Uralle uhratut lapset
Äitienpäivänä Helsigin sanomissa oli artikkeli " Ura ei kaadu kotihommiin" . En usko että villakoirat voivatpahoin jos ministeri isä/äiti jättävät ne kun ura vie - lapsesta en voi sanoa samaa!
Uralle uhratut lapset - kännykkä isästä - 112 hätäkeskus äitiin!
Olen työssäni katsonut lapsen surullisiin silmiin kun vanhemmuuden perheessä on vienyt esimerkiksi itsekkyys, alkoholi, väkivalta. Artikkelissa " Ura ei kaadu kotihommiin" pohdittiin ministeriuran ja perheen yhteensovittamista. Ministeri Lehtomäki ei lapsenhoidon takia ole siirtänyt yhtään tapaamista, kaksi viikkoisen hän jätti kun kokous kutsui, lapsen hoitoringissä on noin kymmenen henkeä. Hätätilanteessa hoitaja soitta 112 , äiti ei vastaa puheluihin. Lapsen valokuva on pöydällä ja kännykän taustakuvana. Eduskunnasta hän tuo pullia kotiin ja ostaa juhlapuvun. Mitä tämä äitienpäivänä julkaistu juttu kertoo äityidestä (vanhemmuudesta)?
Minulle (kolmen pienen lapsen äitinä, pätkätöissä, yliopisto-opistelija)tuli ensiksi järkyttynyt olo sitten suru. Minulle vain osa äitiydestä on suorittamista (juhalpuvun osto ja pullat). Tärkein osa äitiyttä (vanhemmutta) on olla läsnä; syli, halaus, katse, suukko, pitää kädestä kiinni, puhaltaa, opastaa jne. Rakkaus ja rajat pitää elää yhdessä arvokkaassa arjessa.
Jo lukion psykologian peruskurssin mukaan rautainen ruokaa antava apina ei ole riittävä äiti. Poikanen pysyy hengissä mutta henkisesti vaurioituu. Varhainen vuorovaikutus (esimerkiksi Mirjam Kallardin julkaisut) on tämän päivän termi johon kannatta tutustua suorittamisen keskellä.
Hallitusohjelmaan on kirjattu " Perheiden hyvinvoinnin edistämiseksi parannetaan pienten lasten vanhempien mahdollisuuksia viettää aika lastensa kanssa" . Onko ohjelma uskottava kun saman hallituksen ministeri itse kertoo, että EU-puheenjohtajuuden ja hallitusneuvotteluiden aikana " Tein töitä seitsemän päivää viikossa" .
Surullista arkittelissa oli sokeus jolla vakuutettiin että " voin elää rikasta työelämää ja rikasta kotielämää" ja rikkaus perusteltiin OMAKSI valinnaksi ja lisäksi " jos pitäisi valita valitsisin lapsen" vakuutettiin. Totta on itsekäs valinta - OMA VALINTA. Tarua ja sokeutta on sanoa, että valitsen lapsen jos kaikki aika menee töissä ja lapsi jää. Kansanedustaja Haataisen kohdalla todettiin osuvasti, että lapset luulivat äidin lopettaneen työ kun ministeriaika oli ohi.
Milloin kohtaan työssäni " Uralle uhratun lapsen?" surulliset silmät? Toivottavasti en koskaan. Miten voimme sen estää?
