Tietaako kukaan mika ihme on naisiaan tama Me Naiset lehden " parisuhdeasiantuntija" , joka laukoo mita ihmeellisempia kommentteja yleisina totuuksina...

Vierailija:

-Jos pettää, ei saa kertoa, eikä jäädä kiinni (tästähän on mielipiteet jakautunut kahtia maailman sivu, ja eiköhän jokaisen ihmisen ja parin kohdalla ole yksilöllistä, mikä on " oikea" ratkaisu).

Tietenkin on, mutta asiaa pitäisi silti miettiä muustakin kuin " minäminä" -näkökulmasta. Mä olen sillä kannalla että jos itse pettäisin niin en kertoisi. Olen nähnyt nin paljon turhaa tuskaa ja ahdistusta lähipiirissäni vain siksi että toinen haluaa dumpata sen huonon omatuntonsa toisen niskaan. Edelleen on huono omatunto mut siihen sit vielä ero ja/tai helvetillinen tuska *kummallekin* osapuolelle. Jeeee, olikohan ihan tarkoituksenmukaista?

-Jos seksiä ei parisuhteessa ole ollut kahteen viikkoon, on se iäisyys, ja seksin loppuminen tarkoittaa aina myös pusuttelun ja muun hellyyden loppumista (jaa, no itselleni ehkä olisi kahden viikon tauko aika kova pala, mutta tunnen myös ihan hyvin parisuhteessaan viihtyviä, vähemmän seksuaalisia ihmisiä, joissa parisuhteen MOLEMMAT osapuolet ovat ihan tyytyväisiä kerran parissa viikossa-seksitahtiin. Eikö pariskunta saa olla tyytyväinen, jos rakastelee harvemmin kuin viikoittain? Tai osoittaa silloin muuten hellyyttä?)

Tähän täytyy tunnustaa et noin se menee meillä. Jos ei oo seksiä niin ei äkkiä ole hellyyttäkään ja alkaa etääntyä toisesta. 99% tapauksista on kuitenkin sellasia joissa halut ei käy yhteen, ja oletan että puhe oli just näistä tapauksista. Sekä pihtaavana että puutteessa olevana osapuolena olleena voin sanoa, että kumpikin on ihan perseestä ja hiertää välejä todella paljon.

-lapsen saaminen on aina kriisi parisuhteelle (aijaa. Ei meillä kyllä tullut mitään kriisiä, vaikka elämänmuutos tulikin. Lapsi on nyt menossa kouluun, ja edelleen vissiin sitä vauvakriisiä odotellaan.)

On se kriisi. Ihan samalla tavalla ku muuttaminen, työpaikan vaihto tai muu elämänmuutos. Ei kriisi sitä tarkoita että aletaan riitelemään tai muuta, se tarkoittaa vaan elämänmuutosta, jossa täytyy fiksata se oma asenne ja tehdä ne omat sopeutumistoimenpiteet. Toisille se kriisi on pienempi ku toisille.

-jos haluaa välttää kriisin, kannattaa lykätä toisen lapsen tekoa (no jos ei parisuhteeseensa ja sen hyvinvointiin luota sitä vertaa, että täytyy haluamansa toisen lapsen hankkimistakin siirtää kriisin pelossa, niin ei ehkä sitten kannattaisi hankkia lapsia ollenkaan)

En ota kantaa tähän, kun en tästä tiedä.

-Omaan mieheensä EI voi rakastua uudelleen. Eli siis on täysin mahdotonta saman ihmisen kanssa kokea sitä alkuaikoja muistuttavaa huumaa - joka ei myöskään voi missään nimessä jatkua yli kahta vuotta mikäli pari elää yhdessä - vuosien varrella uudestaan. Vaan tämän jälkeen rakkaus on " tietoista toimintaa" , valinta. (Jaa miksiköhän itse olen vielä vuosien parisuhteenkin jälkeen täysin hupsuna mieheeni. Usein häntä katsoessani tunnen sellaista ihastus-kutkutusta, enkä kyllä ole missään vaiheessa " vain päättänyt" rakastaa häntä. Lisäksi tunnen lukuisia pareja, jotka vuosien varrella, arjen keskellä löytävät sen " huuman" aina toisinaan uudestaan. Eräskin sukulaiseni sanoi juuri vähän aikaa sitten, että lapsen muutettua kotoa he ovat täysin uudelleen rakastuneet, ja että hänestä tuntuu kuin hänellä olisi suhde oman miehensä kanssa. Mutta ehkä tämä on sitten kuitenkin vaan utopiaa tai ihan tietoinen valinta.)

No, en kyllä tiedä. Tosi hienoo että teillä on tuollasta, mutta taidatte olla aika vähemmistössä. Mä rakastan mun miehessä sitä että se *on* siinä. Se on aina mun tukena. Ei mua enää hullun lailla paneta aina ku näen sen, eikä lentele perhoset vatsanpohjassa. Varmaan omaa vikaa ku ei osaa pitää parisuhteesta huolta tai jotain. Muutama hassu vuosi vasta oltu yhdessä.

Huomaa, että kun lapset muuttavat kotoa, sekin on kriisi (halusit tai et ;)) koska siinä elämäntilanne muuttu ratkaisevasti.

Tottakai tyypin joka kirjoittaa lehdessä täytyy kärjistää, eihän sitä muuten kukaan jaksais lukea saati kommentoida :)