Miten joku voi väittää, että vauva ei kestä olla mummulassa hoidossa?

yökylään jo aivan pienestä saakka. En ole kyllä vielä huomannut itsessäni mitään perusturvallisuuden puutetta. Ehkä mulla on (verrattuna muihin) vaan todella läheiset suhteet sukulaisiini.



Hassua, vietin kesäisin mummolassa pitkiäkin aikoja putkeen ja ne ovat todellakin ihaniampia lapsuusmuistoja mitä mulla on. Harmi, etten itse voi antaa lapsilleni noita kokemuksia.

on ainoa eläin, jolla isoäiti on tarkoitettu hoitamaan myös omien jälkeläistensä jälkeläisiä. Tämän vuoksi naaras elää pitkään myös senkin jälkeen kun omat kuukautiset ovat loppuneet. Myös isoöidin hullaantuminen lapsenlapsistaan johtuu myös tästä.



Joten tämän perusteella biologia tukee sitä että isoäiti hoitaisi myös lastenlapsiaan. Eikä lapsenlapsi voi saada mitään traumoja tästä =) Mutta kaikkihan sen ymmärtävät että asiat riippuvat siitä kuinka läheisiä lapsi ja isoäiti ovat ja kuinka hellä/vauvan tarpeisin vastaava isoäiti on.

Ja ei, minun kiintymiseni lapsiini ei liity tähän asiaan millään tapaa. Yli vuoden vanha LAPSI on meilläkin viettänyt yön mummolassa ilman vanhempiaan, mutta alle vuoden ikäinen vauva ei. Eikä vietä.

Minä ajattelen ensisijaisesti vauvan parasta, en mummon haluja.

t. 30

Vierailija:

Kuten sanoin, ollaan tekemisissä todella paljon läheistemme kanssa, joten olemme lapsten kanssa mummuloissa. Joskus lapset ovat siellä yöhoidossa!

Jos sä et ymmärrä tätä asiaa, niin minä en ymmärrä sitä, miksi pitää kiintyä lapseen niin paljon, ettei uskalla antaa isovanhempien hoitaa lapsia? Mä en vaan tuollaista ymmärrä! sori.

vanhempien lähtökohdista, siitä kiintyvätkö vanhemmat lapseensa liikaa vai liian vähän, vaan VAUVAN tarpeista. Pieni vauva on kiintynyt ensisijaiseen hoitajaansa, pitkä ero ei tee hänelle mitään hyvää.



Aivan eri asia isojen lasten kohdalla. Silloin tulee kyseeseen kiintymyssuhteen luominen sukulaisiin yökyläilyn yms. kautta. Vauva ei sellaista tarvitse.

Hänen mukaansa jo yhden päivän mittainen ero (siis n. 8 tuntia) aiheuttaa muutoksia vauvan mantelitumakkeessa (elin joka saa aikaan mm. hätää ja paniikintunnetta) ja nämä voivat jäädä pysyviksi.

asiantuntija pitkästi kertoo miksi 6kk ikäistä ei voi jättää pidemmäksi aikaa mummon hoitoon. Lue sieltä niin viisastut.

Vierailija:

Hänen mukaansa jo yhden päivän mittainen ero (siis n. 8 tuntia) aiheuttaa muutoksia vauvan mantelitumakkeessa (elin joka saa aikaan mm. hätää ja paniikintunnetta) ja nämä voivat jäädä pysyviksi.

Jos normaaliperheessä kasvava vauva jätetään mummon hoitoon vaikka yhdeksi kokonaiseksi päiväksi ja yöksi, ei lapsi siitä varmastikaan kärsi pysyviä traumoja eikä koe itseään mitenkään hylätyksi. Varsinkin jos mummin on mukana lapsen elämässä usein ja säännöllisesti. Tuon asiantuntijan logiikan mukaan lapsen elämä menee pois raiteiltaan jos äiti jättää hänet yksin kotiin isän kanssa...

Muualla maailmassa aloitetaan äitiyslomatkin aikaisemmin ja esim. omalla mummollani oli äitiyslomaa vain 2kk ja silläkö he ovat jo lapsensa pilanneet? Näin yksinkertaistako se mielestänne on? Kokonaiskuva ei ratkaise vaan ainoastaan sillä on merkitystä onko vauva ollut äidin vierellä koko ajan?

Meillä esikoinen oli ensimmäistä kertaa mummulassa yötä ollessaan 2-vuotias, seuraava kerta oli vasta 3-vuotiaana ja kuopus (1v) ei ole ollut vielä kertaakaan. Itse en ole kokenut tarvetta viedä lapsia hoitoon, mutta en ikinä tule uskomaan, että yö mummolassa aiheuttaisi lapselle traumoja, jos perheessä on kaikki kunnossa.

Äitini hoitaa vauvaa samalla tavalla kuin minäkin, äänemme ovat hyvin paljon samanlaiset, otteet tuttuja ja olemme rauhallisia ja varmoja.



Anopille en ikinä jättäisi lastani alle vuoden iässä. Anoppi sählää, hyysää, puhuu kovaa ja määkii vauvalle. Otteet ovat nykiviä ja epävarmoja. Kyllä varmaan kutistuisi ja halkeaisi traumoineen koko mantelitumake jos siellä joutuisi hädissään huutamaan monta tuntia!



Lapsi on nyt neljä ja oli kk sitten ekaa kertaa anopilla yötä. Hyvin oli valvottu, syöty karkkia ja kiukuteltu koko loppu aika. Hienoa.