Kommentit (55)
Lapsi kun ei ole nukke; sitä ei voi heittää nurkkaan odottamaan siksi aikaa että vanhempi tulee töistä/menoistaan. Minusta on vastuutonta saattaa lapsi vapaaehtoisesti tähän maailmaan ja sitten lykätä sen hoito muille- tottakai mummit ja kummit saavat välillä hoitaa, kyse on nyt siitä että vieraiden ihmisten pyörittämää hoitopaikkaa pidetään " normaalina" vaihtoehtona sen sijaan, että vanhempi itse hoitaisi omassa kodissaan oman lapsensa. Moni työssäkäyvä pitää kotiäitejä laiskoina, vaikka tietää kuinka paljon se vaatii ottaa vastuu lapsesta. Osa tunnustaakin ettei jaksanut enää olla kotona ja lähti töihin oman itsekkyytensä takia. Minä, minä, minä! Jos lapsi saisi valita, hän tuskin tahtoisi äitiä, joka jaksaa vain illat perheenjäsentään (tämä siis vastavetona siihen ainaiseen " olen parempi äiti jos teen sitätätä ja tota enkä ole lapsen kanssa kuin illalla" ). Omasta mukavuudesta ei suostuta tinkimään kenenkään nimissä, koska koetaan että muuten jaksaminen on tiukilla. Mikä jaksaminen? Jos tarvitsee päivittäistä työhälinää ja menoja ympärilleen, jotta jaksaisi pari tuntia illasta omaa lastaan, ei voida kyllä puhua jaksamisesta ollenkaan..!
Rahaan on myöskin turha vedota: lapsi ei välitä vaikka pienenä asuisi kaupungin huonomaineisemmassa lähiössä pienessä asunnossa. Hän ei välitä vaikka vaatteet olisivatkin kirpparikamaa tai lelut viimevuotisia. Aikuinen luo nuo illuusiot; on käytävä töissä ansaitakseen rahaa jotta sen voi tuhlata lapsen " hyvinvointiin" . Hyvinvointi on erilainen käsite lapselle kuin aikuiselle; lapsi ei kaipaa uusinta uutta ja Teema-astiastoa voidakseen hyvin. Aikuinen kaipaa.
Kiitos viestistä, on ihana kohdata ihmisiä joilla on arvot kohdallaan. Uskon vahvasti että ura, perhe, pari - ihmis - ystävyys suhteita ja oma aikaa on mahdollista saada mutta ei " kaikkea minulle heti tänne asenteella" .
Ja pystyykö vastaavasti koti-isä paikkaamaan uraäitiä?
Onko mahdollista kuvitellakaan, että uralle uhratut lapset aikuistuttuaan arvostaisivat vanhempiaan ja olisivat ehkä ylpeitä näiden ammatillisista saavutuksista? Esim presidentti Halosen tytär on ehkä vähän ylpeä äidistään kuten ehkä myös puhemies Niinistön pojat isästään...
paikata. Kannamme lapsuuden kokemuksia, esim. rakastetuksi tulemisen tai hylätyksi tulemisen kokemuksia läpi elämän. Ne heijastuvat mm. ihmissuhteisiin vielä aikuisenakin. Niin hyvässä kuin pahassakin.
Onko mahdollista kuvitellakaan, että uralle uhratut lapset aikuistuttuaan arvostaisivat vanhempiaan ja olisivat ehkä ylpeitä näiden ammatillisista saavutuksista?
kun olisi lapsi edes toisen vanhemman tärkein asia.
Minun vanhempani eivät suoranaisesti olleet uravanhempia, mutta heillä oli päivätyön lisäksi aikaa vievät harrastukset, äidilläni musiikki, isällä urheilu. Olin todella ylpeä heistä lapsena ja olen edelleen. Sain olla ylpeänä yleisössä kannustamassa vanhempiani ja monet kaverini kysyivät miltä tuntuu olla heidän lapsensa. En ikinä kokenut jääväni mistään paitsi ja olin onnellinen, että vanhmpani olivat niin rohkeita ja näkyviä persoonia.
Minä ja sisarukseni olemme seuranneet vanhempiemme jalanjälkiä ja harrastukset nielevät meidänkin ajastamme ison osan. Puolisommekin ovat samanlaisia ihmisiä ja alakouluikäiset lapsenikin touhuavat monessa mukana. Tarvitseeko kaikkien viettää aikaansa hiekkalaatikon reunalla ja kotona? Olin esiintymässä ensimmäisen kerran viikon sen jälkeen kun olin synnyttänyt esikoiseni ja olen ylpeä siitä!
En ole uraäiti, vaan äiti, joka elää monipuolista elämää yhdessä lasten kanssa. Jokainen meistä tehkööt niin kuin parhaaksi näkee.
