Miten teidän 70-80 vuotiaat sukulaiset voivat? Kuka muistaa heitä?
Kommentit (21)
Itse ovat sen omalla käytöksellään aiheuttaneet jo kymmeniä vuosia sitten. Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan. Muutaman kerran olen yrittänyt lähestyä heitä, mutta ovat niin v***umaisia että ei kiitos.
Juu ja olemme 25 vuotiaita molemmat. Mummin omat lapset alkoholisteja.
Lääkkeitäkö niille pitäisi syöttää?
Vierailija:
Lääkkeitäkö niille pitäisi syöttää?
Vierailija:
Mummi oli vielä muutama vuosi sitten. Käytiin 2-3 kertaa per perhe katsomassa eli kun meitä oli 3 perhettä niin päivittäin oli joku sairaalassa läsnä melkein. Käytiin pihalla ulkoilemassa, juteltiin mukavia, vietiin " omia eväitä" eli tuoretta pullaa ja hyvää kahvia ja mummini rakastamia kokojyväsämpylöitä.Musta on järkyttävää ettei joku huolehdi mummistaan saati omista vanhemmistaan...
Ei siinä ole mitään järkyttävää. Minusta on järkyttävää ettei jollekin pälkähdä päähän ettei asiat aina ole niin yksinkertaisia ja selviä!
He leikkivät lasten kanssa ja hoitavatkin näitä parituntia aina joskus. Mummuni siskolla käydään lähes viikottain kylässä, hän asuu lähellä ja on yli 80v. Tosin mitään apua ei hänkään vielä tarvitse.
Toista mummuani nähdään harvemmin, koska hän ei halua nähdä meitä. Hänkin on yli 80v ja asuu myöskin kotonansa.
Eikä muutosta näkyvissä näin vanhemmallakaan iällä.
muttei kovin usein viitsi tuppautua. Hän on erittäin hyvässä kunnossa; ei sairauksia, eikä mikään vanhus tosiankaan! Tekee vähintään yhden reissun kuukaudessa; kylpylöihin, ulkomaillakin käy vielä. Lisäksi pienempiä reissuja ympäriinsä sukulaisissa yms. Ei siis ole aina kotonakaan. Ulkoilee päivittäin, tekee pihatöitä. Oikeastan käy talossaan vaan nukkumassa. Ei tarvitse apua. On myös luonteeltaan erakko, viihtyy yksin, vaikka paljon ystäviä onkin. Sinkkunainen.
Mummini asuu samassa talossa äitini kolmen siskon ja heidän lastensa kanssa. Siskojen miehet on kuolleet.
oma mummoni asuu maalaistalossa ja voi kolesteroli- ja verenpaineongelmia lukuunottamatta ihan hyvin. Mieheni mumo asuu kerrostaloasunnossa ja valittaa koko ajan, mutta ei häneesäkään mitään oikeaa vikaa tai varsinaista vaivaa ole.
Molempia muistaa omat lapset ja lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset. Niin, ja omat sisaret, joita on molemmilla vielä pari hengissä. Ja naapurit.
Anoppini, 82, on muuttamassa meidän lähelle, jotta voimme auttaa häntä päivittäin. Mummoni, 99, asuu palvelutalossa, jossa neljä sukulaista käy vuorotellen häntä auttamassa. Minulle riittää hoitovastuuksi tuo anoppi, jonka ainoat lähellä asuvat sukulaiset olemme.
Auttaa lastenhoidossa meitä viikottain, pari tuntia katsoo. Ja tykkää tyttärenpojastaan kovasti :)
Pihatöissäkin väkisin tulee auttamaan. Kaikin puolin hyvinvoiva siis. Toivottavasti on vielä pitkään.
T: tytär kohta 29v
ja miehelläni ei ole enää muita jäljellä kuin yksi mummu, 76v.
asuu palvelutalossa, sairastaa lievää " altshaimeria" ja on jo pitkään ollut aika rasittava käytökseltään!
mankuu ja valittaa joka asiasta! =(
asutaan 40kilsan päässä ja käynnit vain joka toinen kuukausi,
soimaan siitä itseäni kokoajan,
että miksen käy useammin koska ainut isovanhempi enää elossa! mutta...
käytöksensä välillä sitä luokkaa että hermot menee heti =(
ja viedä pullia vanhuksille, kun ne vaan ramppaavat pitkin ulkomaita matkoilla. Eiväthän ne ole koskaan kotonakaan:D
Onneksi kaikki 70-80 vuotiaat eivät vielä tarvitse ketään muistamaan ja käymään katsomassa. Onneksi saavat olla vielä noin hyvässä kunnossa. (Tai käydäänhän me, mutta pitää aina sopia ties kuinka kauan etukäteen, kun ovat aina menossa.)
ukki 84 v voi vielä hyvin, kuulo on huono kun meni sodassa, fillarilla kulkee pitkiä lenkkejä ja ajaa vielä autoa. Mummolla on sokeritauti ja muisti alkaa pätkiä, onneksi ukilla on järki ok. Käyn parin viikon välein. Käytän asioilla ym. jos tarvitaan oudompaa ajoreittiä. Kauppa on ihan vieressä, niin siinä eivät apua tarvitse.
