Mikä teidän mielestä on äitiydessä vaikeinta?
Ja millainen äiti saa teidän kunnioituksen osakseen?
Mulle hankalinta on jakaa vanhemmuus tasapuolisesti miehen kanssa. Helposti esim juttelen kaverille, että " ajattelin ottaa pienimmältä tutin pois ensi viikonloppuna" ja sitten huomaan, että en ole edes keskustellut asiasta miehen kanssa.
Suuresti arvostan yhtä nuorta äitiä, joka on jättänyt väliin kaikki hyvän äitiyden normit: imetyksen, muskarit ja vauvauinnit, pitkän kotihoidon, itsetehdyt soseet. Kuitenkin hänellä on kaikista tapaamistani lapsista kaikkein tasapainoisimmat, terveimmät ja iloisimmat lapset ja tämä äiti osaa olla omassa äidin roolissaan niin eleettömän rauhallinen ja varma. Hän ei takuulla ole ikinä hermostunut mistään lastensa kanssa!
Kommentit (13)
toisen lapsen sairaus,
se että mies on valinnut työn perhe-elämän edelle---
romaanin voisin kirjoittaa-
lapset silti ykkönen:)
samoin se, että omat äitiyden kriteerit on niin liian korkealla, että on ollut pakko laskea niitä reippaasti alaspäin ja todeta silti pärjäävänsä samoin kuin lapset.
on olla AIKUINEN kun lapsi kiukuttelee/tekee tuhmuuksia.
Pinna palaa tosi nopeasti. Kun osais olla rauhallisempi.
Isompien kanssa vaikein tietää mihin rajat vetää, kun " muutkin saa" ...
väsyneenä samoista asioista kerta toisensa jälkeen keskustelu alkaa kyllästyttää ja ei millään jaksaisi taas kerran selittää että miksi ei saa kiivetä kirjahyllyyn. yhden kanssa menee mutta kun njiitä lapsia on monta ja kaikille joutuu samat selittämään monta kertaa.
minä ihailen äitejä joilla on todella hyvä side lapseen. siis sellanen jolle lapsi oikeasti puhuu asioista ja joka kuuntelee.
Kun joutuu aina olemaan lapsen kanssa, ei ole omaa aikaa eikä saa hitto edes nukkua!
Jokaisen vanhemman tehtävähän on ohjata lasta löytämään se omanlaisensa polku tässä elämässä, tukea niissä asioissa, jotka ovat juuri sille lapselle tärkeitä.
Helppoa olisi vain arvostaa kaltaistaan persoonallisuutta, ja suosia sen omaavia. Hankalampaa on ymmärtää ja tukea erilaisuutta.
Luulin jotenkin naivisti, että vaan lapsettomat ovat suvaitsemattomia ja ymmärtämättömiä lasten ja heidän käytöksensä suhteen. Suurin järkytys on ollut, että myös muut äidit, joilla on ns. helppoja kilttejä lapsia ovat niin suvaitsemattomia vilkkaiden lasten suhteen.
kuin nro 15
-myöskin vilkkaiden äiti olen siis
Mutta myös se, miten yksin lapsen saamisen jälkeen jäi.
Ja ehdottomasti pahinta on olla ITSE kipeänä, kun lapsi kuitenkin olisi hoidettavana. Ja tietenkin yksin.
Kuinka saa olla ja kasvattaa. Mitä on ns. normaali? En ole koskaan aikaisemmin kohdannut vastaavaa suvaitsemattomuutta ja vähättelyä. Minua paheksutaan, koska näytän nuorelta (ikää lähemmäs 30 vuotta) ja poikkean ulkonäöllisesti perusmammasta. Mm. kaupassa on vieras nainen (tod. näk. psyykkisesti sairas tosin) alkanut huutamaan ja haukkumaan minua huonoksi äidiksi. Mitään en sanonut tai tehnyt. Onneksi joku tuntematon hänelle aiheesta asiallisesti huomautti ja hän lopetti sairaalloisen sättimisen.
En pysty olemaan sellainen äiti mitä haluaisin.