Te, jotka ette antaisi kuolleen lapsenne elimia luovutukseen, ottaisitteko kuitenkin toisen kuolleen lapsen elimen vastaan, jos lapsenne sita tarvisi?

Koska on kyllä aika tekopyhää, jos ei voi luovuttaa elimiä, mutta vastaan kyllä ottaisi mielellään.

sesti kykene tekemään sitä päätöstä, vaikka elinten luovutusta muuten kannattaisivatkin. Kyllä moni asia on sellainen, jonka hyväksyy toisilla tai jopa jota arvostaa ja ihailee tekona, mutta ei vain itse kykene siihen.

Minä arvostan yli kaiken ihmistä, joka luopuu omaisuudestaan ja lähtee hyväntekeväisyystyöhon Afrikkaan, itse en vain kykene olemaan niin jalo ja uhrautuvainen, en vaikka olen joskus kokenut todellista halua tehdä näin. Tekeekö se minusta keskimääräistä huonomman ihmisen? Ei, vaan osoittaa, että tuo hyväntekijä on keskimääräistä " parempi" tai voimakastahtoisempi ihminen...

Keksin heti äkkiseltään useita asioita, joita en omalla kohdallani voisi tehdä, vaikka teoriassa ne olisivat mielestäni ok. En esimerkiksi tuomitse järkiperäisesti aborttia mitenkään, omalla kohdallani se olisi kuitenkin nimenomaan tunnesyistä täysin mahdoton ratkaisu.



Mietin itsekin eilen tuon dokumentin jälkeen tuota elintenluovutus-asiaa. Päätin saman tien mennä tekemään elinluovutus-testamentin omista elimistäni. Samoin mieheni elimet luovuttaisin vastaavassa tilanteessa, sillä tiedän hänenkin haluavan sitä (tämä tosin olisi varmasti henkisesti jo tosi rankkaa). Lapseni kohdalla en kertakaikkiaan osaa sanoa mitä tekisin. Periaatteessa kannatan elinten luovutusta ehdottomasti, en vain tiedä PYSTYISINKÖ siihen, jos kyseessä olisi oma lapsi. Toivoisin pystyväni, mutta en osaa sanoa miltä se tuntuisi. Siihen puolestani osaan vastata suoralta kädeltä, että jos lapseni olisi vaarassa, olisin valmis käyttämään kaikki keinot hänen pelastamisekseen, siis tottakai ottaisin elimen vastaan!



Ymmärrän, että teoriassa elimen vastaanotto ja luovutus on rinnastettavia asioita. Käytännön tekoina näissä on kuitenkin iso ero.

Sama juttu kun vaikka alkoholisti selittää, että kyllähän mun PITÄISI lopettaa, MUTKU EN PYSTY (ja menee sitten tuhoamaan läheistensä elämää tyytyväisenä itseensä, kun on selittänyt toimintansa). Toiset ihmiset selittelee tekojaan, toiset tekee. Kyllä nää selittelijät menee mun kirjoissa keskiarvon alapuolelle...

samaa mietin verenluovutuksen kohdalla. Monet kitisee neulakammoaan kun luovutuksesta on puhe, mutta neulakammo taitaa parantua jos itse tarvitseekin verta.

en muista olin niin sekaisin näitä kysyttiin heti kuoleman jälkeen ja molempiin oli vastaus ettei ikinä

munasolujasi? Annatko miehesi luovuttaa siittiöitään? Toimitko ns. vuokrakohtuna? Oletko luovuttanut munuaisesi? Entä se hyväntekeväisyys Afrikassa?



Periaatteessa on lukematon määrä tekoja, joilla voi auttaa toisia ihmisiä. pelkästään lääketieteellisestikin näitä on kymmeniä...Toiset tekevät, toiset eivät pysty ja selittelevät.

Hengissä oleva ihminenkin voi tehdä paljon toisten ihmisten hyväksi! Tuossa ylhäällä luettelin muutamia esimerkkejä. Jos et ole itse luovuttanut toista munuaistasi tai munasolujasi toisten ihmisten hyväksi, niin kysyisimpä miksi et? Mikä on oma selityksesi? Onko kenties henkisesti vaikea ajatus, että jotkut lapsettomuudesta kärsivät saisivat oman lapsen sinun munasolusi tai miehesi sperman avulla? Entä tuntuuko henkilökohtaisesti liian raskaalta luovuttaa oma munuainen sitä hengissä pysymiseen tarvitsevalle? Jos tuntuu, voit kai ymmärtää, että jostakusta kertakaikkiaan tuntuu henkisesti vaikealta ja liian raskaalta luovuttaa oman lapsensa elimiä. Ihmiset selittävät usein ihan siksi koska heillä on oikeasti SYITÄ.



