Jätin vihdoin narsistimieheni ja nyt iskee ikävä.

Anna sekä itsellesi että lapsellesi lupa surra. Kun olette surut surreet, niin sitten uudella puhdilla eteenpäin.

Bruce Fisher on tekijä. Ikävä on ihan normaalia, jos tuntuu, että haluat jatkaa niin sitäkin voit kokeilla. Mutta narsisti-ihmiset aiheuttavat uhreissaan usein juuri tuollaista " etä pärjää ilman minua" -syndroomaa.

Esim. Harville Hendrix kuvailee kirjassaan " Kaikki se rakkaus mikä sinulle kuuluu" syitä, miksi valitsemme kumppaniksemme juuri tietyn ihmisen. Narsisti-kumppanin valitsee usein ihminen, jolla itsellään on selvittämättömiä ongelmia. Voi olla, että ahdistuksesi johtuu osittain siitä että et haluakaan kohdata omia vajaiksi jääneitä puoliasi vaan haluat miehesi takaisin peittämään sinun huolesi alleen.



Eron jälkeen on normaalia tuntea ikävää ja ahdistusta, pelkoa ja vihaa, yksinäisyyttä varsinkin. Jos rationaalisesti mietit ja tiedät, että elämänne on parempaa ilman miestäsi niin silloin ero on oikea ratkaisu. Suosittelen sinua lainaamaan nuo molemmat kirjat, lukemaan Bruce Fisherin ensin. Käsittele kaikki tunteesi omassa tahdissasi läpi, älä pakene niitä, kohtaa ne ja jatka elämääsi tasapainoisempana.

Narsistiset ihmiset harvoin muuttavat.

http:// narsistienuhrientuki. info/ keskustelu/



Tuolta tukea monilta samassa tilanteessa olevilta.

Teit oikean päätöksen.

Nyt ei kannata heti päästää ketään liian lähelle, että saat rauhassa toipua.

ja nyt alkaa tuntua todella hyvälle. Ensimmäiset kuukaudet olivat kyllä yhtä helvettiä, en meinannut itse hyväksyä sitä että oikeasti tässä nyt näin kävi. Mutta tällä hetkellä elämä tuntuu jo todella hyvälle, ja uskon että paremmaksi muuttuu kaiken aikaa.



Omalla narsisti-exälläni on jo uusi nainen, suhde alkoi välittömästi kun mies muutti pois (olisikohan taustatyötä tehty jo yhdessäolomme aikana, en tiedä). Eli narsisti ei voi itse olla ilman naisen palvontaa. Sinänsä loogista, koska exä koki ettei saanut minulta riittävästi huomiota - ja kaikki keillä on kokemusta narsisteista tietää, että sellaista ihmistä nyt on kovin vaikeaa (ellei mahdotonta) rakastaa. Tästä podin itse kroonisesti huonoa omaatuntoa.



Tyhjä olo ja yksinäisyys tosiaan helpottaa, kun antaa itselle luvan surra ja vihata. Tältä palstalta sain itse hyvää tukea tunteideni käsittelemiseen (koska täällä ihan oikeasti on myös empaattisia ja fiksuja ihmisiä). Varaudu siihen, että viikko toisensa jälkeen mieliala vaihtelee laidasta laitaan, hurjasta aktiivisuudesta ja innosta kokonaisvaltaiseen alakuloon. Sekin helpottaa hiljalleen.



Teit varmasti itsesi ja lapsesi kannalta parhaan mahdollisen ratkaisun - luota siihen!

itse tilasin netistä tuon Fisherin kirjan, enkä oikein pitänyt siitä. Minusta aika on kävellyt sen yli, vaikka toki osa asioista on " ikuista" eli ihan relevanttia vielä. Mutta olisin kaivannut enemmän pohjoismaalaista tai suomalaista näkökulmaa, ilman jenkkihöpinää.



Kaipauksesta vielä myöskin sen verran, että omassa prosessissani huomasin selvästi seuraavat vaiheet, tässä järjestyksessä:

- ihmetys, katkeruus ja alkupaniikki, n. 1 kk

- ikävä ja viha n. 1 kk

- viha, kostonhalu, vähäinen helpotuksentunne n. 1kk

- sopeutuminen, helpotus, toiveikkuus 1 kk ->



Eli nyt on tuo viimeinen kohta menossa...



t. 6