Onko muilla niin että kiinnostutte jostakin mutta kun hän osoittaa kiinnostusta takaisin, oma kiinnostuksenne lopahtaa?

Tuttu juttu, olen kanssa tuolla tavalla psykologisesti vammainen 

Ei. Kiinnostus lopahtaa kun toinen ei osoita kiinnostusta. Turha tavotella sellasta, mitä todennäkösesti ei saa. Ajan tuhlausta.

on ja se on perseestä. pitäisi oppia muuttamaan ajattelua jotenkin. 

tai onkohan siinä jotain että flirttailee vähän huomaamattaankin ja sit kun tajuaa että toinenkin voisi olla kiinnostunut niin itse ainakin tässä vaiheessa en haluakkaan jatkaa eteenpäin. 

oon siis keski-ikäinen mies ja aina ollut vähän samaa vammaa

Vierailija kirjoitti:

Tuttu juttu, olen kanssa tuolla tavalla psykologisesti vammainen 

Niin tai sitten vaan jotenkin hitaasti lämpeävä

Ap

Kyllä. Olen tunnevammainen. Kiinnostaisi kyllä tietää tämän prosessin syvällisempi psykologinen mekanismi. Tietenkin taustalla on hylkäämistrauma jo lapsuudessa ja tästä johtuen luottamuspula. Kelpaamattomuutta lapsuudesta lähtien eikä aikuisena voi uskoa että joku voisi olla oikeasti kiinnostunut tai rakastaa. Joten heti kun tilanne käy vakavammaksi, siitä poistutaan itsensä suojelemiseksi. 

Vierailija kirjoitti:

on ja se on perseestä. pitäisi oppia muuttamaan ajattelua jotenkin. 

tai onkohan siinä jotain että flirttailee vähän huomaamattaankin ja sit kun tajuaa että toinenkin voisi olla kiinnostunut niin itse ainakin tässä vaiheessa en haluakkaan jatkaa eteenpäin. 

oon siis keski-ikäinen mies ja aina ollut vähän samaa vammaa

Käytät rumasti vamma sanaa.

Tuo on traumaperäistä käytöstä, ei ole ns. normaalia. 

Mulla on toi sama.

Mulla se kumpuaa todella huonosta / olemattomasta omanarvontunteesta. Heti kun ihastukseni osoittaa merkkejä ihastumisesta takaisin, niin menetän kiinnostukseni. Syvällä sisimmässäni ajattelen olevani arvoton, ja jos joku ihastuu minuun, sillon hänenkin täytyy olla arvoton, koska eihän hän muuten valitsisi minua. 

Kyllä, minulla on vakavia ongelmia psyykeeni kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Tuo on traumaperäistä käytöstä, ei ole ns. normaalia. 

Yli puolet suomalaisista miehistä on tuolla tavalla toimivia. Mistä johtuu?

Kyllä. Kiinnostun ja kun vastapuoli osoittaa samaa peräännyn vauhdilla. Olen tunne-elämältäni vajaa tai traumatisoitunut, tiedostan tämän kuten myös lapsuuden olosuhteet jotka tähän on johtaneet. En murehdi, elän päiväni loppuun sinkkuna. Minulla tähän kuuluu myös se, etten oikein osaa rakentaa ystävyyssuhteita. On mulla ystäviä ja kavereita mutta jotenkin nekin aina katoaa. Ehkä jaan liikaa tai liian vähän.  Olen kuitenkin niin sanotusti pidetty ihminen sekä työelämässä, harrastusten parissa ja lähipiirin sisällä.

Ja jos mietin syitä miksi kiinnostuu varatusta niin kun mitään ei ole voinut tehdä, on ollut aikaa tutustua. Sinkut alkavat heti ehdotella ja paine edetä turn off

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mulla on toi sama.

Mulla se kumpuaa todella huonosta / olemattomasta omanarvontunteesta. Heti kun ihastukseni osoittaa merkkejä ihastumisesta takaisin, niin menetän kiinnostukseni. Syvällä sisimmässäni ajattelen olevani arvoton, ja jos joku ihastuu minuun, sillon hänenkin täytyy olla arvoton, koska eihän hän muuten valitsisi minua. 

Kyllä, minulla on vakavia ongelmia psyykeeni kanssa.

Tunnistan itsesi täysin tästä. Jo lapsena minulle tolkutettiin miten huono ja kelpaamaton olen ja tuotan pelkkää häpeää vanhemmille. Siitä tämä onneton ura sitten alkoi. Jännää tässä on, kun vanhempani ihmettelevät ääneen miten huonoja valintoja teen, vaikka minulla kuulemma oli niin hyvä lapsuus heidän ansiostaan ja minä itse vaan olin liian huono ja kieroutunut.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Olen tunnevammainen. Kiinnostaisi kyllä tietää tämän prosessin syvällisempi psykologinen mekanismi. Tietenkin taustalla on hylkäämistrauma jo lapsuudessa ja tästä johtuen luottamuspula. Kelpaamattomuutta lapsuudesta lähtien eikä aikuisena voi uskoa että joku voisi olla oikeasti kiinnostunut tai rakastaa. Joten heti kun tilanne käy vakavammaksi, siitä poistutaan itsensä suojelemiseksi. 

