Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä tekisitte tässä tilanteessa?
23.07.2006 |
Lapset 2 ja 4. Elämä on raskasta. Tähän asti on selvitty sinnillä, mutta nyt alkaa tosissaan tympiä tukiverkottomuus ja se, että koko ajan ollaan yksin. Ei ole aikaa parisuhteelle. Todellakaan enää ei riitä yhteiseksi ajaksi 21-22 iltaisin. Käytännössä kumpikin kaatuu sohvalle väsyneenä.
Elämä on aika nahistelua. Seksiä on harvakseltaan. Se on pikapanotyyppistä. Kumpikaan ei jaksa panostaa asiaan mitenkään.
Olemmeko arjen väsyttämiä vai onko niin, että olemme väärät kumppanit toisillemme? Eikö meidän olisi pityänyt selvitä raskaista vauva- ja taaperovupsista tämän paremmin, mikäli olisimme toisillemme ne oikeat?
Tuntuu, että koko ajan on kriisiä.
Tekisi mieli ottaa ero. Silloin saisi anakin olla joka toinen vkl yksin. Ja mahdollisesti löytäisi kumppanin, jonka myötä saa tukiverkostoa.
Nyt tulevaisuutemme on ainainen tukiverkottomuus. Aina olemme yksin. Pitkä aika on siihen, että lapset saa jollekin leirille edes muutamaksi päiväksi.
Kommentit (6)
En oikein osaa mitään neuvoa antaa. Oletteko miehen kanssa keskustelleet asiasta ja yrittänyt löytää jotain ratkaisua?
Toimiiko teidän paikkakunnalla mll tai muu taho mistä saisi lastenhoitajan edes joksikin illaksi että pääsette yhdessä jonnekkin?
Pääsetkö yksin harrastamaan koskaan? Eli hoitaako mies lapsia vaikka jonain iltana viikossa, jotta pääset jumppaan tai edes yksin ulos hiljaisuuteen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsetkin just saman ikäisiä ja tuo pikapano alkoi naurattamaan, sitähän se meilläkin oli (asia hoituu 10 minuutissa).
Jaksamisia, kyllä se tästä vielä paranee!
lapset kasvavat tosi nopeasti eivätkä sitten enää teitä niin kaipaa, tai samalla tavalla vaadi jatkuvaa läsnäoloa. Eli jokusen vuoden kun jaksat... Yrittäkää tosiaan vaikka kerran kuussa palkata joku hoitamaan lapsia ja tehkää yhdessä jotain.
Raskasta varmasti on, en epäile yhtään. Meillä varmaan joskus vielä sama tilanne...
Mutta auttaisiko edes vähän jos kummallakin olisi vapaa-ilta kerran viikossa ja toinen hoitaisi lapset sen aikaa?
Ongelma ei ole se, että olisin jotenkin tyytymätön elämääni. Saan harrastaa liikuntaa usean kerran viikossa, käyn juoksemassa ja kuntosalilla. Saan käydä elokuvissa ja nukkua päiväunia viikonloppuisin. Saisin käydä öitäkin poissa, mutta vielä en ole raskinut lasten takia. Olen omaan yksittäiseen elämääni ja itseeni naisena tyytyväinen.
Ongelma on vain se, että latistun tässä suhteessa. Tämä saa huonoimmat puoleni esiin. Kun olen lasten kanssa yksin, arki sujuu hyvin. Vaikka tokihan on raskasta. Meillä ei ole mitään muuta yhteistä kuin lapset. Minä ehdottelen kävelylenkkejä ja matkoja lasten kanssa. Mies vaan on ja tekee töitä ja kyllä huoltaa perhettä todella hyvin. Paitsi minua.
Olemme keskustelleen suhteestamme ja tilanteesta. Voimme kyllä puhua. Kumpikin vaan on niin väsyneitä tähän. Ei me ihan oikeasti muisteta, millaista oli olla kahdestaan. Eikä tiedetä osattaisiko enää ollakaan. Kumpikin on muuttunut. Eikö elämän pitäisi olla hauskaa nytkin, eikä vasta sitten kun lapset ovat vähän isompia.
Nyt voisi käyttääkin MLL:n palvelujaja rahaakin siihen olisi, mutta kun viimekis otin lääkärissä käyntini ajaksi sieltä hoitajan, tuli joku ihmeellinen melkein mielenterveysongelmainen nainen, ihan tosi. Ei todellakaan ole kivaa jättää omia lapsia ventovieraan käsiin, silloin ei oikeasti pysty nauttimaan lapsettomasta ajasta.
Olemme muuttaneet niin tiheään, että missään emme kerkeä luoda verkostoa. Nyt olemme taas muuttamassa työn perässä, joten tilanne ei ainakaa helpotu.
Tuntuu, että taidan ottaa oman kämpän. Saanpahan olla edes silloin tällöin yksin. Lapset ei minua niinkään rasita, vaan se, että elän parisuhteessa, joka on ihan perseestä, vaikkakin on pliisuudessaan ihan kiva (ei väkivaltaa tms.). Minusta olisi enempäänkin.
ap
Alue: Aihe vapaa
ja ainakin yksi ilta viikossa on vapaata yksin tai kaksin.