Siis jos äidillä on ura niin vahva ja tärkeä että töihin on palattava lapsen ollessa 2 viikoinen, niin eikö silloin olisi järkevintä (siis juuri lapsen kannalta) että isä ottaisi vastuun kodista ja lapsista seuraaviksi kuukausiksi/vuosiksi? Vai onko molemmilla vanhemmilla sellainen ura ettei se anna hetken taukoa?
josta nauttis. Kuten Ura tai muut harrastukset ja hömpötykset. Tärkeintä että lapset saa kasvaa kotona ja saada mallia marttyyriäidistä, joka nuttura tiukalla ja väkinäinen hymy huulilla uneksii omasta elämästä...
Itse kyllä ennemmin uskon siihen, että kun äiti on onnellinen, on myös lapsikin. Ja jos äiti ei kotona viihdy vaan tahtoo tehdä uraa, suotakoon jonkinlaiset ihmisoikeudet äidillekin?
Katotaan kauanko tää yhteiskunta pysyy pystyssä. Palataan agrikulttuuriin, naiset hellan ja nyrkin väliin. Siinäpä oivaa mallia lapsukaisille!
Ja huomaa kyllä, ettei osata ajatella itse mitään...ei sitten käynyt mielessä että kotona pysyminen on eduksi PIENELLE lapselle, ei kukaan oleta että täytyisi pysyä 18 vuotta kotona?? Ja puolustelkaa vaan uraanne ja mukavuudenhaluanne " jollain omalla" sekä vetäkää tähän mukaan vielä pitkäaikaistyöttömyys- näkee kyllä, että teillä on paha olla...
Vain onko uraäiti vain silloin, jos tienaa huolestuttavan paljon muihin nähden?
Itse olen ennemmin kotona verkkareissani ja nautin lasteni seurasta, kuin juoksisin uraputkessa. Minä nauran joka päivä ja nautin heidän seurastaan. He ovat pieniä niin lyhyen aikaa. En suoraan sanottuna ymmärrä, että tuollainen äitiys olisi oikeasti äitiyttä Kyllähän ko. ministeri varmaan lastaan rakastaa, mutta kyllä tässä vaiheessa asiat pitäisi laittaa tärkeysjärjestykseen. Nyt olisi lapsen aika ja sen uran aika sitten myöhemmin..
Vierailija:
Taas uraäideillä lamput loistaa
Ja huomaa kyllä, ettei osata ajatella itse mitään...ei sitten käynyt mielessä että kotona pysyminen on eduksi PIENELLE lapselle, ei kukaan oleta että täytyisi pysyä 18 vuotta kotona?? Ja puolustelkaa vaan uraanne ja mukavuudenhaluanne " jollain omalla" sekä vetäkää tähän mukaan vielä pitkäaikaistyöttömyys- näkee kyllä, että teillä on paha olla...
miksi olet, kotiäiti, niin hyökkäävä? sellaiset ihmiset, joilla on hyvä olla, eivät hyökkää toisia vastaan. ehkä sinulla itselläsi onkin paha olla, ehkä et ole sisimmässäsi täysin tyytyväinen ratkaisuusi? tuntuuko että jotain puuttuu?
ei minulla, työssäkäyvällä ja uralla kovaa vauhtia etenevällä, korkeapalkkaisella 12 kk lapsen äidillä (huom., olen ÄITI, en uraäiti) ole mitenkään paha olla. 6 h töissä minä, samoin mieheni, lapsi hoidossa 6 tuntia joista 3 nukkuu. hihkuu ilosta kun aamulla viedään hoitoon uusien lelujen keskelle ja vilkuttaa hoitotädin sylistä iloisesti. kertaakaan ei ole kahden hoitokuukautensa aikana itkenyt hoidossa. kun käydään hakemassa, hymyilee taas ja tulee innoissaan kotiin. alkuosa päivästä minulle, samalla kun lapsi nauttii olostaan muiden kanssa, ja loppuosa lapselle molempien vanhempien seurassa. molemmat ovat taatusti tyytyväisempiä kuin jos vietettäisiin päivät pitkät keskenämme. eihän puolisonsakaan seuraa, tai kenenkään ystävän, jaksa 24/7 vaan tarvitsee omaa aikaa, miksi lapsiaan pitäis " jaksaa" päivän joka sekunti? ihminen tarvitsee omaa tilaa, ja se asia ei äitiyden mukana mihinkään muutu, ei ainakaan minulla muuttunut.
