Tiedätkö yhtään tradenomia
joka olisi päässyt ulkomailla asiantuntijatehtäviin? Siis sellaiseen, johon voisi kuvitella vain akateemisella olevan asiaa.
Mikä tehtävä kyseessä ja mikä maa?
Kommentit (7)
Mä olen työskennellyt useammassa Suomen suurimmissa yrityksissä ja kyllä tradenomit ovat poikkeusetta työtä hakiessaan samalla viivalla kuin yo-merkonomit.
Itse olen akateeminen (taloushallinto) ja kyllä trdenomit ovat meillä järjestäen debetin ja creditin naputtajia tai sihteerejä. Siis ei mitään tulosvastuullista työtä. Asiantuntijatehtävät vaativat kuitenkin pohjakseen tiedekorkeakoulupohjan ja tradenomeilla ei sitä ole, lyön vetoa että yksikään tradenomi ei osaa integroida matriisia ja sitäkin taitoa tarvitaan sovellettuna oikeassa elämässä. Mutta ainahan se jokin poikkeus vahvistaa säännön eli joku on saattanut päästäkin.
Mutta kyse on varmasti aina yksilöstä ja hänen tahdostaan ja kyvyistään edetä elämässään ja urallaan.
jotka on ulkomailla päässeet tosi hyviin tehtäviin.
Mutta ulkomailla ei niin paljoa edes koulutusta arvosteta, siellä merkitsee enemmän työkokemus.
Tuo akateemisuus ja sen yltiöpäinen korostaminen ja oman paremmuuden esille tuominen on enemmän suomalaisten juttu.
...mutta tunnen monia markkinoinnin, myynnin, rahoituksen ja logistiikan alalla toimivaa oman ikäluokkani (+30) tradenomia, jotka toimivat vastuullisissa päällikkö/johtotason tehtävissä. Pari ulkomailla, suurin osa Suomessa. Itse kuulun näihin Suomessa toimiviin. Useassa firmassa työskennelleenä on helppo todeta, että teot ne tänä päivänä ratkaisevat ihmisen arvon työelämässä, ei koulutus. (Tämän kai pitäisi olla itsestäänselvääkin)
Asian voi todeta myös lehtien nimitysuutisista, joissa vilahtelee niin KTM:ia kuin tradenomejakin tasaisesti. Toki tradenomeja on useammin myös sihteeri/assaritehtävissä, mikä johtuu osin valmistuneiden huikeasta määrästä.
Toisaalta, jos tradenomeja on valmistunut nyt noin 10 vuoden ajan, niin luultavasti vasta nyt heidän tutkintonimikkeensä alkaa saada tunnettavuutta työmarkkinoilla. Onhan tutkinnossa kuitenkin huima ero verrattuna merkonomiin, siksi ihmetyttää työhakemukset joissa haetaan ihan perushommiin toimistoon merkonomia/tradenomia. On siis ihan tradenomien tyhmyyttä tyytyä tuon tason hommiin, jos asiantuntijatehtäviin aikovat.
Tradenomien työttymyysluvut nousisivat rajusti, jos he kaikki jäisivät odottamaan kortistoon koulutustaan vastaavia asiantuntijatehtäviä......
Ja joku näistä on " päässyt" ulkomaillekin, mutta ei sellaisiin tehtäviin, mihin varsinaisesti akateemiset tyypillisesti pääsisi. Ja vaikeahan se on ulkopuolisena tietääkään, mikä on kyseisten tehtävien todellinen vaatimustaso ollut.
Varsinkaan vastavalmistuneena voi olla vaikeaa vakuuttaa ulkomaista työnantajaa, että olisi parempi kuin esim. joku akateemisen loppututkinnon suorittanut.
Haluatko kertoa tarkemmin, mistä/minkälaisesta paikasta on kyse?