6-vuoden uhmista. Ja 6-vuoden uhmiskin oli lievä. Toisella lapsella oli hyvin mieto parin vuoden iässä iskenyt uhmis (ei koliikkia vauvana, helppo vauva), kolmella lapsista taasen parin vuoden uhmis mallia " gigalomaaninen" (kahdella koliikki, yhdellä ei, kaikki ns. vaativampia vauvoja).

Eniten kait on näkynyt yhden lapsista (helppo vauva, ei koliikkia, ei suurempia uhmia) tietynlainen " ilkeä" puoli, eli esim. saattaa kiusata ihan tarkoituksella, jota ei ole muissa lapsissa ollut. Muut neljä ovat kaikki taasen olleet vähän yli-empaattisiakin luonteeltaan. Pikku" ilkiön" ilkeyskään ei ole mitenkään silmiin pistävää tai häiritsevää tai huolestuttavaa, mutta kovin erilaista kuin isommilla sisaruksillaan (ei ole nuorin).

Summa summarum: luonne varmasti on jo syntyissä, erojakin on, mutta kokonaisuutena ei ehkä nyt niin hurjia eroja, vaikka yksilöllisiä eroja onkin. Eniten vaikutti mielestäni vauva/uhmaikä-iässä.

Hyväunisesta ja tyytyväisestä taas vilkas ja sosiaalinen.

Miten näkyy leijonat, härät ja skorpparit. Pitääkö tutkia vielä horoskooppia ennenkuin ruvetaan tositoimiin, että syntyy varmasti oikeaan aikaan ja oikeaan kuun asentoon?

Ympäristö voi muokata lapsesta vielä täysin erilaisen. Varsinkin epäsopuinen ympäristö. Mutta voi tietysti olla, että lapsen perusluonteen näkee jo ihan pienestä.

mutta ei noin yksioikoisesti, että koliikkivauva on tempperamentikas ja " helppohoitoinen" rauhallinen.

Kyllä vauvan luonteessakin on jo paljon muuta kuin itkuisuuden aste.

Mistä tuo ihmeellinen väite on peräisin? Täällä sitä viljellään yhtä paljon kuin suomen pelloilla ohraa. Mutta muualta en ole tuota väitettä löytänyt.