Ja edelleen, minähän KANNATAN elinten luovutusta. Sanoin vain ymmärtäväni jos siihen ei kertakaikkiaan halustaan huolimatta pysty.



-vitonen

Oma äitini kuoli, kun olin vielä pikkuinen tyttö. Jälkikäteen olen kuullut, että äidiltä meni luovutukseen ainakin munuaiset. Minulle tämä on oudolla tavalla tuonut lohtua siten, että vaikka minä menetinkin äitini, on hänen kuoleman seurauksena jollekin toiselle tullut lisää elinaikaa tai sitten parempaa elämänlaatua.



Itse toivon, että kuolemani jälkeen elimiäni luovutetaan, jos niistä on jollekulle edes elämänlaatua parantava vaikutus.

Vierailija:

Kutonen; luovutatko sinä vertasi säännöllisesti? Onko sinulla elinten luovutus testamentti itsellesi ja lapsillesi? Entä luovutatko

munasolujasi? Annatko miehesi luovuttaa siittiöitään? Toimitko ns. vuokrakohtuna? Oletko luovuttanut munuaisesi? Entä se hyväntekeväisyys Afrikassa?

Periaatteessa on lukematon määrä tekoja, joilla voi auttaa toisia ihmisiä. pelkästään lääketieteellisestikin näitä on kymmeniä...Toiset tekevät, toiset eivät pysty ja selittelevät.

Hengissä oleva ihminenkin voi tehdä paljon toisten ihmisten hyväksi! Tuossa ylhäällä luettelin muutamia esimerkkejä. Jos et ole itse luovuttanut toista munuaistasi tai munasolujasi toisten ihmisten hyväksi, niin kysyisimpä miksi et? Mikä on oma selityksesi? Onko kenties henkisesti vaikea ajatus, että jotkut lapsettomuudesta kärsivät saisivat oman lapsen sinun munasolusi tai miehesi sperman avulla? Entä tuntuuko henkilökohtaisesti liian raskaalta luovuttaa oma munuainen sitä hengissä pysymiseen tarvitsevalle? Jos tuntuu, voit kai ymmärtää, että jostakusta kertakaikkiaan tuntuu henkisesti vaikealta ja liian raskaalta luovuttaa oman lapsensa elimiä. Ihmiset selittävät usein ihan siksi koska heillä on oikeasti SYITÄ.

Ja edelleen, minähän KANNATAN elinten luovutusta. Sanoin vain ymmärtäväni jos siihen ei kertakaikkiaan halustaan huolimatta pysty.

-vitonen .

Niitä elimiä kun ei kuoleman jälkeen tarvitse. Moni luovuttaa verta, mutta siihenkin on olemassa omia rajoituksia (esim. seksikäyttäytyminen, sairaudet, paino, hemoglobiini) ja verisolujahan muodostuu koko ajan lisää. Tietysti olisi suotavaa, että mahdollisimman moni luovuttaisi verta. Itselläni on elintenluovutustestamentti, lapsella ei, sillä se vaatii 18-vuoden iän. Jos lapseni kuolisi, antaisin kyllä elimet niitä tarvitseville. Sukusolujen luovutusta ei minusta oikein voi verrata elintenluovutukseen. Elintenluovutus voi pelastaa vakavasti sairaan ihmisen hengen. Sukusolujen luovutus tietysti auttaa lapsettomia, mutta ei kukaan ainakaan suoranaisesti kuole lapsettomuuteen. Lisäksi munasolujen luovutukselle on rajoituksia (naisen pitää olla synnyttänyt) ja spermankin täytyy olla huippulaatuista, jotta se kelpaisi luovutukseen. Vuokrakohdun käyttö kiellettiin uudessa hedelmöityshoitolaissa, joten sitä lienee turha nostaa keskusteluun. Munuaisia ei elävä ihminen luovuttaa muuta kuin lähisukulaisille, jos tarve vaatii ja kudostyyppi täsmää. Niitä ei tosiaankaan oteta vastaan vain sen takia, että haluaa luovuttaa munuaisen... Hyväntekeväisyyttä eri puolilla maailmaa voi harjoittaa muullakin tavalla kuin menemällä itse paikan päälle. Ja useimmiten raha- tai tavaralahjoitus on parempi vaihtoehto kuin kouluttautumaton ihminen heilumassa katastrofialueella.