Naiset vaan vankilaan kodin seinien sisään.

osin sitä tapaa, että mummo tulee meille kotiin hoitamaan, jolloin kaikki turvallisuutta tuovat rutiinit yms voi pitää täysin samoina ja oma sänky tuo turvaa.



Ekan kerran 1v:n luota ollaan oltu yö pois, 3kk ikäisenä jätettiin leffan ajaksi mummolla. Nämä siis aina meidän omassa kodissa.



Nyt jo 1,5v nauttii lähteä päiväksi mummolaan, missä on jännät mummolan lelut ja leikit.

Siis äh,

kyllähän perusturvallisuuden tunne on kaikille ihmisille tärkeä. Tai siis olisi, sillä useimmilta meistä se puuttuu. Ja se puuttuu meiltä juuri sen takia, että tuota vauvan ja lähimmän hoitajan suhdetta ei ole tajuttu aiemmin. Perusturvallisuuden puute tai häiriintyminen aiheuttaa paljon erilaisia mielen järkkymisiä, fobioita, neurooseja, käyttäytymishäiriöitä yms. mitä ei välttämättä osaa yhdistää tuohon ollenkaan. Ei ainakaan jollei ole yhtään perehtynyt asioihin.

Te, joiden yleissivistys ja asioiden selvilleottamisen taito on nolla, ette voi laukoa noita mutu viisauksianne. Se, että jokin asia teistä on oikein, ei ole useinkaan sitä, mitä tieteilijät ovat asioista mieltä. Te, jotka ette edes tiedä mitä on tiede, älkää jaksako enää näitä aloituksia. Pitäkää omat typerät mielipiteenne, mutta älkää kiltit tehkö niistä totuuksia.



Ja ei, ei tarvitse ottaa kaikkea kritiikittä, mutta harva tavallinen ihminen kykenee oikeaa tieteelliseen kritiikkiin.

Sinustako asia on todellakin noin yksinkertainen? Perusturvallisuus on riippuvainen vain yhdestä tekijästä? Jos äiti joutuu esim. sairaalaan vuorokaudeksi on kaikki jo menetetty, näinkö todella uskot?



T. Yleissivistys 007

stunut tieteen tekemiseen, tutkimuksiin ja tutkimiseen, sitä enemmän luotan juuri siihen mutu-tuntumaan, maalaisjärkeen ja varsinkin lastenhoidossa kysyn usein neuvoja mummoltani, joka ei ole eläissään lukenut mitään tieteellistä tekstiä.

Itse olen huomannut, että hälyttävän monella kolmikymppisellä on tosi huono itsetunto. Ja se ei aina todellakaan näy ulospäin epävarmuutena vaan usein jopa ihan päinvastoin! Samoin sukupolvellani tuntuu olevan erityisen suuri kynnys sitoutumiseen (lieneekö pohjalla juuri tuota menettämisen pelkoa?). Eli en ihan vain arkijärjelläkään mietittynä ihmettelisi, vaikka juuri noinkin yksittäisellä asialla kuin vauvan varhaisella hylkäämiskokemuksella voisikin olla pidemmällekin elämään jatkuvia syvällisiä vaikutuksia...



Jos siis vanhemmat eivät oikeasti kaipaa yönyli irtiottoa pieneen vauvaansa ensimmäisen elinvuoden aikana, miksi pitäisi suoralta kädeltä kyseenalaistaa ko. tutkimustulokset? Eri asia on, jos esim. mielenterveys tai parisuhde alkaa olla koetuksella, silloin haitat ja hyödyt asettuvat tietenkin uusiin uomiinsa ja voi ottaa ns. tietoisia riskejä näissäkin valinnoissa.

Siis ilman oikeaa tarvetta, kuten joku sairaalareissu tai mahdottomiin mittapuihin paisuneen univelan " takaisinmaksu" . Kyllä vanha kansa jo osasi tuon nykyisinkin hoetun mantran: niin monta yötä erossa äidistä kuin lapsella on ikävuosia. Ja tiesipä mummoni lisätä siihen vielä tämänkin: niin monta tuntia erossa äidistä kuin vauvalle on kertynyt ikäkuukausia äidin masun ulkopuolella :)



Näitä neuvoja vain tuntuu monen olevan mahdoton noudattaa, vaikka mitään pakkoa sekä vanhan kansan mutuun että nykytieteen tuloksiin perustuvan ohjeen rikkomiselle ei olisikaan...

Olen huomannut, että jos oikein maltan kuunnella sydäntäni, tuntuu tuo erossaolomäärä aika luontevalta :) Niin se taitaa mennä, että jos antaa biologiselle vietilleen vallan järkeilyn ja nyky-yhteiskunnan paineiden sijaan sijaan, tulee noudatettua ihan luonnostaan lapsilähtöisiä ohjeita. Harva kai pystyy parikuisestaan

ilman ikävää

olemaan montaa tuntia erossa, jos ei tarvitse...

jotka viettävät kuukausia sairaalassa? Tämän teorian mukaan heillä pitäisi olla valtaisat tunne-elämän häiriöt.



Kaikkea ei kannata nieleista, vaikka olisikin painavaa sanaa. Tajuaahan sen nyt terveellä järjellä, että kokonaisuus ratkaisee oli mantelitumakkeessa muutoksia tai ei.

ikääkin on nyt jo yli kolme vuotta, eikä ole vielä tavannut mummoaan kertaakaan.