" Nurmijärveläisäidit" taas vauhdissa. Se on niiiiiin saatanan helppoa hurskastella siellä 250 neliön omakotitalossa, kaksi autoa pihassa ja miehellä 6000 euron liksa.
Haistakaa vittu.
Vierailija:
" Sain olla ylpeänä yleisössä kannustamassa vanhempiani"
En ole uraäiti, vaan äiti, joka elää monipuolista elämää yhdessä lasten kanssa. "Kun aloitin tämän keskustelun, yksi asia johon halusin kiinnittää huomiota oli ajatus - LAPSI tarvisee läsnäolevan vanhemmat (voi olla äiti, isä, mummo). Lapsi saa turvallisesti kiintyä kun hän tunnistaa hellät hoitavat kädet, tuoksun, askelten kopinan jne. EI tarvitse istua hiekkalaatikon reunalla tai neljän seinän sisällä. LAPSEN todellakin voi ottaa mukaan omaan elämään osaksi sitä - monissa esim. konserteissa/näyttelyissä/ulkomaan matkoilla kolmen lapsen ja mieheni kanssa käyneenä voin vakuuttaa että se onnistuu. Otamme kuitenkin aina huomioon lastemme tarpeet korvatulpista erityisruokavalioihin.
Halusin kiinnittää huomiota ilmiöön jossa aikuisten ja lapsen maailma ei kohtaa - lapsi ei ole osa aikuisen maailmaan jos he eivät arjessa kohtaa eikä juhlassa. Esimerkiksi vanhempi lähtee töihin ennen lapsen heräämistä ja palaa kotiin kun lapsi nukkuu tai on muutaman viikon työmatkoilla kun lapsi on alle vuoden ikäinen jolloin hänen on mahdoton muistaa poissa olevaa henkilöä. Äitiys, isyys - vanhemmuus ei synny sillä sekunnilla kun lapsen napanuora katkaistaa. Näihin arvokkaisiin tehtäviin kasvataan yhdessä lapsen kanssa.
Arvostan näkemystäsi YHDESSÄ olemisesta.Lauseesta
" Jokainen meistä tehköön niin kuin parhaaksi näkee." olen kuitenkin erimieltä. Varsinkin niiden henkilöiden kohdalla kuten politikot tulisi avoimesti keskustella ristiriidoista " hienojen hallitusohjelmien" ja oman arvomaailman välillä. Uskottavuus kärsii aika pahoin jos ristiriidat ovat ilmeiset.
Stefan Wallinin (=MIES) kohdalla kirjoitettiin, että steffi tietää, miten kurahousut laitetaan, jne. Siihen mammat varmasti tyytyväisenä hymähtelivät, että juu stefan tietää.
Paula Lehtomäestä juttu antoi ihan toisen kuvan.
Siinä missä miehen kohdalla haluttiin korostaa, että hän hoitaa kyllä kotihommia ja viettää myös aikaa perheensä kanssa, NAISEN kohdalla korostettiin, että kyllä hän tunnollisesti hoitaa työnsä, eikä ajattele kotiasioita töissä.
Jos Paulasta olisi kirjoitettu, että kyllä hän osaa kurahousut laittaa jalkaan lapselle, niin porukka olisi raivonnut, eikä hymähdellyt tyytyväisenä toisinkuin Steffin kohdalla.
Tämä on niin ASENTEELLISTA.
Asiat nähdään eri valossa miehen ja naisen osalta.
