Stressi ja raskaus? Kuinka paljon äidin stressi vaikuttaa vauvaan, varsinkin loppuraskaudessa?

En ole mikään lääketieteen tuntija, mutta olen äiti ja raskaana rv37. Tämä toinen raskaus on ollut todella vaikeaa ja raskasta aikaa monesta syystä ja asiat kärjistyivät siihen pisteeseen, että jouduin akuuttipsykiatrian osastolle raskausajan keskivaikean masennuksen takia.



Vaikka nyt jo olen hyvää vauhtia toipumassa, stressiä on paljon ja huoli vauvan hyvinvoinnista on kalvanut aivan koko raskauden ajan.



Minulle on kuitenkin vannottu ja selitetty kymmenen kertaa, että stressini ja ne hormonit joita kehossani on paljon, eivät vaikuta vauvaan. Ne eivät imeydy/kulkeudu istukan läpi vauvaan, joten se on turvassa. Tietenkin vauvaan vaikuttaa välillisesti se, jos äiti on niin väsynyt, ettei pidä itsestään muuten huolta (esimerkiksi syö kunnolla, jota minä en tehnyt).



Rauhoitu siis sen suhteen, vauvasi on varmasti aivan kunnossa. Tiedän nuo tuntemukset liiankin hyvin ja osa omaa pahaaoloani johtui vain siitä, kun minulla oli niin paha olo ja pelkäsin sen vaikuttavan vauvaan. Itkin viikkoja putkeen, en syönyt kunnolla ja olin aivan räjähdysherkässä mielentilassa. Vauvani voi kuitenkin aivan hyvin ja pian saan hänet syliini.



Koeta siis ajatella positiivisesti ja muista hakea apua heti jos tuntuu, että alkaa pää levitä. Neuvolat sekä synnytysosastosi kylä kuuntelevat herkästi kun kyseessä on odottaja tai siten vastasyntyneen äiti!



Koeta jaksaa ja tsemppiä kovasti!!!!

Neuvolassa yritinkin puhua, mutta ei oikein otettu vakavasti.



Esikoinen jotenkin pitää elämän rytmissä kiinni, mutta pelkään myös ihan älyttömästi että hänelle sattuu jotain.

En siis esim. eräs aamu herännyt siihen että esikoinen oli hereillä ja hän oli syönyt minun rautatabletteja (kirjoitin siitäkin tänne), joutui sairaalaan, onneksi selvittiin säikähdyksellä, mutta omat voimat on vaan niin loppu että pelkään että tuo tai jokin vastaava tilanne sattuu uudelleen.



Ehkä voin nyt vähän hengittää jos minun voimattomuus ja stressaaminen eivät kerran vauvaan vaikuta.

Mun raskausaika oli helvettiä: mies joi kaikki rahat ja katoili, on mieleltään sairas jne... ja tähän oireilin mm. siten, että en syönyt juuri mitään. (Olen tästä tällä palstalla joskus kirjoitellut.) Itkin jatkuvasti, olin todella masentunut, aivan rikki. Sain voimia jättää miehen ja muutin toiselle paikkakunnalle, äitini naapuriin. Helsingissä avunpyytöjäni ei otettu todesta, mutta tuolla pikkupaikkakunnan neuvolassa toimittiin heti. Olin synnyttäjien " ongelmaosastolla" viikon opettelemassa syömistä siinä juuri ennen synnytystä. Tiivistettynä siis, lapsen elämä masussa on ollut hyvin stressihormoonien kyllästämää.



Lapsi on kohta 2-vuotias ja ollut syntymästään asti helppo. Kaikki sanoo, ettei noin helppoa lasta voi olla. Syönyt ja nukkunut alusta asti ongelmitta (ja niin tekee yhä). Ei itke turhasta, mutta on kyllä hyvin tunteikas ja aktiivinen, reipas tyttö. Päiväkodissa on sujunut hienosti. Eli lapsessa ei ole mitään merkkejä siitä, että masussa ei ehkä ollut ihan hauskaa.



Tähän tietty on vaikuttanut olennaisesti se, että itse toivuin niin hyvin masennuksestani. En tarvinnut lääkitystä. Kävin mielenterveystoimistossa juttelemassa vuoden ja kyllä minuun oli varauduttu potentiaalisena masennusäitinä. Minua lapsen syntymä tsemppasi pitämään itsestäni huolta. Ja nyt: olen ikionnellinen ihanan tytön yh-opiskelijaäiti. :)



ps. Minäkin olin aivan varma, että lapsellani on kaikki oireet, mitkä aiheutuivat minun stressistäni ja syömättömyydestäni. Mutta minulla on terve ihana lapsi. Ole huoleti.

on tutkimustuloksiakin, että raskauden viimeinen kolmannes vaikuttaa juuri vauvan stressinsietokykyyn ja itkuherkkyyteen eli voi valitettavasti vaikuttaa. Itseään on turha syyllistää aiheesta, sillä meillä jokaisella sattuu ja tapahtuu myös ikäviä asioita ilman omaa vaikutusta.



Onnellista loppuodotusta.