Luottamuspula kyllä, mutta ei kelpaamattomuus tässä eihän muutoin kukaan rakastuisi edes, vaan enneminkin vastuunkanto siitä jonka hyväksyy rakastavan, ja se on ongelma sillä ei se ole ilmaista että saa osakseen jonkun rakkautta. 

Olen varattu nainen ja huomaan herättäväni huomiota sinkkumiesten keskuudessa. Ilmeisesti jotkut oikein hakemalla hakee varattua välttyäkseen joutumasta parisuhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on toi sama.

Mulla se kumpuaa todella huonosta / olemattomasta omanarvontunteesta. Heti kun ihastukseni osoittaa merkkejä ihastumisesta takaisin, niin menetän kiinnostukseni. Syvällä sisimmässäni ajattelen olevani arvoton, ja jos joku ihastuu minuun, sillon hänenkin täytyy olla arvoton, koska eihän hän muuten valitsisi minua. 

Kyllä, minulla on vakavia ongelmia psyykeeni kanssa.

Kuulostaa tutulta. Mä olen "kuin kotonani" sellaisessa parisuhteessa, jossa minä olen ihastunut tai jopa rakastunut, ja ihailen ja katson ylöspäin miestä, mutta mies ei osoita mitään erityisiä kiintymyksen merkkejä minua kohtaan.

Siitä tulee sellainen olo, että asiat on kuten kuuluukin: minä palvon ihmistä, joka ei arvosta tai kunnioita minua yhtään. 

Jos mies sanoin ja teoin osoittaa että hän pitää minusta ja arvostaa minua, niin se on minulle valtava turn off.

Kuulostaa tutulta vaikkakaan ihan varma en voi olla onko sitä kiinnostusta osoitettukaan ihan oikeasti takaisinpäin vai oliko se vain omaa kuvitelmaa ja toiveajattelua.

Sama vaikutus sillä kuitenkin oli eli oma kiinnostus loppui sillä sekunnilla.

Aikoihin en ole enää kiinnostunut kenestäkään "oikeasta" ihmisestä vaan sittemmin ihastukset on olleet todellista kaukomallia ja kohdistuneet johonkin roolihahmoon sarjassa / leffassa.

En tiedä mikä minua vaivaa, mutta ei tämä taatusti ihan tervettä ole.

Kuten edellä todettiin niin tällainen käytös kumpuaa lapsuuden traumoista tai heikosta kiintymyssuhteesta omaan vanhempaan. Surullista ihmiselle itselleen, eikä asiaan oikein voi enää vaikuttaakaan.

Ei, olis jo kesä 😍

Siis suu loksahtaa auki ja tuuli heiluttelee ientulehduksen runtelemia etuhampaita. Hampaat heiluu kuin syksyn viimeiset lehdet puussa, mutta eivät kuitenkaan putoa. Ienraja on paennut kauas kuten hiusrajakin.

Ei ole varaa olla kranttu, mutta en silti avaa uutta sivua tai osta uutta tilalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on toi sama.

Mulla se kumpuaa todella huonosta / olemattomasta omanarvontunteesta. Heti kun ihastukseni osoittaa merkkejä ihastumisesta takaisin, niin menetän kiinnostukseni. Syvällä sisimmässäni ajattelen olevani arvoton, ja jos joku ihastuu minuun, sillon hänenkin täytyy olla arvoton, koska eihän hän muuten valitsisi minua. 

Kyllä, minulla on vakavia ongelmia psyykeeni kanssa.

Kuulostaa tutulta. Mä olen "kuin kotonani" sellaisessa parisuhteessa, jossa minä olen ihastunut tai jopa rakastunut, ja ihailen ja katson ylöspäin miestä, mutta mies ei osoita mitään erityisiä kiintymyksen merkkejä minua kohtaan.

Siitä tulee sellainen olo, että asiat on kuten kuuluukin: minä palvon ihmistä, joka ei arvosta tai kunnioita minua yhtään. 

Jos mies sanoin ja teoin osoittaa että hän pitää minusta ja arvostaa minua, niin se on minulle val

Hui kauhea, mulla on (tai oli) tuo sama! Just tuo, että tapailumies olikin mua kohtaan kiva ja huomioiva sai aikaan sen, että toisaalta olin ihan kuin seitsemännessä taivaassa mutta oma kiinnostus laimeni ja muutenkin tuntui, ettei asiat ole nyt oikein ja tasapainossa. Ja tuohon siis riitti ihan se, että sainkin tekstariini vastauksen (tyyliin yksi sana, ok/joo) enkä mykkyyttä mihin olin varautunut kun viestin lähetin.

Tuo oli kyllä kanssa ihan ihmehomma kuinka mulla oli kuin automaattiasetuksena se aivan kaikkien suhteen, ettei mun viesteihin (tai puheluihin) vastata mutta silti mä pidin yhteyttä enkä edes pettynyt kun puhelu vaan hälytti (tai vastaanottaja painoi punaista luuria) tai viestiin ei vastattu. 

Sitten jossain vaiheessa se iski ihan yhtäkkiä kuin salama, että eihän tämä nyt vaan voi olla normaalia. Siihen loppui samalla mun yhteydenpito oikeastaan aivan kaikkiin ja se oli ihan hirvittävä helpotus.