Se, ettei Paula Lehtomäki vastaa palavereissa puheluihin, on ihan normaalia. Ei minunkaan töissä kukaan vastaa puhelimeen palavereissa, ne ovat äänettömällä. Se, että alkaisi vastata puhelimeen kesken kaiken, olisi kaikkien osallistujien ajasta pois, ei semmoista tehdä. Toisaalta olen soittanut joskus puoliyhdeksältä ison yrityksen johtajalle, joka vastasi, että: " Terve, voinko soittaa sulle vähän ajan päästä, olen viemässä just tytärtä kouluun" . Ei perusarvot missään hukassa ole, mutta töissä tehdään töitä. Kotiasiat hoidetaan kotona.
Ja on hemmetin hienoa, että on upeita, fiksuja ja aikaansaavia naisia myös yhteiskunnan johtopaikoilla! Lapset tarvitsevat äitiään ja isäänsä, mutta ei pelkästään pienet lapset. Minustakin vanhemmat taipuvat usein liikaakin työvaateiden suhteen, työn pitäisi taipua vanhempien elämään, mutta missään nimessä vanhemmuus ei voi olla poissulkeva asia työelämässä menestymiseen! Perhehän on myös mahtava voimavara, joka antaa paljon enemmän kuin ottaa!
Kaikilla ei ole isoliksaisia miehiä. Minunkin on pakko olla töissä, vaikka en haluaisi, koska mieheni opiskelee vielä. Olenko siis uraäiti? Tienaan peräti 1520¿ bruttona, joten huojukaa kateudesta. Mies saa pikkaisen päälle 200¿. Siltikin olemme todella hyväosaisia verrattuna maailman väestön enemmistöön. Lapsemme voivat muuten erittäin hyvin ja tuntevat taatusti itsensä rakastetuiksi.
Silti ajattelen, että 7/24 on liian rankkaa kaikille osapuolille. Mä en ole yhtään vakuuttunut siitä, että tapaamieni tuulipukumammojen lapsille on niin hyvä olla 24/7 ahdasmielisten ja yksinkertaisten äitiensä nilkoissa koko ajan.
Ennenvanhaan lapsia hoiti suku, ja tilan emäntä hoiti lasten ohessa myös muita asioita.
Lehtomäki on kuitenkin aika harvinainen yksilönä, eikä muilla olisi edellytyksiä olla hänen paikallan - TAI olisivat jo. En ole keskustalainen, mutta pidän häntä lahjakkaana. Kyse on siis siitä, että monella muilla joilla ei kuuna päivänä olisi edellytyksiä kilpailla Lehtomäen kanssa uralla, arvostelevat ahdasmielisyydessään hänen ratkaisujaan vaikka eivät tiedä hänen elämästään mitään.
En mäkään menisi kaupan kassalle tekemään 7-päiväistä työviikkoa, mutta sillä onkin parempi pesti.
Jonkun on ihan pakko käydä töissä rahan tai omien työmahdollisuuksien säilymisen takia (olepa vaikka tutkijana 5 vuotta kotona!), vaikkei haluaisikaan. Jonkun toisen psyyke ei yksinkertaisesti kestä kotiäitiyttä, vaan on pakko saada toteuttaa itseään kodin ulkopuolella. Suurin osa työssä käyvistä äideistä lienee jossain tällä välillä.
On myös hyvä muistaa, että nykyinen kotiäitiys on hirveän uusi ilmiö, jonka vaikutuksia ei edes vielä tunneta. Siis että kotona on vähän lapsia, joille yksi aikuinen antaa koko huomionsa ja rakkautensa. Ennen varakkailla kotirouvilla on ollut palvelusväkeä lapsia hoitamassa, voi olla että kovin tunnepitoista ei hoito ole ollut. Köyhemmissä perheissä tai maalla on äiteen päivä kyllä mennyt huushollin hoidossa, pyykkäyksessä ja maatilan töissä, joten lapset ovat olleet nykymittakaavassa heitteillä.
Aloitin sen jälkeen uranluomisen nollista. Olen vajaassa kahdessa vuodessa edistynyt paljon. Olin tänään lasteni kevätjuhlassa paikalla ajoissa, yksin hoidan lapseni ja teen kotiruokaa. Silti toivottavasti jonain päivänä myös eduskunnassa. :)