Lapsi täyttää loppukesästä 2v ja jo nyt niin uhmakas... eikä minulla keinoja miten suhtautua.

Nuorin on nyt 2v ja esikoinen 3,5v. Vanhempi alkaa jo hiukan rauhoittua. Me sitten vaan " alistuttiin" ja poistettiin pikkupöydiltä, kirjahyllystä ja muualta lapsien ulottuvilta kaikki houkutteleva esineistö. Kyllähän tota nuorinta saa edelleen kieltää satoja kertoja päivässä, ettei sähköjohtoja nyitä, kenkiä tuoda eteisestä leikkiin jne. Tuntuu kuitenkin huomattavasti helpommalle, kun on hiukan vähemmän edes sitä ei ei ja ei:tä. Se hyvä puoli siinä jatkuvassa hokemisessa ja tiukkana olossa on, että kun kerran ovat sisäistäneet ettei kaappeihin mennä kotona, niin eivät kyllä mene kylässäkään (vanhempi lapsista siis, nuorempi vielä joksus välillä kokeilee onneaan kotona, kylässä ei enää).

Vierailija:

Olen sortunut huutamaan. huutamisesta on tullut tapa, jokapäiväinen sellainen :( Menetän hermoni niin herkästi nykyään etten olisi aikoinaan uskonutkaan. Lasten temppuilua en siedä juuri yhtään. Miten sitä pinnaa voisi venyttää?

Ärsyttää vaan niin kun tuntuu että lapset tahallaan tekevät kaikkea kiellettyä. Lelut ja leikit eivät kiinnosta, etenkään tätä pienempää, vaan kaikenlainen ns pahanteko. Vaikka olen koettanut tehdä kodista sellaisen ettei tarvitsisi jatkuvasti kieltää mutta silti keksii kaikkea sellaista mistä joutuu kieltelemään.

Ulkona syö hiekkaa ja ties mitä kuraa, imeskelee risunpätkiä... Karkailee portaisiin, ojille... on ihan vieressä vahdittava koko ajan. Sisällä vetää pöydiltä alas ihan kaiken, valokuvat kehyksineen nakkelee pitkin lattioita, kiipeilee, tuolit on oltava aina pöydille nostettuna, levittää tavaroita, riisuu itseltään vaatteita... mutta ei juuri keskity leikkimään.

Syöminen on aivan kauheaa sotkemista ja vehtaamista...

En enää tiedä mitä pitäisi tehdä!! Olen niin stressaantunut ja väsynyt jatkuvaan kieltämiseen ja huutamiseen, tarvitsisin uusia ja toimivia keinoja lasten kanssa, tai lähinnä tämän pienemmän (isompi on rauhallinen) kanssa.

Olisin tosi kiitollinen asiallisista vastauksista ja neuvoista, olen oikeasti ihan puhki :(

joka on todennut, että ainoa keino pärjätä sellaisen lapsen kanssa on vain kasvattaa omaa pinnaa, ja kasvaahan se, kun ei ole vaihtoehtoja.



Meillä ei mitkään jäähyt ole toimineet, koska lapsi ei suostu jäähyilemään sillä sadannellakaan toistolla. Ainoa mikä meidän lapseen oikeasti tepsii on kaunis puhe. Mitä hurjempaa pahantekoa sitä kauniimpaa puhetta, se on toiminut parhaiten, mutta siis mikäänhän ei toimi täydellisesti, koska lapsi haluaa tietoisesti olla hankala.



Meillä ainakin viikari provosoituu niin helposti mun hermojen menetyksestä, että se on selkävoitto hänelle. Jos siis multa menee hermo, meille syntyy kaaos.



Mutta jokainen tuntee omansa parhaiten. Mikä toimii meillä ei välttämättä toimi teillä.

Neuvoja en valitettavasti osaa antaa, mutta kirjoituksesi oli aivan kuin minun suustani. Eiköhän tämä jossain vaiheessa ohi mene :-)



Toivottavasti joku osaa neuvoa...

tempperamenttisemman lapsen kanssa on ihan pakko ottaa hieman järeämmät aseet käyttöön. Ei kaikkiin lapsiin vain tehoa pelkkä puhe. On pakko alkaa käyttämään esimerkiksi jäähyä. Minne lapsi joutuu käyttöydyttyään huonosti. Itse anna myös tukistuksia jos muu ei auta. En nimittäin halua,että lapseni jatkaa negatiivista käytöstä vielä kouluiässäkin. Se on nyt kitkettävä pois..ja tehonnut onkin. kun poika on tajunnut, että pahanteosta seuraa rangaistus, niin pahanteko on jäänyt vähemmälle. Huomattavasti.