Mutta elinten luovutus kuoleman jälkeen on niin eri asia. Sillä pystyy ihan kirjaimellisesti pelastamaan ihmisen hengen, antamaan elämän täysin ainutlaatuisella lahjalla.

Jos on itse valmis ottamaan vastaan elimiä tai olisi valmis, että oma lapsi saisi niitä, niin pitäisi tehdä yhtäläinen palvelu elämälle eli antaa myös omat tai lapsen elimet luovutettavaksi kuoleman jälkeen.

Kaikki muu on tekopyhää selittelyä.

Ja ottaisin vastaan luovutetut.



Harkinta ei tarkoita että ei antaisi, vaan asia on pohdittava tarkkaan jotta se ei jää kummittelemaan mieleen. Jos esim. jollekin jää tunne että lapseni elimet elävät jonkun sisällä niin parempi olla luovuttamatta, vaikka ottaisikin luovuttajalta omalle lapselleen.

Tekopyhyyden kanssa tällä ei ole mitään tekemistä.

Vierailija:

Tekopyhyyden kanssa tällä ei ole mitään tekemistä.

Haluat turvata oman selustasi, mutta et ole valmis auttamaan toisia.

kautta ovat mielestäni samanlaisia lääketieteellisiä ihmeitä ja henkilökohtaisia lahjoja. Kukaan ei ehkä suoranaisesti kuole lapsettomuuteen, mutta elämänlaatua se heikentää huomattavasti. Lisäksi se aiheuttaa debressiota, joka voi johtaa kuolemaan. Veikkaanpa, että vuosittain ihmiset päätyvät jopa itsetuhoisiin ratkaisuihin lapsettomuuden takia. Tietenkään kuolema ei ole tässä yhtä suora uhka, eikä tilanne kenties yhtä kriittinen (elää voi lapsettomanakin, vaikka se sattuisi henkisesti),mutta toisaalta sukusolujen luovutus ei myöskään ole mielestäni yhtä radikaali päätös tunne-elämän kannalta.

Moni varmasti näkee elinten luovutuksen niin, että kuoleman jälkeen elimillä ei kuitenkaan tee yhtään mitään, mutta moni varmasti näkee asian ihan puhtaasti tunnetasolla; ei ole helppo luovuttaa kuolleenkaan läheisen elimiä. Jotkut voivat kokea tämän myös luonnottomana. Jotkut vaalivat kehon koskemattomuutta ja eheyttä myös sen kuoltua. Kyllähän kulttuurissamme on tapana myös haudata kuolleet kehot isoin menoin tilaa vieviin maahautoihin, vaikka järkevintä esimerkiksi tilankäytöllisesti olisi toki polttaa ruumiit. Yritän vain ajaa takaa sitä, että asia on kovin sidoksissa tunteisiin. Lisäksi päätös pitää tehdä hetkellä, jolloin läheinen on juuri kuollut ja asioita on vaikea käsitellä järkiperäisesti. Järkiperäisesti on toki vain yksi " oikea" ratkaisu, mutta kun kaikki eivät siihen ratkaisuun ehkä siinä tilanteessa kykene.

Eihän sitäpaitsi munasoluilla tai spermallakaan itse tee yhtään mitään, ellei itse tahdo hedelmöittyä. Miksi niitä ei siis luovuttaisi " elämänlahjana" niitä epätoivoisesti haluaville...



Asiat eivät siis ehkä ole täysin samanlaisia kysymyksiä, mutta kuitenkin rinnastettavia, tai ainakin tällaisessa pohdiskelussa esiinnostamisen arvoisia. Olisitko itse lapsettomana valmis ottamaan vastaan vieraan munasolun tai sperman tarjoaman mahdollisuuden? Jos olisit, miksi et luovuttaisi omia sukusolujasi?



