Ryhtyisitkö luokanopeksi? Miksi? Miksi et?

Ei mahdollisuuksia minkäänlaiseen urakehitykseen sen jälkeen kun saanut viran " hyvässä" koulussa. Ei sopisi minulle, en mitenkään jaksaisi ajatusta samasta työstä eläkeikään saakka.

miksi alkaisin kesä-heinä- ja elokuu!! ja pitkät syys-, joulu- ja talvilomat. kyllä niillä lomilla teksi mitä tahansa työtä.

En tulisi juttuun niin pienten lasten kanssa. 5.-6. luokkalaiset voisivat vielä mennäkin, mutta ei sitä nuoremmat.



Luokanopettajat ovat myös tiiviimmin tekemisissä vanhempien kanssa, joka voi taas tuoda omat haasteensa.



Arvostan luokanopettajien työtä paljon!

Huono palkka ja raskas työ enkä jaksaisi pönttöjä vanhempia.

Vanhemmat ovat liian rasittavia ja kakarat nykyään myös ihan kurittomia. kokeiltu on sitäkin.



Lomat on kylläkin loistavat, että ihan niitä ajatellen voisin ryhtyä liikunnanopettajaksi!

ja kiva ammatti myös sellaiselle, joka " osaa kaikkea"

mutta ajattelen niitä lapsiakin: vihaan räkänokkia kuten muitakin ihmisiä, enkä osaa " pitää kuria" muuten kuin hervottomilla raivareilla. Saattaisin käydä jopa käsiksi.

Sitä paitsi parhaiten minulle sopii kotirouvan elämä - omat lapset koulussa ja itse lekottelen kotona kun siivooja siivoaa.

Kolme tärkeintä syytä puolesta:

kesäkuu, heinäkuu ja elokuu

:)



Vakavasti ottaen olisi kyllä muitakin hyviä puolia:

-töitä on tarjolla runsaasti, ja joka puolella Suomea

-ei vaadita kielitaitoa (onko sitten hyvä vai ei)



Huonoja puolia:

-rankkaa työtä, melu ja tohina stressaa, joillakin alueilla lapset tosi levottomia, vanhemmat joskus turhan vaativia jne., vaikka lapset on ihania, olo niiden kanssa voi yksinkertaistaa ja tylsistyttää

-palkka ehkä vähän huono pitkään koulutukseen nähden



Mutta kaikesta huolimatta: jos miettisin nyt opiskelupaikkaa, niin harkitsisin tätä vakavasti

ja sen lisäksi monilllakin rauhallinen, kiireetön työ, ja ruokatunti.

Luokanopen työssä oli kolme erityisen huonoa puolta: koulutukseen ja vastuuseen nähden aika surkea palkka, ei kovinkaan hääppöisiä etenemismahdollisuuksia koulumaailman sisällä (sen ulkopuolella samalla koulutuksella kyllä), stressaavat työolosuhteet (liikaa oppilaita yhdellä opettajalla, etenkin kun tukiverkostokin on aliresurssoitu). Myös kotien kanssa tehtävä yhteistyö oli välillä, hmm, haastavaa ;) Ehkä näitäkin suurempi harmitus syntyi siitä, ettei kyennyt tekemään työtä niin hyvin kuin olisi halunnut, kun aika ei kertakaikkiaan riittänyt. Ja siis sentään tein jatkuvasti yli 40-tuntista viikkoa...



Hyviäkin puolia on ainakin kolme: työn sisältö (sopivan haastavaa ja vaihtelevaa, oppilaat mahtavia jne.), lomat aina samaan aikaan kuin omilla kouluikäisillä lapsilla ja työajat oppitunteja lukuunottamatta joustavia. Tosin kokouksia, tempauksia ja mm. vanhempainvartteja alkoi lopussa olla jo harva se ilta, ja lisäksi oli leirikouluja, yökouluja yms. viikonlopun ylikin olevaa työtä. Se vähän tökki, vaikka tärkeää ja ihan mukavaakin toimintaa olivatkin. Niistä kun ei tietenkään makseta extraa, ja kaikki oli pois omalta perheeltä :(