Aluksi uskoin, että kaikkiin lapsiin pätee samat kasvatus tyylit, jos tekee nejohdonmukaisesti ja maltilla. Mutta kolmas lapseni todisti, että se on pötypuhetta. Kolmoseni olisi varmasti jo tappanut itsensä, ellen olisi joutunut olemaan hänelle tuplaten ankarampi kuin muille lapsilleni. Hän kiipeäää vaarallisiin paikkoihin ja juoksee esim autotielle. Tai siis kiipesi ja juoksi. Nyt kun olen alkanut rankaisemaan, niin käytös on muuttunut ja lapsi vaikuttaa itsekkin tyytyväisemmältä siitä että rajat vihdosta viimein löytyi. Niitähän ne hakee!

Tsemppiä

.. äkkipikaisena aika helposti räjähdän ja silloin itseäkin hirvittää :( EN lyö enkä satuta lapsia, mutta viime aikoina olen kyllä tätä uhmista kevyesti läpännyt sormille ja nostellut melko " kovakouraisesti" pois pahanteosta. Mutta ei tahdo uskoa, ei millään. Pelkkä kieltäminen ei tuota tulosta. Vaikka sen sanoo kuinka painokkaasti :/

Itsellä huono omatunto kun tulee huudettua ja olen varmasti lapsista melko pelottava silloin. En osaa lopettaa sitä. Mutta toisaalta sitten kyllä rakastankin lujaa. Halailen ja kerron kuinka rakastan, peittelen rakkaudella joka ilta nukkumaan, pusutan ja halitan monia kertoja päivässä.

Miten se jäähysysteemi toimii ja miten ihmeessä vilkkaan lapsen saa pysymään jäähyllä?

ap

Moni ei ilmeisesti ymmärrä tuota, minkä kolmonen (olihan se kolmonen?) sanoi, että toisten kanssa tarvitaan järeämpiä aseita.



Meidän taloudessa tämä hermoja koetteleva touhu alkoi joskus 10kk tienoilla, kun oppi kiipeämään tuoleille ja siitä pöydälle. Mikään ei toiminut, ei vaikka kuinka kielsi.

Nyt lapsi on 1,5v eikä kiellot vieläkään toimi. Huomaa kuitenkin selvästi, että komentamista kaipaa. Itse teen niin, että jos ei mikään tehoa (kiellän kolmesti ja jos ei silloin ala tapahtumaan, haen lapsen pois), otan syliin ja pidän niin kauan siinä, että riuhtominen loppuu. Usein nimittäin käy niin, että kiellosta ei seuraa mitään muuta, kuin kauhistuttava huuto.



Näitä sylissä pitämisiä on nykyisin harvemmin, ennen saattoi kyllä olla monestikin päivässä. Kuluttavaa sekin, joskus sylituokiot ottivat yli puoli tuntia kerrallaan...



Koitan vain jaksaa uskoa siihen, että jonain päivänä tämä helpottaa. Ja joka ilta ja aamu koitan päättää - ja pysyä päätöksessä - etten huuda lapselle. Helppoa se ei ole, kuten varmaan kaikki tietävät pinnan kiristyessä...



Voimia!

Jos lapseen ei todella tehoa MIKÄÄN puhe tai arseti niin pieni tukistus toimii tehokkaasti! Kyllä ne rajat on näytettävä kauhukakarallekin. Ei sitä tartte tukasta alkaa retuuttamaan mutta pieni tukan nipistys ei ole pahoinpitelyä. Omat rajat on toki tunnettava ettei purosta kasva merta eli ettei pieni fyysinen ojennus muutu jatkuvaksi ja kovakouraiseksi! Silloin menettää tehonsa ja lapsesta kasvaa aggressiivinen ja kostonhaluinen.



En siis täysin pysty allekirjoittamaan nykyajan " puhumalla kaikki kuntoon" -teoriaa. Toivon todella paljon että puhumalla selvittäisiin mahdollisimman pitkälle mutta uhkaa mennä usein niin että kun sanat eivät kenelläkään enää riitä niin todella uhmakas lapsi jääkin ihan yksin ja kukaan ei uskalla rankaista. Annetaan sitten mieluummin hillua.



Ja entäs ne joilla ei ole niin laajalti verbaalisia taitoja ja näkemystä kuin ammattikasvattajalla on! En usko että he selviäisivät puhumalla kaikista tilanteista, surullista mutta totta.