-5

ja elinluovutustestamentti löytyy lompakostani. Olen myös vastaanottanut luovutussiittiöitä lapsia saadakseni, sillä miehelläni ei omia siittiöitä ole lainkaan.



Semmoisia latuja on elämä kulkenut. Joitakin asioita ei voi valita mutta monia asioita voi.

Mutta kai mä nyt omalle lapselleni mahdollisuuden antaisin.

eri juttu, siinä ei pelasteta elämää. Halutaan vain jollekin itsekkäälle lapsettomalle väkisin lapsi, vaikka luonto on päättänyt, että hänestä ei ole äidiksi.

Vierailija:

kautta ovat mielestäni samanlaisia lääketieteellisiä ihmeitä ja henkilökohtaisia lahjoja. Kukaan ei ehkä suoranaisesti kuole lapsettomuuteen, mutta elämänlaatua se heikentää huomattavasti. Lisäksi se aiheuttaa debressiota, joka voi johtaa kuolemaan. Veikkaanpa, että vuosittain ihmiset päätyvät jopa itsetuhoisiin ratkaisuihin lapsettomuuden takia. Tietenkään kuolema ei ole tässä yhtä suora uhka, eikä tilanne kenties yhtä kriittinen (elää voi lapsettomanakin, vaikka se sattuisi henkisesti),mutta toisaalta sukusolujen luovutus ei myöskään ole mielestäni yhtä radikaali päätös tunne-elämän kannalta.

Moni varmasti näkee elinten luovutuksen niin, että kuoleman jälkeen elimillä ei kuitenkaan tee yhtään mitään, mutta moni varmasti näkee asian ihan puhtaasti tunnetasolla; ei ole helppo luovuttaa kuolleenkaan läheisen elimiä. Jotkut voivat kokea tämän myös luonnottomana. Jotkut vaalivat kehon koskemattomuutta ja eheyttä myös sen kuoltua. Kyllähän kulttuurissamme on tapana myös haudata kuolleet kehot isoin menoin tilaa vieviin maahautoihin, vaikka järkevintä esimerkiksi tilankäytöllisesti olisi toki polttaa ruumiit. Yritän vain ajaa takaa sitä, että asia on kovin sidoksissa tunteisiin. Lisäksi päätös pitää tehdä hetkellä, jolloin läheinen on juuri kuollut ja asioita on vaikea käsitellä järkiperäisesti. Järkiperäisesti on toki vain yksi " oikea" ratkaisu, mutta kun kaikki eivät siihen ratkaisuun ehkä siinä tilanteessa kykene.

Eihän sitäpaitsi munasoluilla tai spermallakaan itse tee yhtään mitään, ellei itse tahdo hedelmöittyä. Miksi niitä ei siis luovuttaisi " elämänlahjana" niitä epätoivoisesti haluaville...

Asiat eivät siis ehkä ole täysin samanlaisia kysymyksiä, mutta kuitenkin rinnastettavia, tai ainakin tällaisessa pohdiskelussa esiinnostamisen arvoisia. Olisitko itse lapsettomana valmis ottamaan vastaan vieraan munasolun tai sperman tarjoaman mahdollisuuden? Jos olisit, miksi et luovuttaisi omia sukusolujasi?

-5

Etenkin jos oma läheinen on saanut luovutetun elimen. En todellakaan lähtisi vertaamaan sukusolujen ja elinten luovuttamista, vaikkakin molemmat ovat tärkeitä. Toinen pelastaa hengen ja toinen tuo toivotun lapsen. Itse olen lapseton enkä näe, että minun tilani olisi rinnastettavissa luovutettua elintä odottavan ihmisen tilaan. En minä tähän kuole, vaikka kärsinkin henkisesti. Meille luovutettujen sukusolujen käyttö ei tule kyseeseen. Jos omilla soluilla ei onnistu, niin sitten harkitaan adoptiota.

vuttamaan vastaavan asian, ovat KAIKKI meistä tekopyhiä. Kysymys ELINTEN luovutuksesta tai vastaanotosta on vain yksi kysymys tuhansien antamista ja vastaanottamista koskevien kysymysten joukossa.