Kun omat oppilaat siirtyivät seiskalle, tuntui hyvältä vaiheelta ottaa breikki ja kokeilla vähän aikaa jotain ihan muuta. Otin virkavapaata vuodeksi ja menin koulutussuunnittelijaksi. Palkka ei ole siinäkään korkea, mutta sentään melkein tonnin parempi kuin luokanopena. Tärkeämpää oli kuitenkin päästä hetkeksi ulos koulumaailmasta, siellä kun on tullut vietettyä melkein koko elämä joko oppilaana tai opena :D Ehkä kuitenkin palaan vielä, on se vaan kaikista haasteista huolimatta aika mukavaa ja ihanan eläväistä hommaa - koskaan ei ollut kahta samanlaista päivää!



Voisin toimia myös aineenopettajana koulutukseni puolesta, mutta se ei ole ollenkaan samalla tavalla mun juttuni. Tykkään opettaa pääosin ennemmin yhdelle ryhmälle laajempia kokonaisuuksia kuin monelle ryhmälle yhtä-kahta ainetta. Oppilaantuntemus on työn suurimpia vahvuuksia - oli aivan mahtavaa saada seurata läheltä saman porukan kasvamista ja oppimista pienistä kolmasluokkalaisista teini-ikäisiksi ja pystyä jopa antamaan heille jonkin verran eväitä elämään :)

En ole vielä ollut päivääkään oikeana luokanopena, sijaisena kyllä useanakin päivänä ja yksi pitkä opetusharjoittelukin on takana. Juuri noin ajattelin, kun alalle hain opiskelemaan ilman kokemusta. Eli että vahvuuksia on itse työn sisältö ja oppilaat (+bonuksena lomat), ja heikkouksina palkka ja stressi. Uraohjukseksi en haluaisikaan, sikäli eteneminsmahdollisuuksien puute ei mulle ole ongelma.



Mielenkiinnolla jo odotan, mitä ajattelen ensimmäisen työvuoden jälkeen oikeana, valmistuneena luokanopettajana joskus 4-5 vuoden kuluttua :) Toivottavasti ei kaduta silloinkaan...

Mutta hetken vaan siellä olen ja sitten jatkan matkaani jonnekin, missä saan edes syödä rauhassa.

Lasten kanssa työskenteleminen voisi olla vielä kivaa, mutta niiden vanhemmat ovat täysiä pässejä. Opella menee suurin osa päivästä lasten asioiden selvittelemiseen ja vanhempien kasvatustyön tekemiseen eikä siihen opettamiseen.



Jos opettaja saisi koulussa tehdä vain oman työnsä, se voisi olla erittäinkin kivaa.

Haaveeni lapsuudesta saakka, eikä perustu mitenkään liian ruusuiseen kuvaan ko. ammatista - olen opettajasuvun vesa. Valmistuminen häämöttää parin vuoden päässä.

1) Palkka on oikeasti huono, ainakin tällä koulutuksella ja työn sisällöllä sekä vastuulla.



2) Työtä ei kauniista puheista riippumatta oikeasti arvosteta kuin korkeintaan omien oppilaidesi vanhempien keskuudessa ja valtion juhlapuheissa. Ja minua opettajana toivottavasti myös oppilaiden keskuudessa ;)



3) Työ on tosi hektistä, pitää olla 100% läsnä ja käytettävissä muille ihmisille koko se aika, kun on töissä (lukuunottamatta kotona tehtävää suunnittelua ja arviointia). Edes mitään ruokataukoa ei ole sanan varsinaisessa merkityksessä :(



4) Opettaja on aika yksin erityistukea tarvitsevien lasten keskellä, jos heillä ei ole diagnoosia (ja vaikka olisikin...). Työstä menee valtavasti aikaa kaikkeen muuhun kuin opettamiseen, kuitenkin valtakunnallisen opetussuunnitelman tavoitteet pitäisi yrittää saavuttaa ja oppilaiden taidot vielä osata arvioida sanallisesti numeroiden lisäksi.



Vain oppilaat saavat mut jatkamaan. Heidän ansiostaan edelleen itse arvostan tätä työtä, ja se on hyvä pohja työssä jaksamiselle. Tosin on sellaisiakin hetkiä, jolloin juuri oppilaat (tai heidän vanhempansa...)meinaavat saada mut luovuttamaan.