Toinen mummo on 83 v. , asuu yksinään 40 km päässä. Soitellaan ja käydään kerran kuussa, meitä on 4 lasta ja 16 lastenlasta + 5 lastenlastenlasta, kaikki kyläillään ahkerasti, niin ei mummolla aika käy pitkäksi.
Ukin sisko, kummitätini, on 85 v. , dementia, asuu 45 km päässä, on äidin kanssa hommattu hänelle kunnan holhooja, niin kauan kuin vielä pystyy yksin asumaan. Siellä en enää käy ilman äitiäni, koska ei enää tahdo muistaa minua ja alkaa syyttää varkaaksi. Hukkaa rahojaan, piilottelee niitä. Äiti käy auttamassa siivouksessa.
Muitakin vanhoja on, mutta kaikista isotädeistä ja -sedistä ei ehdi huolta pitämään, ukin äiti kun pyöräytti 17 lasta ja isänäidinisä 7. Heillä on omat lapsensa huolehtimassa.
Äitini on 73 ja isäni 80. Muistan heitä viikottain soittamalla. Vanhempani ovat - Luoja kiitos - hyvävoimaisia ja asuvat yhdessä omakotitalossaan.
SIITÄ kyllä olen pikkuisen huolissani, miten käy sitten aikanaan, kun toinen heistä kuolee ja voimat heikkenevät leskellä. Asumme sentään yli sadan kilometrin päässä, joten aivan päivittäistä apua en pysty antamaan.
Miehen vanhemmat ovat päälle 70, kuukauden-parin välein käymme vierailulla ja välillä tulevat meille hoitamaan lapsiamme tai auttamaan remonteissa tms. Minulla ei tuon ikäisiä sukulaisia ole.
mummon täti... kaikki muut nuorempia.
ja hän asuu niin kaukana että puhelimella joutuu olemaan yhteydessä.
apua siivoukseen, ruoanlaittoon, asiointiin ja sellaiseen. Ikää kyllä jo yli 80v. Minä soittelen hänelle kerran viikossa vähintään ja yritän tavata pari kertaa kuussa. Autan tarvittaessa vaikkapa ikkunoiden pesussa. Hänen lapsensakin soittelevat usein ja hiukan nuorempi ystävä asuu lähellä ja tapaavat päivittäin. Jos mummille jotain sattuisi, hän olisi lähin apu.
Toinen mummi asuu omassa asunnossa, myös hiukan huonokuntoinen. Ikävä kyllä olemme erkaantuneet jonkin verran koulutukseni myötä. Hän ei koskaan ole tottunut ajatukseen akateemisesta lapsenlapsesta ja minua loukkaa se miten eriarvoisena hän minua pitää muihin verrattuna. On kuin minä olisi joku ökyrikas juppi, vaikka elän köyhyysrajalla, osaan vain ehkä suunnitella talouttani paremmin kuin serkkuni, joka on aina peeaa, vaikka saa sossusta tuplaten minun tuloni verran rahaa joka kuukausi.
Muita tuon ikäisiä omia sukulaisia ei olekaan.
Miehen mummuun pidän yhteyttä muutaman kerran vuodessa. Enemmänkin haluaisin pitää yhteyttä, mutta koska hän on miehen sukulainen, emme oikein tunne kovin hyvin. Kerron kuitenkin aina lapsemme kuulumisia hänelle.
Mummi oli vielä muutama vuosi sitten. Käytiin 2-3 kertaa per perhe katsomassa eli kun meitä oli 3 perhettä niin päivittäin oli joku sairaalassa läsnä melkein. Käytiin pihalla ulkoilemassa, juteltiin mukavia, vietiin " omia eväitä" eli tuoretta pullaa ja hyvää kahvia ja mummini rakastamia kokojyväsämpylöitä.
Musta on järkyttävää ettei joku huolehdi mummistaan saati omista vanhemmistaan...