Jos lähdetään elämästä kaiken ylittävänä itseisarvona, lähdetään nyt vaikkapa ihan siitä, että joka puolella maailmaa KUOLEE koko ajan ihmisiä liian alhaisen elintason tähden. Meillä jokaisella tällä palstalla on sitävastoin pelkkään hengissä pysymiseen nähden aivan liian korkea elintaso. Miksei jokainen meistä luovuta kaiken - sanotaanko nyt elossa pysymisen kannalta - välttämättömän omaisuutensa ylittävää osuutta hyväntekeväisyyteen ja näin suoraan pelasta kymmeniä, ellei satoja ihmishenkiä? Miettikääpä vaikka vuotuista ulkomaanmatkaanne tai uutta autoanne. Kuinka paljon te sitä TARVISETTE? Loppujen lopuksi ihan yhtä vähän kuin kuollut elimiään. Miettikääpä kuinka monta henkeä voisitte silläkin rahalla pelastaa. Ihan suoraan pelastaa ihmishenkiä vaikkapa ostamalla rokotteita niitä tarvitseville lapsille.



Entä jos itse olisitte syntyneet jonnekin Sudaniin vailla kotia tai lanttiakaan rahaa ostaa ruokaa. Ottaisitteko vastaan kehitysapua juuri niin paljon kuin saisitte? Jos ottaisitte, miksi ette anna sitä tasan niin paljon kuin pystyisitte? Ihminen on itsekäs ja ristiriitainen. Toiset enemmän ja toiset vähemmän. Toiset jossain asioissa, toiset toisissa.



Itse en tiedä luovuttaisinko kuolleen lapseni elimiä. Sen sijaan annan tuloihini nähden jatkuvasti keskimääräistä enemmän rahaa hyväntekeväisyyteen. Jopa opintotuilla eläessäni minulla oli kummilapset sekä Planin, että Unisefin kautta. Nettiä, hesaria tai televisiota minulla ei tuolloin ollut. Enkä todellakaan pidä itseäni erityisen hyvänä ihmisenä, mutta ne jotka soimaavat elinten luovutuksen suhteen " väärän" ratkaisun tekeviä, voisivat ensin kääntää katseensa itseensä ja isompaan kuvaan...Kysymykseen antamisen ja vastaanottamisen problematiikasta ja ei toteutuvasta tasapainosta ylipäätään.

Vierailija:

Mutta kai mä nyt omalle lapselleni mahdollisuuden antaisin.

Ihan turha kiillottaa kruunua hyväntekeväisyydellä tai kehottaa luopumaan omaisuudestaan kehitysmaiden hyväksi. Moni antaa omistaan hyväntekeväisyyteen ja silti ovat valmiita luovuttamaan elimiä niitä tarvitseville. Niiden elinten luovuttaminen kun ei maksa mitään!! Silti annat niin mielettömän lahjan jollekin elintä tarvitsevalle. Ikävää, että tämäkin asia on sellainen, että pitää itse kokea ennen kuin asian voi ymmärtää.

i toivovani elinten luovutusta kuoleman sattuessa. Lapseni kohdalla olen sanonut TOIVOVANI pystyväni siihen. Asioista ei todellakaan tiedä, ennen kuin ne osuvat omalle kohdalle. Järkiperäisesti ajateltuna ehdottomasti haluaisin luovuttaa lapsenikin elimet tuollaisessa tilanteessa. Halusin vain tuoda esille sen, että YMMÄRRÄN jos joku ei pysty. En myöskään voi vannoa itse pystyväni, vaikka haluaisin. Toivottavasti en ikinä joudu tätä käytännössä testaamaan. Ajattelen siis asiasta ihan samalla tavalla kuin useimmat muut vastaajat. Pidän vain auki mahdollisuutta siihen, että se omalle kohdalle sattuessa onkin liian rankka päätös, enkä halua TUOMITA niitä keille se on.



Otin esille myös ajatuksen muista luovutuksista lääketieteen nimissä ja elämän hyväksi sekä hyväntekeväisyydestä afrikassa, sillä mielestäni asioita voi pohtia, vaikkei niitä voisi suoraan rinnastaa. Suurin osa ihmisistä on todella itsekkäitä, eikä voi mennä sanomaan, että toisenlainen itsekkyys on enemmän väärin kuin toisenlainen.

Mielestäni en missään vaiheessa ole kiillottanut omaa kruunuani millään. Ja vielä kerran: Olen elinten luovutuksen kannalla.



-5